Jean Rhys, Wide Sargasso Sea (1966). Esipuheen kirjoittanut Francis Wyndham. Penguin Books, London, UK, 1993.Julkaistuaan romaaninsa Huomenta, keskiyö (1939) Jean Rhys vaikeni melkein kolmeksikymmeneksi vuodeksi. Huolimatta hyvistä arvosteluista hänen kirjansa eivät tavoittaneet laajaa lukijakuntaa. Kirjailija-kriitikko Francis Wyndhamille syy on selvä: kirjat olivat henkensä ja tyylinsä puolesta edellä aikaansa (aikalaiskirjailijoita). Tämä välittyy nykylukijallekin — romaanit tuntuvat edelleen tuoreilta.
Romaani Wide Sargasso Sea (1966, suom. Siintää Sargassomeri) katkaisi Rhysin hiljaiselon ja nosti hänet maailmanmaineeseen — kirjailijan sanojen mukaan liian myöhään, jotta hän olisi asiasta sen kummemmin innostunut. Romaani tunnetusti kertoo Charlotte Brontën Jane Eyren (1847, suom. Kotiopettajattaren romaani) hullun ullakolle lukitun naisen tarinan. Luonnollisesti tällainen järjestely herätti minussa ennakkoluuloja. Ne kuitenkin hälvenivät nopeasti: teos seisoo tukevasti omilla jaloillaan, eikä Rhys myötäile mihinkään suuntaan.
Antoinette Cosway, josta tulee Thornfield Hallin Bertha, kertoo elämästään Jamaikalla lapsuudesta avioliittoonsa asti. Hänen äitinsä on martiniquelainen kreoli ja hänen isänsä moraalisesti rappeutunut orjaplantaasin omistaja, jolta vuoden 1833 orjuuden kieltävä laki vie elannon ja aseman ja alkoholi vie hengen. Perhe pysyy muusta yhteisöstä erillään ihonvärinsä, perheen entisen aseman ja äidin vieraan taustan ja kenties kauneuden vuoksi.
Orjat vapautuvat, mutta naiset pysyvät edelleen miesten vallassa. Oikeudenmukaisuus on harhaa. Äidin uusi aviomies junailee Antoinetten sisäoppilaitokseen ja sitten avioliittoon. Aviomies, joka paljastuu myöhemmin herra Rochesteriksi, elää englantilaisen tavan mukaan ja alkaa hallinnoida nuoren vaimonsa omaisuutta. Huhut myrkyttävät hänen mielensä, mistä seuraa Antoinetten rhysiläinen marginalisoituminen, vieraantuminen ja lopulta hulluus.
It is the tragedy of a distinguished mind and a generous nature that have gone unappreciated in a conventional, unimaginative world. A victim of men's incomprehension of women, a symptom of women's mistrust of men.Rhys ehti nähdä Dominicalla siirtomaakauden viimeisen loiston ennen kuin hän muutti Englantiin. Hänen isänsä oli walesilainen lääkäri ja äitinsä dominicalainen kreoli, mutta hän itse oli karibialaisten palvelijoiden kasvattama, mikä heijastuu Antoinetten läheisenä suhteena palvelijoihin: Se on perheen asemaa ja ihmisten identiteettiä ravistelevassa kasvutarinassa ainoa jollain tapaa vakaa asia.
Jane Eyre tietysti taisteli naisen tasaveroisen aseman puolesta sekä tarinana että kirjana. Rhysin romaani osoittaa, että kaikesta huolimatta Charlotte Brontë oli toisenlaisten ennakkoluulojen vanki. Myös Antoinetten kohtalo luo varjoja herra Rochesterin ja koko tarinan ylle.
Itsekin yllätyin, kuinka hyvä kirja oli erikoisesta löhtökohdastaan huolimatta. Brontehan ei varmastikaan ollut Karibialla, eli tämä oli hyvä lisäys. Kotiopettajattaren koulukohtaus perustuu omiinkin kokemuksiin.
VastaaPoistaJoo, näiden kahden toisiinsa liittyvän klassikon välinen jännite on avartava. Pitäisi tosin varmaan lukea Brontën kirja uudestaan. En oikein tajunnut, mitä virkaa ullakolle lukittu nainen ajoi tarinassa.
PoistaMinä muinoin luin tämän heti putkeen Jane Eyren jälkeen ja bloggasinkin näistä yhdessä. En vaan päässyt yli siitä, että toisen romaanihahmoja ei saa varastaa :D Olisi pitänyt antaa ajan kulua, tästä kirjasta ei oikein ole muistikuvia...
VastaaPoistaLukumaratoneilla jotkut noudattavat ymmärtääkseni lukuhygieniaa: samantyyppisten tai ihan vain raskaiden teosten välissä luetaan kevyitä tai pieniä teoksia "kitalaen puhdistamiseksi", jolloin maut eivät puuroudu tai peity. Siinä on varmasti sellaista kokemuksen tuomaa viisautta. :-)
PoistaMinä taas haluaisin tehdä just päinvastoin eli lukea Jane Eyren ja tämän putkeen. Luin tämän muistaakseni aikoinaan jo ennen Jane Eyreä, jolloin paljon jäi hahmottamatta. Uud.lukulistalla tämä kyllä on, mutta sekin lista on armottoman pitkä.
VastaaPoistaPS. Kirjallisuus on suurta varkautta silloinkin, kun siitä ei jää kiinni :)
Pelkäänpä, että Sargassomeri peittäisi alleen Jane Eyren lukukokemuksen. Se ei ole välttämättä huono asia, mutta asiat, joiden ei pitäisi vaikuttaa, alkavat vaikuttaa.
PoistaMinulla on Jane Eyren lukemisesta muutama vuosi, mutta nyt tämän kirjan jälkeen Eyren yllä leijuva sädekehä on himmentynyt muutaman luxin. Miksi? Koska Rhys esittää tulkinnan, jota on enää mahdoton sivuuttaa. Pienestä selittämättömästä goottilaisesta sivujuonteesta kasvaa tulkinta. Hän vastaa ullakon hullun naisen mysteeriin tavalla, joka värjää koko teoksen.
Onkohan "oikeiden kaunokirjojen" lukemiseen myös "oikea järjestys"?