lauantai 11. lokakuuta 2014

A Tale of Two Cities

Charles Dickens, A Tale of Two Cities (1859). Toimittanut ja johdannon kirjoittanut Richard Maxwell. Penguin Books, London, UK, 2003.

Ranskan kansallispäivä 14. heinäkuuta sattuu samalle päivälle kuin Bastiljin linnakkeen valtaaminen vallankumousvuonna 1789. Se ei ole sattumaa, vaikka kansallisjuhla ei suoraan muistelekaan keskiaikaisen linnakkeen valtaamista vaan liittovaltion juhlaa valtaamisen ensimmäisenä vuosipäivänä. Bastilji oli toiminut aina Richelieun ajoista asti vankilana, jonne hillottiin poliittisia vankeja. Sellaisena se päätyi symboloimaan vanhaa, kivettynyttä despotiaa. Linnakkeen valtaaminen kuvasti vastaavasti uutta aikaa, Ranskan vallankumousta ja vanhan järjestyksen kumoamista, josta on maalattu tauluja ja laulettu lauluja.

Ranskan vallankumous ei ollut pelkästään iloista aikaa, vaan talkoot, kuten usein käy, karkasivat käsistä. Poliittiset puhdistukset muuttuivat ensin teurastukseksi ja sitten viihteeksi. Omaisuutta kansallistettiin ja kirjoja kortistoitiin. Noin 70 vuotta tapahtumien jälkeen Charles Dickens tulkitsi vallankumouksen köyhän ja sorretun kansanosan kostoksi, joka kiihtyi verestä ja väkivallasta. Romaani A Tale of Two Cities (suom. Kaksi kaupunkia) asettaa vastakkain nimensä mukaisesti kaksi kaupunkia, Lontoon ja Pariisin. Vaikka molemmissa maissa köyhälistöllä on kurjaa ja tiukkaa, vallankumouksen aikaan edellistä hallitsee laillisuusperiaate ja jälkimmäistä äänekkäät väkijoukot.

Kirjassa Charles Darney, alkuperäisteltä nimeltään Charles St. Evrémonde, joutuu oikeuteen molemmissa maissa. Ensin Lontoossa häntä syytetään vakoilusta vieraan vallan hyväksi, mutta tuomio on vapauttava näytön puutteen vuoksi. Myöhemmin Pariisissa häntä syytetään pelkästään aatelisen syntyperän vuoksi tasavallan vastaisuudesta, eikä näyttö ole viihteellistyneessä tuomioistuimessa enää valttia. Dickens tarjoaa tapahtumille ja henkilöille taustoja, mutta vallankumoukselliset eivät näyttäydy hyvässä valossa.
Along the Paris streets, the death-carts rumble, hollow and harsh. Six tumbrels carry the day’s wine to La Guillotine. All the devouring and insatiate Monsters imagined since imagination could record itself, are fused in one realization, Guillotine. And yet there is not in France, with its rich variety of soil and climate, a blade, a leaf, a root, a sprig, a peppercorn, which will grow to maturity under conditions more certain than those that have produced this horror.
Vaikka tapahtumat pyörivät Darneyn ympärillä, varsinaisen konfliktin käynnistämän muutoksen tarinassa käyvät läpi Sydney Carton ja tohtori Manette. Edellinen on kyyninen ja alkoholisoitunut lakimies, joka herää löytämään elämälleen tarkoituksen Darneyn herttaisen vaimon Lucien nähtyään. Tohtori Manette, Lucien isä ja Darneyn appi, on pitkän, syyttömänä kärsityn vankeustuomion traumatisoima. Tästä hauraasta vangista kuoriutuu jälleen arvostettu lääkäri, mutta tapahtumat Pariisissa alkavat horjuttaa hänen mielenterveyttään. Charles Darney ja Lucie, kuten kaikki muutkin, ovat idealisoituja pahvihahmoja.

A Tale of Two Cities ilmestyi alunperin jatkokertomuksena, mikä heijastuu tarinan hieman poukkoilevana rytminä. Tarina ei ole vetävimmästä päästä, käänteet ovat äkillisiä, ja monin kohdin teksti tuntuu väljältä. Dickens käyttää tyylikeinonaan toistoa, mutta siitä huolimatta kerronta tuntuu sujuvalta, paikoin suorastaan loisteliaalta. Tapa, jolla englantilainen ylätyyli pyörittelee ilmauksia ja suhteita ihmisten, tekemisen ja asioiden välillä, on maukas. Aloitus on tätä kaikkea.
It was the best of times, it was the worst of times, it was the age of wisdom, it was the age of foolishness, it was the epoch of belief, it was the epoch of incredulity, it was the season of Light, it was the season of Darkness, it was the spring of hope, it was the winter of despair, we had everything before us, we had nothing before us, we were all going direct to Heaven, we were all going direct the other way—in short, the period was so far like the present period, that some of its noisiest authorities insisted on its being received, for good or for evil, in the superlative degree of comparison only.
Teoksen johdannossa Richard Maxwell kytkee Dickensin romaanin laajempaan aikalaiskontekstiin. A Tale of Two Cities on historiallinen romaani, mutta siinä on ajallisia tihentymiä, jotka eivät suoraan palaudu todelliselle aikajanalle. Kirja sai paljon vaikutteita Thomas Carlylen Ranskan vallankumousta käsittelevästä historiateoksesta The French Revolution. Victor Hugo sai puolestaan vaikutteita Dickensiltä.

Kirja jatkaa ponnisteluitani ihminen sodassa -lukuhaasteessa.

2 kommenttia:

  1. Puuttumatta tuohon vallankumouksen käsittelyyn, niin minua häiritsivät tässä kirjassa "idealisoidut pahvihahmot" (hyvin ilmaistu). Ja heistä epäuskottavimpana suurine uhrauksineen Sydney Carton. David Copperfield on minusta parasta Dickensiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heti alkuvirkkeissään kirja maalaa valon ja varjon aikakauden. Kun tätä sapluunaa soveltaa vallankumouksiin ja ilmiöihin, tapaa syntyä aika suoraviivaisia hahmoja. Nykyaikana näkökulmia ei olisi voinut tehdä yhtä räikeiksi -- ainakaan jos mielisi keikkua kaunokirjallisuuden klassikoissa.

      Tämä oli ensimmäinen lukemani Dickens. A Tale of Two Cities on ilmeisesti tuotannon kuivempaa päätä. Tuossa odottelee Kolea talo ja Oliver Twist. Sitä ennen tulee varmaan luettua jotain muuta. :-)

      Poista