sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Tristram Shandy: elämä ja mielipiteet

Laurence Sterne, Tristram Shandy: elämä ja mielipiteet. Englanninkielisestä alkuteoksesta The Life and Opinions of Tristram Shandy, Gentleman (1759-1767) suomentanut Kersti Juva (1998). WSOY, Juva, 2003.

Laurence Sterne, The Life and Opinions of Tristram Shandy, Gentleman (1759-1767). Toimittanut Melwyn New ja Joan New. Esipuheet kirjoittanut Christopher Ricks ja Melwyn New. Penguin Books, London, UK, 2003. 

Laurence Sternen romaani Tristram Shandy (1759-1767) on monen mielestä raskas ja vaikeaselkoinen teos. Se on ehkä sitäkin, mutta se on myös on hauskin lukemani romaani pitkään aikaan, ehkä ikinä. Nauran tai edes hihitän hyvin harvoin lukiessani, mutta tämän kirjan kohdalla sitä ei voinut välttää.

Luin itse asiassa teoksen jo aikaisemmin keväällä. Tarkoituksenani oli kahlata läpi tuhannen sivua kirjallisuuskritiikkiä, joiden avulla rakentaisin lukukokemuksestani värikkään paviljongin. Lukupinot alkavat kuitenkin sortua painonsa alla, uusia kiireitä sekä keppihevosia syntyy jatkuvasti ja tuohon pöydälle keräämiini kirjaston kirjoihin on ilmestynyt varauksia, joten paviljonki jää tältä erää pystyttämättä.

Tristram Shandy: elämä ja mielipiteet on jonkinlainen elämäkerta. Kertoja Tristram Shandy pyrkii tuottamaan kattavan selvityksen elämästään, mutta sotkeutuu kertomuksissaan sivujuonteisiin, ja vuoden kirjoittamisen jälkeen hän ei ole päässyt päivää pidemmälle. "Mitä enemmän kirjoitan, sitä enemmän minun on kirjoitettava". Kirjaa on Tristramin mukaan pidettävä historiana, koska se kertoo, mitä jonkun mielessä on ollut jonain tiettynä hetkenä. Kertoja vaatii, että jokaisen on saatava kertoa tarinansa omalla tavallaan. Niinpä aikajärjestys on sekaisin, ja sivutarinat keskeytyvät toisiin sivutarinoihin. Välillä kerronta kääntyy luentotilaisuudeksi, jossa Tristram vastaa yleisön kysymyksiin tai torjuu niitä.
Edellisen luvun alussa kerroin teille täsmällisesti koska minä synnyin; --- mutta en kertonut kuinka. Ei; tuolle yksityiskohdalle on varattu kokonaan oma lukunsa; ---- sitä paitsi, hyvä herra, koska te ja minä olemme tavallaan tuiki tuntemattomia toisillemme, ei olisi ollut sopivaa paljastaa teille liian monia minuun liittyviä seikkoja heti alkuun. --- Teidän tulee olla kärsivällinen. Olen nimittäin ottanut tehtäväkseni kuvata elämäni lisäksi myös mielipiteeni; siinä toivossa ja olettaen, että kun tiedätte millainen luonne minulla on ja minkälainen kuolevainen olen, näistä toinen auttaisi teitä nauttimaan paremmin toisesta. Kun kuljette kanssani pitemmälle, vähäinen tuttavuus, joka on nyt alkamassa välillämme, kasvaa tuttuudeksi; ja se, mikäli jompikumpi ei sitä estä, päätyy kerran ystävyyteen. ---- O diem praeclarum, oi onnenpäivää! ---- silloin mitään, mikä on minua koskettanut, ei voi pitää vähäpätöisenä, eikä sen kertomista pitkäveteisenä. Sen tähden, ystäväni ja seuralaiseni, jos olette sitä mieltä, että kitsastelen hiukan tarinassani näin aluksi, ---- koettakaa suvaita minua, --- ja sallikaa minun jatkaa ja kertoa tarinani omalla tavallani.
Tarina alkaa kirjaimellisesti ab ovo. Tristramin siittämisen pyhällä hetkellä hänen äitinsä kysyy, onko kello vedetty. Tämä viaton kysymys ratkaisevalla hetkellä aiheuttaa Tristramin mukaan vakavan vahingon sikiön humoreihin. Jonkinlainen kirous häntä tuntuu seuraavan. Kesken synnytystohinan kertomus siirtyy kuitenkin Tristramin setään Toby Shandyyn, joka haavoittuu Namurin piirityksessä: muurista lentää kivenlohkare hänen nivusiinsa. Hän purkaa suruaan talon pihalle palvelijansa kanssa rakentamaansa valtavaan Namurin piirityksen pienoismalliin. Sitten seuraa kaikenlaisia sivujuonteiden sivujuonteita. Tristramin isän vaikeuksia saada nenäliinaansa taskustaan, koska hän pitelee peruukkiaan oikeassa kädessään, seurataan muutaman sivun verran.
--- Kuningatar Annan hallituskauden jälkipuoliskolla ja kuningas Yrjö I:n hallituskauden alussa --- "Takintaskut oli sijoitettu erinomaisen alas." --- Enempää minun ei tarvitse sanoa --- itse ilkitöiden isä, vaikka olisi touhunnut kuukauden päivät, ei olisi keksinyt hullumpaa muotia isäni tilanteessa olevalle ihmiselle.
Kun synnytyksen äärelle päästään takaisin, on käyty avioehto läpi, haettu lääkärin unohtunut laukku ja avattu palvelijan siihen sitomat solmut. Lapsenpäästäjä on vahingoittanut lonkkansa, ja lääkäri menettänyt hampaansa sekä saanut kynäveitsestään syvän viillon.
Pienet kiroukset, tohtori Slop, suurissa tilanteissa, virkkoi isäni (pahoiteltuaan ensin onnettomuutta) ovat pelkkää tuloksetonta voimien ja sielun terveyden haaskausta. ---- Myönnetään, vastasi tohtori Slop. --- Kuin lintupyssyn pihaus, virkkoi Toby-setäni (hereten vihelmästä) bastionia vastaan. --- Ne sekoittavat humorit, jatkoi isäni, --- mutta eivät laimenna niiden kirpeyttä; --- omalta osalta minä harvoin noidun tai kiroilen --- pidän sitä pahana --- mutta jos kaikesta huolimatta siihen sorrun, pidän yleensä pääni sen verran kylmänä (oikein, virkkoi Toby-setäni), että katson toimituksen vastaavan tarkoitustaan --- toisin sanoen, jatkan kiroamista kunnes olen rauhoittunut. Viisas ja oikeamielinen mies pyrkii kuitenkin aina suhteuttamaan purkauksen, jonka hän näille humorien ailahduksille suo, ei vain siihen missä määrin ne kuohuvat hänessä --- vaan myös sen loukkauksen kokoon ja tarkoitukseen, jonka päälle kirousten on määrä langeta. --- "Vääryydet ovat vain sydämen tekoa", virkkoi Toby-setäni.
Tapahtumat Tristramin äidin synnytystuskien äärellä väistyvät sitten saarnan tieltä. Sitten tulee tekijän esipuhe. Kaksimielisyydet lääkärin itse kehittämien lapsenpäästöpihtien lytistämän Tristramin suuren nenän ja peniksen välillä kiistetään, kunnes niitä taas jatketaan. Palvelijan tekemistä solmuista lääkärinlaukkuun kasvaa syy hoitovirheeseen. Kausaliteetti on mielivaltaista ja ihmisen ote omasta kohtalostaan hutera. Miehuus on haurasta ja alati vaarassa: myöhemmin lastenhuoneen romahtava ikkunalasi tekee Tristramille "ympärileikkauksen".

Tristram Shandy käsittelee enimmäkseen Walter-isän ja Toby-sedän harrastuksia, jotka kääntyvät manioiksi. Walter Shandy rakentaa valtavia oppijärjestelmiä, joilla hänen on tarkoitus torjua onnettomuudet ennakolta, mutta järjestelmät tuntuvat vain pikemmin aiheuttavan niitä. Hän alkaa kirjoittaa Tristrapaediaa poikansa kasvatuksen ohjaamiseksi, mutta se etenee hitaammin kuin mitä poika vanhenee. Toby-setä on traumatisoitunut, eikä vältä tilaisuutta päästä luennoimaan piirityksistä, tykistöstä ja linnoitustaidosta. Herkullista on myös ihastuneen ja suorapuheisen leski Wadmanin tiedustelu Toby-sedän vammojen laadusta.
--- Ja mikä olikaan, hyvä herra, virkkoi rouva Wadman hiukan suorasukaisesti, täsmälleen se paikka? ---- Esittäessään tämän kysymyksen rouva Wadman vilkaisi Toby-setäni punaisten plyysihousujen vyötärönauhan tienoille, odottaen luonnollisesti, että Toby-setäni panisi etusormen mainittuun paikkaan. ---- Toisin kävi --- sillä täsmällinen paikka oli P. Nikolauksen portilla juoksuhaudan traverssilla vastapäätä puolibastionin kiilaa; Toby-setäni pystyi milloin tahansa pistämään neulan täsmälleen siihen paikkaan, jossa hän oli seissyt kiven osuessa.
Tristram Shandyn kerronta on paikoin metakirjallista. Osa leikkisästä kerronnasta käyttää hyväkseen tekstiä tai ladontaa: tyhjät sivut, kauttaaltaan mustaksi painetut sivut, vaihtuvat kirjasintyylit, muuttuva kerrontatilanne, symbolit ja tuolloin tuoreiden romaanikonventioiden liki systemaattinen rikkominen. Niinpä kerronta ei ole helppoa. Polveilevien tai harhailevien sivujuonteiden lisäksi Tristram saattaa juuri kohtauksen huipentuessa alkaa epäillä kykyjään kertojana. Kuten Christopher Ricks esipuheessaan toteaa, Henry Fieldingin kaikkitietävyys on vaihtunut Sternen epävarmuuteen ja toisen käden tietoihin.

Tristram Shandy herätti suosiosta ja jäljittelijöistä huolimatta myös tyrmistystä. Tämä antiromaani oli niin poikkeuksellinen, etteivät kirjallisuuspiirit osanneet sijoittaa sitä mihinkään kategoriaan. Siinä ei ollut juonta, se ei kertonut Tristramin elämästä tai mielipiteistä ja se oli kauttaaltaan sekava ja paradoksaalinen. Se oli liian taidokas ohitettavaksi mutta liian poikkeuksellinen arvostettavaksi. Realismi jätti tällaisen mielleyhtymiä seuraavaan kerronnan taakseen, mutta myöhemmin modernistit, kuten Sternen maanmiehet James Joyce ja Samuel Beckett (mikä ihme näissä irlantilaisissa kirjailijoissa on?), poimivat siitä vaikutteita.

Tristram Shandy on kiistaton helmi. Sama koskee myös suomennosta. Romaania lukiessani seurasin aika ajoin alkutekstiä ja erilaisia kommentaareja. Käkättämisen ohella mietin paikoin etukäteen, mitenköhän tämäkin iloittelu kääntyy suomeksi tai miten tämä on esitetty alkutekstissä. Yllätyin iloisesti: Kersti Juva ei ole tyytynyt "kääntämään" alkutekstiä, vaan hän rakentaa suomennokseen laajemman kokonaisuuden niin, että kaksoismerkitykset säilyivät. Useat alkukielen merkityksessään vanhentuneet ja kuolleet sanat ja ilmaukset heräävät suomennoksessa henkiin, ja käännös kulkee vaivatta.

10 kommenttia:

  1. Kirja on ollut mielessä jossain määrin houkuttelevana jo pitempään ja nyt se kuulostaa aina vain paremmalta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En uskalla suositella, koska kirja jakaa jyrkähkösti mielipiteitä, mutta kannattaa kokeilla. Joillekin (metakirjallinen) huumori maistuu, toisille ei.

      Poista
  2. Luulenpa, että minulle riitti tämä hihittelyn määrä :) Ehkä en saisi noin paljon irti siitä. Mutta sinähän avasit sitä tässä vallan hyvin ja valitsemasi sitaatit ovat kyllä herkullisia! Muistan että käännöksen valmistuminen oli iso juttu ja sitä hehkutettiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :-) Minulle sekä tämä Sterne että Henry Fielding ovat olleet erinomaisen hauskoja löytöjä -- molemmat vieläpä 1700-luvulta. Säkenöivä huumori ei ole todellakaan ihan viime vuosien keksintö.

      Haluaisin innostua myös Joycen Odysseuksen vaeltavasta saippuasta, mutta olen aivan liian kokematon tai tyhmä (en vielä tiedä, kumpi) siihen kyytiin. Asiaa tutkitaan.

      Poista
  3. Minäkin sain enemmän irti sinun kirjoituksestasi kuin kirjan tekstinäytteistä. Minusta kirjoittajan tyyli vaikuttaa sellaiselta sekavan kuivakkaalta huumorilta, jota harrastettiin Suomen television nk. viihdeohjelmissa ja tv-elokuvissa 1980-luvulla.

    Yltä lukemani perusteela luullakseni romaanissa ei sanottavammin ole kyse sellaisesta vitsailusta, jossa nivusille kohdistuvia iskuja pidetään hauskoina sattumuksina vaan pikemminkin kyseisen aiheen esittelyä käytettäneen tehtäessä pilaa romaanien ylevistä perinteistä? Minusta iskut munille eivät ole missään määrin hauskoja asioita, joten nyt on tosi hyvä syy jättää tämä klassikko väliin, kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Poimimani katkelmat eivät anna kuvaa kuin kapeasta osasta Sternen esittämää huumoria. Se ei ole kauttaaltaan groteskia, kuten tunnut olettavan. Sivujuonteet, kerrontaperinteen kanssa pelleily, saarnat, monenlaiset päälaelleen kääntämiset, kuten tuo takkiesimerkki, ovat sitä varsinaista kauraa. Huumori syntyy mm. siitä, että Sterne rikkoo lukijan odotuksia yllättävällä tavalla -- yllättävällä siis vielä 250 vuotta julkaisun jälkeen!

      Huumori on makuasia, ja se kuihtuu selityksistä. Silläkin uhalla minusta iskulla nivusiin on oma paikkansa huumorissa (on tosin tunnustettava, että olen myös pieru- ja banaaninkuorihuumorin ystävä). Sillä on eri merkitys kuin iskulla olkapäähän tai polveen. Merkitys on osin symbolinen -- Tristram Shandyssä se on nimenomaan mieheyteen osuva isku, jolla on käytännön seurauksia. Munille potkiminen ei ole sinänsä hauskaa, mutta sen voi esittää hauskassa kontekstissa (kuten tässä videossa). Samaan tapaan vaikka disjunktiivisessa normaalimuodossa ei ole mitään sinänsä hauskaa, Samuel Beckett saa romaanissaan Watt sen toimimaan osana koomista esitystä: osa hauskuudesta on tunnistaa luettelomainen vaihtoehtojen läpikäynti, joka rikkoo käytettyä tyyliä.

      Yksi Tristram Shandyssä nivusiin osunut isku on Toby-sedän haavoittuminen, josta ei saada täyttä selvyyttä. Se ei ole hallitseva teema vaan kenties motiivi, mutta se joka tapauksessa synnyttää kuitenkin kihelmöivän sosiaalisen tilanteen, jossa leski haluaa tietää, missä kunnossa vehkeet kivenmurikan jäljiltä ovat. Tästä seuraa herkkää sosiaalista jalkatyöskentelyä sopivuuden ja tiedonjanon välillä. Toby-sedän auttamattomuus naisten kanssa on toinen hauskuuden lähde. Nämä molemmat aiheet ovat itsessään arkoja, mutta ne voi esittää hauskasti käyttäen kiertoilmauksia, under-statementeja tai vähättelyä, rinnastuksia, yllättäviä käänteitä ja väärinymmärryksiä.

      On varmasti aiheita, joille ei sovi nauraa. Toisaalta minulle on myös kerrottu, että kätilöiden keskuudessa esiintyvä huumori on kaikkein rankinta. Me maallikot voimme vain kuvitella, millaista se on.

      Oli miten oli, kaikkea ei ehdi lukea, ja valintoja pitää tehdä (ennen kuin lukee kirjan). Sterne ei varmasti ole kaikkien mieleen. :-)

      Poista
  4. Voi hurja, voi hurja! Miten minulla on mennyt tämä kirjoituksesi ohi. Tulin tänne Donnamobilen Leenan kautta, joka on kirjoittanut samasta kirjasta, vaikka tuolla kommentissaan vielä epäröi. :)

    Kirjallisus on ihmeellistä. Ja tämä on siis kirjoitettu 1700-luvun lopussa. Iloittelua. Tulee vähän mieleen Shakespearen kujeilut, ja hän vaikutti 1500 ja 1600 lukujen taitteessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Shakespeare yritti kuitenkin pysyä jonkinlaisen muodon puitteissa, mutta Sterne leikkii juuri muodolla. Tämä on edelleen hauskin kirja, jonka olen lukenut. :-)

      Poista
    2. Tämä pitääkin hankkia pahanpäivän varalle, lääkkeeksi, jos joskus epätoivo ja apeus valtaa mielen.
      Kuulostaa siltä, että kirja käy myös malliksi kaikki rajat rikkovasta reippaasta luovuudesta.

      Poista
    3. Kirja käy lääkkeeksi vaivaan kuin vaivaan, mutta suurina annoksina nautittuna se voi aiheuttaa epätoivoa.

      Sterne alkoi leikkiä romaanin konventioilla miltei heti, kun Defoe, Fielding ja Richardson saivat ne luonnosteltua.

      Poista