torstai 1. toukokuuta 2014

Of Human Bondage

Kuva: Wikimedia Commons
W. Somerset Maugham, Of Human Bondage (1915). The Project Gutenberg EBook, 1995. http://www.gutenberg.org/ebooks/351

Englantilainen William Somerset Maugham (1874-1965) menetti nuorena vanhempansa. Hän kasvoi setänsä pyörittämässä pappilassa ja sisäoppilaitoksissa. Hän ei halunnut isänsä tapaan lakimieheksi, eikä änkytyksensä vuoksi sopinut virkamieheksi tai papiksi, joten hän opiskeli lääkäriksi. Opiskeluaikanaan hän kirjoitti esikoisromaaninsa Liza of Lambeth (1897), joka sai myönteisen vastaanoton ja mahdollisti kokopäiväisen kirjailijan uran heti lääkäriksi valmistumisen jälkeen. Of Human Bondage ilmestyi vuonna 1915, kun Maugham oli kirjoittanut jo kymmenen näytelmää ja saman määrän romaaneja. Kirja ei alkuun herättänyt laajaa ihastusta, mutta aikaa myöten siitä on tullut Maughamin tunnetuin teos. Kirjasta on tehty kolme elokuvasovitusta. Vuoden 1934 sovitus (kuvassa) nosti Bette Davisin parrasvaloihin.

Of Human Bondage on englantilaisen Philip Careyn kasvutarina. Kirjassa on omaelämänkerrannallisia juonteita: Philip menettää vanhempansa nuorena, päätyy pappilaan kasvatettavaksi, kokee sisäoppilaitoksen kauhut ja jää sivulliseksi kampurajalkansa vuoksi. Sosiaalistumisen kanavaksi jäävät kirjat. Philip on erinomainen oppilas, mutta kaikkien kauhuksi hän kieltäytyy Oxford-stipendistä, joka tarjoaisi hyvän pohjan pappisuralle. Sen sijaan hän lähtee Saksaan Heidelbergiin opiskelemaan kieltä ja kulttuuria. Palattuaan Englantiin Philip alistuu kirjanpitäjän oppipojaksi, mutta ura ei ole häntä varten. Saksassa saatu kulttuuripurema paisuu intohimoksi, ja Philip lähtee Pariisiin opiskelemaan taidetta. Hän saa ystäviä, onnistumisen kokemuksia ja uusia taitoja, mutta keskinkertaisen taiteilijan ura ei kiinnosta. Seuraa karvas kotiinpaluu. Neljäs yritys johtaa lääkärin uralle.

Kirjan nimi viittaa Baruch Spinozan Etiikan katkelmaan tunteista: jos emme hallitse tunteitamme, olemme sattumusten vietävänä ja toimimme oman etumme vastaisesti. Palava rakkaus asioihin, jotka eivät ole vallassamme, on eräänlainen mielensairaus. Tämä vitsaus kiusaa Philipiä pitkään: satunnaiset, äkilliset ja totaaliset uraan tai naisiin kohdistuvat pakkomielteet ajavat hänet kerta toisensa jälkeen kohti perikatoa. Ensin filosofien Heidelberg suistaa hänet kirkolliselta uralta, sitten taiteiden ja tunteiden Pariisi kirjanpitäjän uralta. Kohtalokkaampaa on Philipin ihastus Mildrediin, joka elää samanlaisen, kohtalonohjaaman tunteen vallassa. Jokaista kohtausta seuraa häpeällinen takaisku. Elämä ikään kuin kuorii hänestä kerros kerrokselta unelmia, uskomuksia ja tapoja. Perinteestä irtautuminen ajaa kohti nihilismiä, ja Philip joutuu tekemään tosissaan töitä välttääkseen uppoamasta siihen.

Paikoin Philipin edesottamukset tuntuivat pateettisilta, mutta Maugham onnistuu pitämään tarina mielenkiintoisena. Nuoren taiteilijan ja ateistin sisäinen paini on kiehtova, ja tarina pitää otteessaan. Maugham esittää 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun maailman lohduttomana. Säästöt, omat tai ystävien, ovat ainoa turva vastoinkäymisiä vastaan. Huonosti menemiselle ei ole mitään takalaitaa. Rahvaalle töiden tai työkyvyn menettäminen on kohtalokasta. Balzacilaisessa maailmassa muutosturvaa ei ole. Kulttuuri tuntuu olevan se köysi, joka voi pelastaa hukkumiselta, mutta epäilen, voivatko kaikki tarttua siihenkään. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti