keskiviikko 11. toukokuuta 2016

Villette

Kuva: Archive.org
Charlotte Brontë, Villette (1853). Project Gutenberg E-Books, 2005. https://www.gutenberg.org/ebooks/9182

Muuttaessaan Labassecourin kuningaskuntaan (eli Belgiaan) lastenhoitajaksi Lucy Snowe on parikymppinen nainen vailla perhettä, vaurautta, verkostoja ja mainittavaa ulkonäköä. Lucy on kuitenkin fiksu ja ahkera, joten lastenkamari vaihtuu nopeasti luokkahuoneeksi ja lasten hoitaminen opettamiseksi. Muuten Villetten kaupunki tai kirjan kuvaama aikakausi tarjoaa niukalti mahdollisuuksia itsenäiselle naiselle. Lucyn pidättyvyyttä pidetään koppavuutena ja itsenäisyyttä kapinointina, joten avioliittomarkkinat eivät näytä hyviltä. Hänen ystävänsä, Villettessa koulua käyvä, nuori, kaunis ja kosijoitaan kiusaava Ginevra Fanshawe maalaa nopeasti Lucysta muotokuvan.
I suppose you are nobody's daughter, since you took care of little children when you first came to Villette: you have no relations; you can't call yourself young at twenty-three; you have no attractive accomplishments—no beauty. As to admirers, you hardly know what they are; you can't even talk on the subject: you sit dumb when the other teachers quote their conquests. I believe you never were in love, and never will be: you don't know the feeling, and so much the better, for though you might have your own heart broken, no living heart will you ever break. Isn't it all true?
Vaikka sopivat kanavat sukupuolten väliselle kanssakäymiselle ovat kapeat, Lucy joutuu nopeasti kahden miehen vaikutuspiiriin. Paul on sovinistinen, pöyhkeä ja itsevaltainen kollega. John on hänen perhetuttunsa, kaikin puolin miellyttävä ja mukava lääkäri. Niin Lucya sitten ohjataan, puetaan, komennetaan ja koetellaan.

Charlotte Brontën Villette (1853, suom. Syrjästäkatsojan tarina) etenee Lucyn oman kertomuksena vieraassa ympäristössä, jossa ei ole mitään kotoista, tuttua tai turvallista. Oman tilan voittamiseksi on oltava päättäväinen ja kärsivällinen. Vaikka Ginevran luonnehdinta on pintapuolisesti tarkkanäköinen, Lucyn sisäisestä maailmasta hän tietää vähän. Pinnan alla käy hienovarainen psykologinen koneisto, jonka tuottama intohimo oli aikanaan sopimatonta laadultaan ja määrältään. En kuitenkaan onnistunut löytämään kirjasta aivan sitä loistetta, josta mm. George Eliot ja Virginia Woolf sitä ylistävät.

2 kommenttia:

  1. Olin suunnitellut lukavani tämän Bronte-haasteeseen, mutta en sitten ehtinytkään. Nyt tietysti jäi kiinnostamaan, että liittyisinkö lukemisen jälkeen sinun leiriisi vai Eliotin ja Woolfin leiriin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta tämä oli tapahtumiinsa ja asiaansa nähden pitkä kirja. En siis ole valmentanut itsestäni tarpeeksi kärsivällistä lukijaa, kun tarkkaavaisuuteni ei kestä 500 sivua viktoriaanista psykologista proosaa.

      Olen lupaillut itselleni askeleita Woolfin suuntaan, mutta selailuksi on vielä jäänyt.

      Poista