torstai 18. kesäkuuta 2015

Max Havelaar

Multatuli, Max Havelaar. Hollanninkielisestä alkuteoksesta Max Havelaar, of de koffi-veilingen der Nederlandsche Handel-Maatschappy (1860) suomentanut Helmi Krohn. Suomen Kirja, Helsinki, 1946.

Ehkä hieman yllättäen Multatuli on latinaa ja tarkoittaa "olen paljon kestänyt". Se on hollantilaisen Eduard Douwes Dekkerin nimimerkki, jonka turvin hän julkaisi paljon kohua ja hämmennystä herättäneen romaaninsa Max Havelaar vuonna 1860.

Hollanti kilpaili erityisesti Portugalin kanssa Kaakkois-Aasian kauppareittien hallinnasta jo 1500-luvun lopulta. Jaavasta tuli Hollannin siirtomaa 1600-luvulla, ja vuonna 1871 Hollanti myi sen Isolle-Britannialle. Dekker toimi siirtomaavirkamiehenä vuodesta 1838 miltei pari vuosikymmentä eri puolilla Jaavaa. Lopulta hän kuitenkin riitaantui hollantilaisen kenraalikuvernöörin kanssa kaikkialla rehottavasta korruptiosta ja räikeistä väärinkäytöksistä niin, että hän erosi tai sai potkut. Tämän jälkeen kotimaassa töiden saanti tai jaavalaisten asian ajaminen osoittautui vaikeaksi, joten Dekker tarttui kynään. Tuloksena syntyi erikoinen "tendenssiromaani" Max Havelaar.  
Minä olen kahvimeklari ja asun Amsterdamissa talossa 37 Laakeripuukanavan varrella. Minulla ei ole tapana kirjoittaa romaaneja eikä muutakaan sen kaltaista, ja siksi kesti kauan ennen kuin sain ostetuksi pari riisiä paperia voidakseni aloittaa työni, jota, kunnioitettu lukijani, pidät nyt kädessäsi ja joka sinun on pakko lukea, olit sitten kahvimeklari tai mikä muu hyvänsä.
Omaelämänkerrannalliseksi kuvatun romaanin satiirisessa kehyskertomuksessa amsterdamilainen kahvimeklari Droogstoppel tuhahtelee lastensa, naapureidensa, työntekijöidensä ja kollegojensa rapistuvaa moraalia ja yleistä tapain turmelusta. Droogstoppel on protestanttisen kauppiasetiikan karikatyyri, joka sattuman oikusta törmää siirtomaissa palvelleeseen puolituttuunsa ja päätyy kirjoittamaan lukuja saksalaisen oppisopimusoppilaansa aloittamaan kirjaan. Vaikka kehyskertomus sitten romahtaa Dekkerin katkeraan tilitykseen, varsinainen tarina kertoo Jaavalla toimivasta siirtomaavirkamiehestä Max Havelaarista ja hänen vilpittömistä pyrkimyksistään kitkeä räikeät väärinkäytökset ja rehottava korruptio.

Siirtomaahallinto nojasi paikallisiin hallitsijoihin, jotka nojasivat paikallisiin päälliköihin, jotka johtivat maata viljeleviä kyläläisiä. Hallitsijat ja päälliköt olivat taipuvaisia mielivaltaan ja elämäntapaan, jota alhainen tuottavuus ei pystynyt oikein ylläpitämään. Tämä ei hollantilaisia isäntiä vaivannut niin kauan, kun tuotantokiintiöt saavutettiin ja peukaloitu raportointi peitti kaiken muun. He ostivat kahvia tai teetä halvalla ja myivät sitä kovaan hintaan Euroopassa. Tuotantokiintiöiden vuoksi paikalliset eivät voineet kasvattaa tarpeeksi ruokaa omiin tarpeisiinsa, mistä seurasi nälänhätiä.
Monen mielestä tämä päällikköjen suojeleminen johtui itsekkäistä syistä; he arvelevat, että koska päällikköjen on esiinnyttävä ulkonaisella loistolla voidakseen kansan silmissä ylläpitää hallituksen arvoa, he olisivat pakotetut vaatimaan paljon korkeampaa palkkaa kuin mitä heillä nykyään on, jollei heidän sallittaisi laittomalla tavalla riistää itselleen kansan omaisuutta ja työtä.
Vaikka kirja on hieman epätasainen, Havelaarin tarina on paikoin luontevaa ja mukaansa tempaavaa kerrontaa. Katkera luennointi paistaa läpi, mutta Dekker ei pyytele anteeksi. Kirja ajaa samaa asiaa kuin kadulla huudettu: "Ottakaa varas kiinni!" Tällöin tyyliseikat ovat merkityksettömiä.

Dekker ja Max Havelaar saivat osakseen runsaasti kritiikkiä. Dekkeriä syytettiin siirtomaahallinnon tahraamisesta ja loan heitosta, mutta historia on ollut suopeampi. Indonesialainen kirjailija Pramoedya Ananta Toer on esittänyt, että Max Havelaar käynnisti kolonisaation purkautumisen ja kansallisten identiteettien syntymisen. On tuskin sattumaa, että Max Havelaar on myös reilua kauppaa edistävän Fairtrade International -järjestön tavaramerkki, jota käytettiin kahvipaketeissa.

4 kommenttia:

  1. Olen nähnyt tähän kirjaan perustuvan elokuvan Max Havelaar 1980-luvun alussa. Valitettavasti muistikuvani elokuvasta ovat vähäisiä, mutta sen muistan, että pidin elokuvaa hyvänä ja että siinä oli joitakin melko järkyttäviä kohtauksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elokuvan voisi katsoa, jos se tulee jossain vastaan. Max Havelaarin tarinassa on draaman ainekset. Sen sisällä on toisia tarinoita.

      Poista
  2. Minäkin katselin elokuvan silloin kun se joskus parikymmentä (?) vuotta sitten tv:ssä esitettiin. Olisi ihan kiva nähdä se uudestaan. Muistelen, että minuun tekivät vaikutuksen yksittäiset kohtaukset, joissa silmiinpistävästi näkyi se outous, että eurooppalaiset ovat aasialaisten valtiaina paikassa, joka on niin kaukana heidän elinpiiristään, että se on jo ihan toista maailmaa. Vahva kohtaus, johon muistaakseni elokuva loppuu, on pitkä virrenveisuujakso Hollannista. Hyvinvoivat ihmiset istuvat kirkossa ikäänkuin täydellisen ulkopuolisina ja tietämättöminä siitä mistä heidän hyvinvointinsa on revitty. Luultavasti useimmat eivät ole tienneetkään paljoa siirtomaitten oloista? Elokuva ei minusta toiminut siinä mielessä, että se ei kertonut riittävän napakkaa tarinaa vaan totesi siirtomaavallan vääryydet, jotka nykykatsojalle ovat muutenkin ilmeisiä. Mutta reilun kaupan tuotteisiin Max Havelaar tosiaan vaikuttaa sopivan nimeksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa tulikin kirjan keskeinen asetelma. Kirjassa harras kristitty ei näe mitään ongelmaa tavassa, jolla hänen vaurautensa syntyy. Hän on hyvä, koska hän tuntee vain kaltaisiaan hyviä ihmisiä tai koska hän tunnistaa muiden heikkoudet ja pitää huolta omasta kunniallisuudestaan.

      Siirtomaasuhteet on purettu, mutta valtasuhteet eivät ole kadonneet.

      Poista