sunnuntai 20. kesäkuuta 2010

Säätiö

Isaac Asimov, Säätiö. Englanninkielisestä alkuteoksesta Foundation (1951) kääntänyt Tuulikki Lahti (1979). Werner Söderström Osakeyhtiö, Juva, 2009.

Yhdysvaltalainen Isaac Asimov (1920-1992) toimi biokemian professorina Bostonin yliopistossa. Hänet tunnetaan kuitenkin paremmin tieteiskirjailijana, jonka keskeisin teos on eeppinen Säätiö-sarja, jonka ensimmäinen osa on käsillä oleva Säätiö. Osia on kaikkiaan seitsemän.

Kaukana tulevaisuudessa galaktisen keisarikunnan keskuksessa Hari Seldon kehittää psykohistorian, jonka matemaattisten mallien avulla pystytään ennustamaan tulevaisuuden suuria linjoja melko tarkasti. Seldon ennustaa keisarikunnan romahduksen, ja lyhentääkseen romahdusta seuraavia pimeitä vuosisatoja hän perustaa säätiön, jonka tehtävä on galaktisen ensyklopedian kirjoittaminen syrjäisellä ja köyhällä planeetalla.

Asimov kirjoittaa siistiä proosaa. Tarina kulkee vuosikymmeniä eri hahmojen kautta. Historiasta kiinnostuneen maallikon näkökulmasta tarina muistuttaa teemoiltaan myöhäisantiikkia. Se myös kuvaa teknologian, sen tuotannon ja sitä ylläpitävän yhteiskunnan välisen siteen: toimiakseen teknologia edellyttää ylläpitoa ja varaosatuotantoa, mikä edellyttää koulutettua työvoimaa, mikä edellyttää korkean erikoistumisen mahdollistavaa yhteiskuntaa. Tästä seuraa hyvinvointi, jonka mahdolliset heilahdukset herättävät poliittista liikehdintää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti