The Proud Tower

Barbara W. Tuchman, The Proud Tower: A Portrait of the World Before the War 1890-1914 (1966). Random House, New York, NY, USA, 2014.

Pitkä rauhanaika sekä tieteen ja taiteen nopea kehitys Euroopassa loi kuvan loisteliaasta aikakaudesta 1800-loppupuolelta 1900-luvun alkuvuosiin, aina ensimmäisen maailmansodan alkuun asti. Tämä kultakausi tai Belle Époque heijasteli ensin aikansa optimismia, ja myöhemmin, sodan jälkeen, se täyttyi nostalgiasta.

Erinomaisessa esseekokoelmassaan The Proud Tower (1966) Barbara W. Tuchman nostaa esiin virinneitä poliittisia jännitteitä, jotka istuvat Belle Époquen värikkääseen pukuloistoon huonosti. Hän mm. huomauttaa, että aikakauden loisto koski lähinnä hyväosaisia; muille maailma oli monin tavoin epäreilu ja julma paikka: työpäivät olivat pitkiä, vapaapäivät—myös sunnuntait—vähennettiin palkasta, asuinalueet olivat harmaata slummia ja kaikenlainen hyväksikäyttö yleistä.

Kirjan nimi on viittaus Edgar Allan Poen runoon The City in the Sea (1845), joka enteili maalaamansa loisteliaan ja ylpeän kaupungin tuhoa. Esseissään Tuchman tarkastelee mm. Britannian hallitusta ja poliittista koneistoa, joka oli täysin aristokratian hallussa. Viktoriaanisen maailman ja maailmanjärjestyksen ajateltiin jatkuvan ikuisesti, vaikka sosialistit välähtivät huolenaiheena sivupöytien keskusteluissa. Kun Euroopassa poliittisen vaikuttamisen kanavat oli hitsattu umpeen, anarkistit reagoivat attentaatein — työväen poliittinen liikehdintä sai toki muitakin muotoja. Sitten Ranskaa vuodesta 1894 vuoteen 1906 repi ns. Dreyfusin tapaus, jossa viaton upseeri lavastettiin syylliseksi vakoiluun. Armeija ei kunniantunnossaan perääntynyt syytöksistä edes silloin, kun ne oli todistettu perättömiksi. Tekaistut syytteet käynnistivät myös laajan juutalaisvastaisen aallon, joka enteili ikävällä tavalla tulevia tapahtumia.

Myös valtioiden välillä oli jännitteitä. Yhdysvallat alkoi rakentaa laivastoa ja valloittaa strategisesti arvokkaita alueita mm. Espanjalta. Asevarustelu kiihtyi. Takapajuisen ja jälkeen jäämistä pelkäävän Venäjän pyynnöstä Haagissa pidettiin kansainvälisiä konferensseja kehityksen suitsimiseksi ja kansainvälisten konfliktien hallitsemiseksi. Suurvallat eivät kuitenkaan halunneet sitoutua mihinkään rajoituksiin, koska ne halusivat käyttää asevoimaa poliittisten päämääriensä saavuttamiseen. Lopputuloksena syntyneet sopimukset toimivat pelkästään kotimaisten sosialistioppositioiden kritiikin torjumiseksi.

Tuchmanin kerronta on mielenkiintoista ja yksinkertaisesti taidokasta. Se liikkuu aiheiden yleiskuvan ja lukuisten aihetta tukevien ja joskus niitä värittävien yksityiskohtien välillä erittäin sujuvasti. Ehkä kerronnassa kulkee mukana aavistus vieraannuttamista: Tuchman esittää 1900-luvun vaihteen ilmiöt ja päättäjien toimet ironisessa valossa suhteessa arvoihin, jotka on omaksuttu toisen maailmansodan jälkeen. Hän ei kuitenkaan pysähdy arvostelemaan tai alleviivaamaan vaan antaa tapahtumien ja kehityslinjojen ikään kuin puhua puolestaan.