Skotlantilainen Robert Louis Stevenson (1850-1894) ehti lyhyehkön elämänsä aikana kirjoittaa romaaneja, runoja, matkakertomuksia sekä esseitä. Aarresaari ja Tohtori Jekyll ja Mr. Hyde ovat nousseet klassikoiksi ja niitä on käännetty lukuisille kielille. Näiden seikkailukertomusten taustalla Stevensonilla on kuitenkin sanoiksi puettu esteettistä ja eettistä ajattelua ellei peräti ohjelmaa. Kirjoittamisen taito on kuuden kirjallisuutta ja kirjoittamista käsittelevän esseen kokoelma. Kirjoitukset ovat vuosilta 1881-1894.
Tyylin teknisistä puolista kirjallisuudessa tavoittelee kirjallisuuden pintaominaisuuksien alta jotain kestävää ja tärkeää. Kirjallisuuden raaka-ainetta ovat arkiset sanat, joiden totuttua käyttöä kirjailija ei voi suurestikaan muuttaa. Näistä karkeista palikoista proosakirjailija kokoaa kuvioita, miellyttävien lauseiden muodostamia, odotusta kasvattavia ja laukaisevia monitasoisia verkostoja. Lauseiden pitäisi kantaa rytmiä muttei alistua mittaan.
Kirjallisen ammatin moraalisista puolista tarjoaa kirjailijan tehtäväksi ylevää, kunniallista ja rohkeaa totuuteen pyrkivää aiheiden käsittelyä. Kirjoitus kaikuu, kuten Stevensonin muutkin kirjoitukset, aikalaisten taidekäsityksiä, joita ei kait enää pidetä yleissitovina. Stevensonin moralismin ei ole kuitenkaan tukehtunutta saarnaamista, vaan hän nimenomaan vaatii taiteelta rehellisyyttä, joka tavoittaisi asioiden kaksi puolta.
Huomioita realismista on yritys osoittaa, ettei realismi tavoita todellisuutta tai luonnollisuutta sen paremmin kuin mikään muukaan tyyli vaan on pikemminkin muotioikku. Tästä on vaikea olla eri mieltä näin sadan vuoden jälkeen. Ylipäätään Stevensonin kirjoituksista jää käsitys, että kirjallisuus oli muutamaa poikkeusta lukuunottamatta enimmäkseen huonoa jo 1800-luvun lopulla. Jos näin on, toistuvissa kirjallisuutta piiskaavissa vahvoissa mielipiteissä lienee enemmän kysymys identiteetistä kuin ympäröivästä rappiosta. Ehkä kirjallisuus ei ole urheilun tavoin sellainen iloinen leikki, joka elää osallistumisesta. No, oli miten oli, Stevenson ei sano kuitenkaan näin. Muissa kirjoituksissa hän avaa kirjamieltymyksiään ja teostensa taustaa.
Kokoelman suomentaja Ville-Juhani Sutinen selviää tehtävästään erinomaisesti. Hän tarjoaa teoksen taustaa esipuheessa ja kokoaa kirjoituksia selventäviä huomautuksia, nykyajalle jo unohtuneita yksityiskohtia kirjan loppuun.
Juuri näin tämän yhden työkaveri pöydällä lojumassa ja kiinnostuin, kiitos muistutuksesta! Nyt kun muistaisin vielä kirjaston tietokannan asiakaspuolen salasanani, niin varaisin.
VastaaPoistaApua, en osaa olla lomalla, mutta onneksi tämä on vasta toka päivä, ehkä tämä tästä vielä alkaa luonnistua :)
Lomailun käynnistelyssä on usein omat vaikeutensa ja sitten lopettelussa omansa. :-)
PoistaHyviä lomia.