tiistai 8. heinäkuuta 2014

Candide

Voltaire, Candide. Ranskankielisestä alkuteoksesta Candide, ou l'Optimisme (1759) suomentanut J. A. Hollo (1953). Tammi, Helsinki, 1967.

Ranskalainen kirjailija ja ajattelija Voltaire, oikealta nimeltään François-Marie Arouet (1694-1778), taisteli valistuksen ihanteiden puolesta runouden, filosofian ja satiirin keinoin. Hallitsevaa eliittiä ja kirkkoa vastaan taisteleminen ei ollut tuolloin mitään harmitonta kynäilyä, vaan Voltaire istui vankilassa pariin otteeseen ja vietti vuosia maanpaossa. Nimimerkille tuli käyttöä.

Vuonna 1759 julkaistu satiirinen Candide on Voltairen ehkä tunnetuin teos. Tarinan päähenkilö Candide (ransk. herkkäuskoinen, viaton) on saksalaisen paronin avioliiton ulkopuolella syntynyt poika ja saksalaisen filosofin Panglossin kouluttama vakaumuksellinen optimisti. Vauhdikkaat tapahtumat koettelevat Candiden herkkäuskoista hyväsydämisyyttä ja viatonta rakkautta tämän ensi-ihastustaan Kunigundea kohtaan. Kohtalo riuhtoo häntä onnettomuuksien, väkivaltaisuuksien, mullistusten ja petosten lävitse, mutta hän silti vannoo oppimestarinsa ajatusten nimiin: tämä on paras mahdollisista maailmoista.

Voltairen satiiri ei tyydy varovaiseen vastakkainasetteluun vaan tarttuu ylilyönteihin surutta. Tarinan fantastiset käänteet vievät maasta toiseen ja valtamerten yli satujen tapaan helposti. Läpi koko teoksen paistaa piikikäs irvailu saksalaisfilosofi Leibnizin selityksille pahan olemassaolosta puhtaasti ihmisen rajallisen näkökulman tuottamana vahinkona tai harhana. Candiden todistamat julmuudet, sodat, raiskaukset, varkaudet, petokset tai luonnonmullistukset eivät siten vaikuta hänen uskoonsa, koska kaikki kuitenkin kääntyy lopulta parhain päin. Tämä optimismi, siis optimaaliseen tilaan uskominen, joutuu tekemään vaikeaa ja hyödytöntä jalkatyöskentelyä selittääkseen kokemukset. Voltairen käsissä myös kirkko näyttää luopuneen keskeisistä arvoistaan, eikä kukaan pysty vastustamaan rahan epäpyhää lumousta.

Candide on ihan hauska pienoisromaani, mutta sen tarjoama ilottelu ei aivan temmannut mukaansa. Voltairen kynä on kuitenkin ihailtavan terävä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti