perjantai 22. huhtikuuta 2016

Z: Amazonin kadonnut kaupunki

David Grann, Z: Amazonin kadonnut kaupunki. Englanninkielisestä alkuteoksesta The Lost City of Z. A Tale of Deadly Obsession in the Amazon (2009) suomentanut Satu Leveelahti. Otava, Helsinki, 2011.

Ensimmäisistä Uuden mantereen vierailuista lähtien eurooppalaisten  keskuudessa kierteli sitkeitä huhuja Amerikan sisämaan uumenissa sijaitsevista satumaisista kaupungeista ja niiden aarteista. Quiviran seitsemän kultaista kaupunkia, Patagonian Ciudad de los Césares, Argentiinan Sierra de la Plata eli Hopeavuori, Kolumbian kultainen kaupunki Eldorado, Ecuadorin La Canela eli Kanelilaakso ja Andien hopeinen kaupunki Paititi kasvoivat unelmina vähitellen myyttisiin mittoihin.

Portugalilaisen seikkailijan João da Silva Guimarãeen mukaan syvällä Amazonin viidakossakin oli kaupunki, jossa hän oli sanojensa mukaan vieraillut vuonna 1753 — tosin hän ei tarjonnut kaupungin sijainnista sen tarkempaa tietoa. Brittiläinen tutkimusmatkailija Percy Fawcett (1867-1925) teki useita tutkimusmatkoja Bolivian ja Brasilian sademetsiin 1900-luvun alkupuolella löytääkseen tämän "kadonneen kaupungin", jolle hän antoi nimen Z.

Fawcettin katoaminen viimeisellä tutkimusmatkallaan vuonna 1925 herätti aikoinaan laajaa kansainvälistä huomiota. Tutkimusmatkailijan nimenomaisista pyynnöistä huolimatta hänen peräänsä lähti useita pelastusretkikuntia, joista osa jäi sille tielleen. Kun lopullista varmuutta kuolemasta ei saatu, kesti kauan ennen kuin hurjat tarut Fawcettin lopullisesta kohtalosta alkoivat viimein hiipua.

Yhdysvaltalainen toimittaja David Grann puhalsi hiillokseen New Yorker -aikakauslehdessä vuonna 2005 julkaistussa artikkelissaan, jonka hän sitten laajensi kirjaksi Z: Amazonin kadonnut kaupunki (2011). Kirja kuljettaa rinnan Fawcettin tarinaa, epäonnisten vanhojen ja modernien retkikuntien kohtaloita ja tietysti Grannin tiedonkeruuta, haastatteluita ja lopulta viidakkomatkaa Fawcettin jalanjäljissä eikä kaihda paikoin keinotekoisenkin jännityksen rakentamista lukujen loppuun sijoittuvin kiperin tilantein. Kerronta ylläpitää mysteerin tuntua kuten amerikkalaiset historialliset televisiodokumentit.

Amazonin tutkimusmatkailu näyttäytyy kaikesta huolimatta kiehtovana. Fawcettin tausta ei ollut yliopisto vaan armeija, josta hän päätyi Kuninkaallisen maantieteellisen seuran jäseneksi oppiakseen maanmittausta ja kartanpiirtoa. Ennen ensimmäistä maailmansotaa hän ehti toimia hetken aikaa vakoojanakin Marokossa ja sodan aikana tykistöupseerina.

Lentokoneet ja radiot olivat tekemässä juuri tuloaan tutkimusmatkailuun 1920-luvulla, mutta kokenut Fawcett luotti perinteisiin menetelmiin, jotka hioutuivat hänen ensimmäisestä, vuoden 1906 matkastaan lähtien. Jalan viidakkoon tehtävät matkat edellyttivät poikkeuksellista kestävyyttä, sitkeyttä ja vastustuskykyä: uuden ja vieraan ympäristön tarjoamat kuumetaudit, loiset, ihottumat, märkivät haavat ja nälkä taittoivat kokeneidenkin seikkailijoiden ryhdin Fawcettin ympäriltä.
Vaikka he kuinka raivasivat ja hakkasivat itselleen polkua viidakon halki aamusta iltaan, he eivät yleensä edenneet kuin noin kahdeksansataa metriä päivässä. Heidän jalkansa vajosivat mutaan, kengät hajosivat. Pienet mehiläiset, joita hiki houkuttelee ja jotka iskevät kiinni pupilleihin, saivat heidän näkönsä sumentumaan. Brasilialaiset sanovat näitä mehiläisiä "silmännuolijoiksi". Silti Fawcett laski koko ajan askeleitaan ja ryömi ylös penkereitä, jotta näkisi tähdet paremmin ja pystyisi siten määrittämään heidän sijaintinsa; ehkä erämaa tuntui helpommalta voittaa, jos sen muutti numeroiksi ja kaavioiksi. Hänen miehensä eivät opasteita kaivanneet. He tiesivät hyvin, missä olivat: vihreässä helvetissä.
(Sanottakoon, että, jos retken tarkoitus on kartoittaa maastoa, paikantaminen on olennaista. Merenkulkijatkin olivat tehneet sitä vuosisatoja — jopa nälkäisinä ja huonossa säässä.) Läpitunkematon maasto, sen eläimet ja arvaamattomat satunnaiskohtaamiset alkuperäiskansojen kanssa vaativat myös veronsa. Toisin kuin monet muut länsimaiset retkikunnat, Fawcett kulki seurueineen Amazonilla ohjeenaan periaate: "kuole, jos on pakko, mutta älä tapa". Aina viimeiseen matkaansa asti Fawcettin rauhanomainen periaate ja poikkeuksellinen fysiikka pitivät hänet hengissä.

Teknologian ohella myös antropologia otti pitkiä askeleita tuohon aikaan. Tieteellisissä seuroissa käytiin kiistoja siitä, miten alkuperäiskansoihin tulisi suhtautua. Pitikö heidät käännyttää kristityiksi? Olivatko intiaanit "jaloja villejä", puoli-ihmisiä vai kenties henkisesti lapsia? Jos vieras kulttuuri ei tuottanut englantilaisia herrasmiehiä, ajateltiin syynä olevan evoluution: alkuperäiskansat olivat "eri vaiheessa". Amazonilta ei ollut löytynyt suurta kaupunkia, joten seudun kulttuureja oli pidettävä alkeellisina. Kuitenkin kauempana suurista joista, minne eurooppalaiset matkailijat ja orjakauppiaat eivät olleet ehtineet, Fawcett löysi terveempiä ja runsaslukuisempia heimoja, joita taudit tai alkoholi eivät olleet vielä niittäneet. Myöhempi, siis aivan viimeisten vuosikymmenten tutkimus on tehnyt yllättäviä löytöjä heimojen historiaa koskien.

Kuten Alfred Lansingin Shackleton-teoksessa, tässäkin kirjassa vaikea ympäristö ja ihmisten kamppailu sen keskellä vie ainakin hetkittäin päähuomion. Lansing ei kuitenkaan kirjoita itseään tarinaan eikä tarpeettomasti paisuttele tapahtumia vaan antaa ympäristön ja ihmisten puhua puolestaan. Toisaalta Shackleton-tarinan teema on laivan nimenkin mukainen Endurance, kestävyys tai sitkeys. David Grannin kirjan teema on kadonneen kaupungin mysteeri, mikä kenties vaatii toiset kerrontakeinot. Z: Amazonin kadonnut kaupunki on kerronnaltaan sujuva ja aiheeltaan mielenkiintoinen, mutta kirja hieman kompastelee mysteeriä ja jännittävyyttä ylläpitävän tekniikkansa kanssa. Grannin omakohtaiset kokemukset Fawcettin jalanjäljissä eivät ole kovin mielenkiintoisia. Ylikirjoittaminen herättää epäilyksiä, mitä runsaat lähdeviitteet tietenkin osin hälventävät.

* * *

Kirja käsittelee siinä määrin Amazonin alkuperäiskansoja, että se jatkaa ponnistelujani Kansojen juurilla -lukuhaasteessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti