keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Saturday Night and Sunday Morning

Alan Sillitoe, Saturday Night and Sunday Morning (1958). Harper Perennial, London, UK, 2008.

Brittiläinen Alan Sillitoe (1928-2010) sairastui tuberkuloosiin palvellessaan Englannin kuninkaallisissa ilmavoimissa toisen maailmansodan jälkeen ja päätyi sairauseläkkeelle 21-vuotiaana. Eläkkeensä turvin hän asui vuosia Ranskassa ja Espanjassa toipuakseen. Ulkomailla ollessaan hän alkoi kirjoittaa.

Sillitoen esikoisteos Saturday Night and Sunday Morning julkaistiin vuonna 1958. Se kertoo nottinghamilaisesta Arthur Seatonista, 21-vuotiaasta tehdastyöläisestä, joka elää jatkettua nuoruuttaan. Hän asuu vanhempiensa luona, nostaa hyvää palkkaa urakkahommissa, käyttää rahansa fiksuihin vaatteisiin ja päivystää viikonloppuillat paikallisissa pubeissa ja yöt avioituneiden naisten vuoteissa.

Elämä on Arthurille antelias: työ on helppoa, mutta hän joutuu olemaan jatkuvasti valppaana. Itsenäisyys menee niin helposti, jos ei ole tarkkana. Kaikilla tuntuu olevan valmis malli, mitä elämän pitäisi olla. Asenteineen ja tapoineen Arthurin kimpussa ovat vanhemmat, naapurit, esimies, poliisi ja armeija.
I'm me and nobody else; and whatever people think I am or say I am, that's what I'm not, because they don't know a bloody thing about me. 
Tässä käryää kuningas Learin ongelma: kuvitellaan, että identiteetti on jotenkin itsenäistä olemista, joka muiden pitäisi tunnistaa. Tosiasiassa ihminen on pitkälti sitä, mitä muut antavat ihmisen olla. Lopulta vapaamatkustajan lauantai-ilta kääntyy sunnuntaiaamuksi. Oikea ja väärä eivät kosketa ennen kuin ne lyövät. Seuraa katkera havahtuminen ja identiteetin muutos.

Kerronta on toteavaa paitsi milloin se kulkee Arthurin tajunnanvirtana. Hän on häikäilemätön ja mukava. Työväen arki on väritöntä toistoa, joka nollataan pubissa viikonloppuisin samaan tapaan kuin Orwellin kuvaama lihaksia jäytävä raataminen pariisilaisissa bistroissa. Todellisuus tai sen tarjoamat vaihtoehdot eivät ulotu muutamaa bussilinjaa kauemmaksi. Aatteet tai ihanteet eivät tartu. Arthurin näköala voisi olla jostain Manic Street Preachersin laulusta.

2 kommenttia:

  1. Kiitos mielenkiintoisesta jutusta! Näin kirjasta tehdyn elokuvan joskus viitisen vuotta sitten, se oli muistaakseni hyvä. Kirjan suomennos odottaa hyllyssä, samoin Sillitoen novellikokoelma The Loneliness of the Long Distance Runner. Niiden aika koittaa vielä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirja tuntuu keräävän aika paljon kiitosta - osin ajankohtaisuudestaan - vielä yli viisikymmentä vuotta ilmestymisensä jälkeen. Ilmeisesti se tavoittaa jotain Keski-Englannin teollisesta/urbaanista maisemasta. Elokuvaa on kehuttu, mutta en ole nähnyt sitä.

      Vasta postausta kirjoittaessani opin, että Iron Maidenin biisi The Loneliness of the Long Distance Runner perustuu nimenomaan tuohon novellikokoelmaan.

      Poista