Poltetun Njállin saaga. Islanninkielisestä alkuteoksesta Brennu-Njáls saga kääntänyt Antti Tuuri. Esipuheen kirjoittanut Njörður P. Njarðvík. Otava, Keuruu, 1996.Saagakirjallisuus syntyi viikinkiajan lopulla, islantilaisen vapaavaltion loppumetreillä 930-1260 -luvuilla. Islantilaissaagoja voidaan pitää romaanikirjallisuutena, jota on siis ollut olemassa kauan ennen Cervantesin Don Quijotea. Poltetun Njállin saaga kertoo verikostojen kierteestä kuningas Haraldr Harmaaturkin (961-976), Islannin kristinuskoon kääntymisen (999) ja Clontarfin taistelun (1014) aikaan. Esipuheen mukaan saaga on todennäköisesti kirjoitettu 1200-luvun lopulla.
Saagoille tyypilliseen tapaan kieli on napakan toteavaa, ja moraaliset johtopäätökset jäävät lukijan tehtäviksi. Pahoja ihmisiä ei ole, vain huonoja ja riidanhaluisia. Verikostokierteen molemmat osapuolet voivat esiintyä suoraselkäisinä ja rehellisinä, mutta riidat saavat usein kuitenkin alkunsa kateudesta, solvauksista tai perintöriidasta. Aikana, jolloin maassa ei ollut kuningasta, oikeuden jakaminen perustui käräjöintiin ja - koska kaikkia eivät henkisakot tyydyttäneet - oman käden oikeuteen. Ennusmerkit ja unet varoittavat edessäolevista onnettomuuksista, mutta islantilaiset tuntuvat kohtaavan ne kovin tyynesti. Enemmän huolta kannetaan omasta nimestä, maineesta ja sukulaisista.
Tarinassa henkilöitä on paljon, mutta monikaan ei elä kovin pitkään. Rivien välistä pilkottavat yhteiskunnalliset instituutiot, kuten avioliitto, adoptio ja oikeuslaitos. Tuurin käännös kulkee mukavasti. Nimistö on kokonaan käännetty, ja kirjan lopussa on erikoisten sanojen selityksiä sekä pari karttaa.
