Michaël Wächter, Aivopesu - tutkielma käyttäytymisen valvonnasta. Alkuteoksesta Hjärntvätt. En studie i beteendekontroll (1965) suomentanut Ape Kuronen. Gummerus, Jyväskylä, 1968.Michaël Wächter oli kirjan kirjoittamisen aikoihin psykologian lehtori Tukholman yliopistolla. Aivopesu on parisataasivuinen johdanto väljästi ymmärrettyyn joukkoon tekniikoita, joilla ihmisen persoonallisuutta voidaan muokata. Ensin persoonallisuus tuhotaan, ja sitten se kootaan uudestaan.
Alkuun Wächter luo katsauksen historiaan. Saksan valtiopäivätalo paloi vuonna 1933, ja kiinnisaatu Marius van der Lubbe istui passiivisesti oikeudenkäyntinsä lukuunottamatta hetkeä, jolloin hän tulisesti julistautui ainoaksi syylliseksi. Neuvostoliiton puhdistuksia tarkastellaan parin ulkomaalaisen syytetyn - erityisesti Alex Weissbergin - muistelmien kautta. Syytetyistä puristetaan ulos mielettömiä tunnustuksia alati kiihtyvissä kuulusteluissa, joissa syytetty väistämättä ennen pitkää murtuu. Weissbergin pelasti ystävien vetoomukset, neuvostoliittolaisille kohtalotovereille oikeus ei ollut yhtä armollinen. Muutaman muun esimerkin jälkeen Wächter toteaa, ettei kidutus ole aivopesua, koska se pelkästään pakottaa syytetystä tietoja ulos, mutta ei kokoa uutta persoonallisuutta.
Tilanne oli toinen Korean sodan amerikkalaisvangeille: ne, jotka selvisivät pohjoiskorealaisten käsistä kiinalaisille leireille, kohtasivat psykologisesti kehittyneen sotavankeuden. Kiinalaiset kehittivät 1940-luvulla aivopesumenetelmiä ("xǐ nǎo", 洗脑), joilla puolueen linjat saataisiin pidettyä suorina -- kaikkien piti voida nähdä kommunismin meriitit (Mm. Robert Cialdini on kirjassaan Influence kirjoittunut näistä manipulointimenetelmistä amerikkalaisten sotavankeuden aikana). Korean sodassa amerikkalaisvangit pelattiin tekemään myönnytyksiä, tavoittelemaan mitättömiä etuja ja omaksumaan propagandaa. Keinoina olivat kuulustelut, oppitunnit, toisto, keinottelu yksilön tarpeilla, kritiikki ja itsekritiikki sekä indoktrinaatio, joka johti viattomasta kysymyksestä "Oletko sinä rauhan kannalla?" uskon horjuttamiseen yhdysvaltalaisia instituutioita kohtaan. Tuloksena 15% kotiutetuista oli kommunistien yhteistoimintamiehiä, 5% vastustajia ja 80% siltä väliltä. Kiinalaisten kaaderien koulutus on samaan tapaan toistojen, ryhmädynamiikan ja uhan kautta tehokasta.
Kirjan toisessa osassa tarkastellaan historiallisia menetelmiä suhteessa aivopesuun. Inkvisitio käytti surutta pakkokeinoja, kuten kidutusta, kitkiessään harhauskoa kirkon helmasta. Kidutus oli myös käytössä noitavainoissa. Myöhemmin 1700-luvulla John Wesley onnistui puolestaan käännyttämään kansaa joukkoina hysteeriseksi yltyvän tunnemyrskyn voimalla. Samaa tekniikkaa kehitti myöhemmin mm. Adolf Hitler.
Pavlov tutki koirien ehdollistumista mittaamalla syljeneritystä ruokakellon kumahdellessa. Joskus koirat saivat ruokaa, toisinaan ei. Parhaiten ehdollistuminen toimi eristyksissä ja rauhallisissa oloissa. Alkuun behavioristit lähtivät Pavlovin tulosten ja esittivät, että ihmisen käytökseen vaikuttavat normit, asenteet ja ajattelutavat ovat ehdollistuneet ja toimivat samoin kuin refleksit -- menetelminä toisto, kasvatus, ryhmädynamiikka. Myöhemmin behavioristit muuttivat ajattelutapaansa. Lopuksi Wächter käy läpi lyhyesti muita menetelmiä: nälkä, sosiaalinen paine, propaganda ja lääkeaineet.
Kolmas osa koostuu Wächterin omista näkemyksistä. Hän pitää kasvatusta systemaattisena uudelleenkouluttamisprosessina, joka on pitkälti aivopesua ja indoktrinaatiota. Kaikki yhteiskunnat tarvitsevat indoktrinaatiota pysyäkseen pystyssä. Demokratioissa kasvatus ei ole eliitin masinoima kuvio, vaan se on dynaaminen ja osin hallitsematon prosessi. Silti lehdistö, radio ja televisio puhuvat auktoriteetin äänellä. Mainokset manipuloivat ihmisten tärkeiksi kokemia asioita, ehdollistavat ihmiset tietyntyyppiseen elämään ja arvoihin. Koska Wächter asettelee sanansa vielä varovaisesti, vielä 1960-luvulla media ja mainonta eivät ilmeisesti olleet päässeet vauhtiin. Yhtä kaikki, aivopesua vastaan puolustautuminen on vaikeaa. Kidutukseen luhistuvat kaikki ennemmin tai myöhemmin - niinpä voi vain pyrkiä välttämään sellaista tilannetta. Ymmärrys, keskustelu ja avoin yhteiskunta vievät indoktrinoinnilta joitain työkaluja, mutta jos voidaan hallita ihmisen ympäristöä, peli on pelattu.
Wächterin kirja on tavattoman mielenkiintoinen, mutta toivottoman hajanainen. Johtopäätökset on ripoteltu sinne tänne, joten varsinaista kokoavaa näkemystä ei synny.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti