Kreutzer-sonaatti

Leo Tolstoi, Kreutzer-sonaatti. Venäjänkielisestä alkuteoksesta Крейцерова соната (1891) suomentanut Eero Balk. Basam Books, Tallinna, 2011.

Vaikka Kreutzer-sonaatti (1891) on sivumäärältään vähäpätöinen verrattuna Leo Tolstoin tiiliskiviromaaneihin, on siinä silti potkua. Tämä erikoinen pienoisromaani kiellettiin Venäjällä pian ilmestymisensä jälkeen vuonna 1889, mutta se sai tsaarilta julkaisuluvan Tolstoin vaimon pyynnöstä pari vuotta myöhemmin vuonna 1891. Se kiellettiin myös Yhdysvalloissa 1890.

Sodassa ja rauhassa (1869) Tolstoi pohtii epilogin verran yksilön --erityisesti "suurmiesten"-- ja historian suhdetta. Romaanin pariskunnilla on vastoinkäymisiä, mutta avioliitot pysyvät koossa. Anna Kareninassa (1877) onnelliset perheet ovat kaikki samanlaisia mutta onnettomat onnettomia kukin tavallaan. Tolstoin alter ego Konstantin Dmitrijevitš Levin haastaa vallitsevat käsitykset kansasta, omaisuudesta ja työnjaosta. Kuten kirjailija itsekin, Levin menee huhkimaan pellolle talonpoikien keskelle herättäen lähinnä hämmennystä. Romaanissa rakkaus on yhtäältä hallitsematon traaginen kohtalo ja toisaalta se on onnellisen avioliiton perusta -- ratkaisevaa tuntuu olevan etäisyys kaupungeista ja niiden seurapiireistä. Nyt Kreutzer-sonaatissa kaupunki on edelleen lankeemuksen ja rappion tyyssija, mutta rakkaus ja avioliitto eivät enää edusta toivoa tai päämäärää. Kaikki avioliitot ovat onnettomia.

Kreutzer-sonaatin kehyskertomus sijoittuu junaan. Kertoja seuraa vaunussa käytävää keskustelua avioliitosta. Vanha kauppias uskoo sovittuihin liittoihin, toinen pitää vain rakkautta sopivana pohjana avioliitolle. Sitten sivussa kuunnellut Pozdnyshev puuttuu keskusteluun. Hän ei tunnusta romanttista rakkautta, vaan kuittaa avioliiton pelkäksi petokseksi.

- Ei suinkaan, sanoi asianajaja, - sanon vain, että avioliittoja on ollut ja on olemassa.
- On toki. Mutta mistä syystä niitä on? Niitä on ollut ja on niillä ihmisillä, jotka näkevät avioliitossa jotain salaperäistä, mysteerin, joka velvoittaa Jumalan edessä. Heillä niitä on, meillä ei. Meillä ihmiset menevät naimisiin näkemättä avioliitossa muuta kuin yhdyntää, ja seurauksena on petos tai väkivalta. Niistä petos kestetään helpommin. Mies ja vaimo pettävät yksiavioisuudellaan vain muita, mutta elävät monivaimoisuudessa ja monimiehisyydessä. Se on paha se, mutta menettelee vielä; useimmiten käy, että mies ja vaimo ovat ottaneet kantaakseen velvollisuuden elää yhdessä koko ikänsä ja vihaavat toisiaan jo kuukauden kuluttua, haluavat erota, mutta eivät eroa, ja silloin syntyy se kammottava helvetti, jonka takia ihmiset sortuvat viinaan, ampuvat, puukottavat tai myrkyttävät toisensa, lausui herra yhä nopeammin antamatta kenenkään tulla väliin ja kiihtyi kiihtymistään. Kaikki olivat vaiti. Tunnelma oli nolo.

Sitten Pozdnyshev kertoo tappaneensa vaimonsa, ja keskustelu kuihtuu. Vain kertoja jää kuuntelemaan Pozdnyshevin tarinan.

Tolstoi riuhtoo verhot vallalla olleen kaksinaismoralismin edestä. "Irstaus, todellinen irstaus on nimenomaan sitä, että vapautuu moraalisista siteistä naiseen, joka kanssa on fyysisessä kanssakäymisessä." Siistien kulissien takana miehet irstailevat ja juoksevat huorissa, kunnes saavuttavat noin kolmenkymmenen iän, jossa oli sopivaa avioitua.

Ja kaikki tietävät sen ja ovat kuin eivät tietäisi. Jokaisessa romaanissa kuvataan yksityiskohtia myöten henkilöiden tunteet, lammet ja pensaat, joiden ohi he kulkevat; mutta kuvattaessa heidän suurta rakkauttaan johonkin tyttöön ei kirjoiteta mitään siitä, mitä tuo kiintoisa sankari on tehnyt aiemmin: ei sanaakaan hänen käynneistään ilotaloissa, ei palvelustytöistä, keittäjistä, toisten vaimoista.

Naiset Pozdnyshevin mukaan kasvatetaan autuaan tietämättömiksi tästä kaikesta. Heidät kasvatetaan ja puetaan viehättämään. Totuus paljastuu vasta avioliitossa, ja silloin on liian myöhäistä. Pozdnyshev tunnustaa olevansa irstailija ja pitää kaikkia miehiä kaltaisinaan. Miesten alhaiset, eläimelliset vaistot ja naisten alisteinen asema ja tietämättömyys takaavat tämän hirveyden jatkumisen. Avioliitto on sovittamaton ristiriita, johon ainoat lääkkeet ovat siveys ja pidättyväisyys. 

Pozdnyshev kuvaa rakastumisensa, avioriidat, lapset ja avioliiton vähittäisen happanemisen. Samaan tapaan kuin naisten vaatteiden muotoja korostavat leikkaukset, myös musiikki tuottaa tunteita, jotka eivät ole enää Pozdnyshevin hallinnassa. Kun vaimo soittaa erään viulistin kanssa Beethovenin Kreutzer-sonaatin, tragedia alkaa olla toteutusta vaille valmis.

Pienoisromaanin sävy on kaukana Kittyn ja Levinin luistelukohtauksen tai avioliitto-onnen kuvauksesta -- jota sivumennen sanoen Ian McEwan pitää kirjallisuushistorian yhtenä onnistuneimmista. Pozdnyshev (ja ilmeisesti hänen takanaan vanheneva Tolstoi) ei pysty hyväksymään lihallisuutta: ei ole mitään mahdollisuutta miehen "puhtaaseen" suhteeseen naiseen, koska, kuten Matteus meitä opettaa (5:28), pelkkä himokas katse on jo aviorikos. Pozdnyshev tuntuu ulottavan aviorikoksen myös avioliiton sisälle puolisoiden välille. Jos näkee kaikki miesten ja naisten väliset suhteet tästä näkökulmasta, ei ole yllätys, jos mustasukkaisuuden kuristuksessa ei henki enää kulje. Teoksen raivo on yllättävää ja aikakaudelleen tinkimättömän epäsovinnaista, mutta sen sanoman kanssa on vaikea olla samaa mieltä.

Kreutzer-sonaatti herätti paitsi tyrmistystä myös ihailua ja siellä täällä todellista askeesi-ihannetta. Se on poikinut myös vastateoksia. Tolstoin poika Lev Lvovitš Tolstoi kirjoitti kömpelön novellin vastineeksi isälleen, ja hänen vaimonsa Sofja Andrejevna Tolstoi kirjoitti teoksen pohjalta vasta äskettäin julkaistun novellin, jossa Kreutzer-sonaatin tarina tulee kerrotuksi vaimon näkökulmasta. The New Yorkerin arvostelun perusteella se tunnistaa Pozdnyshevin näkökulman yksipuolisuuden ja ongelmat. Ystävät ja tuttavat lähettivät aikoinaan Sofja Andrejevnalle osaottoja tulkiten pienoisromaanin asetelman todelliseksi, mitä se kaiketi osin olikin.