The Marne, 1914

Holger H. Herwig, The Marne, 1914: The Opening of World War I and the Battle That Changed the World (2009). Random House, New York, NY, USA, 2011.

Marnen ensimmäinen taistelu syyskuun alussa 1914 on ollut kiistanalainen käännekohta.Yhtäältä siitä puuttuvat mainittavat voiton tai tappion piirteet, mutta toisaalta Saksa menetti taistelun seurauksena aloitekykynsä ja liikevoimansa. Samalla Saksa joutui siirtämään syrjään Schlieffen-suunnitelman, jonka ohjaamana se oli puhaltanut läpi Belgian yrittäessään koukata Ranskan vasempaan sivustaan. Taistelun jälkeen länsirintama juuttui neljäksi vuodeksi väsyttävään asemasotaan, kun unelma ratkaisevasta taistelusta haihtui. Väsytystaistelun Saksa hävisi.

Rautaesiripun murennuttua Itä-Saksasta löytyi ensimmäisen maailmansodan arkistoja, joiden luultiin kadonneen. Näiden avulla kanadalainen sotahistorioitsija Holger W. Herwig täydentää sodan tapahtumia ja niiden tulkintoja kirjassaan The Marne, 1914: The Opening of World War I and the Battle That Changed the World (2009). Vaikka kirja keskittyy Marnen taisteluun, se pohtii myös sodan syttymisen syitä, mobilisointia ja elo-syyskuun tapahtumia länsirintamalla aina Marne taisteluun asti. Herwig kiistää sodan olleen vahinko: kaikissa sotaan osallistuneissa maissa tehtiin tietoinen päätös sotia — poikkeuksena tietysti Belgia, joka puolueettomana maana joutui hyökkäyksen kohteeksi. Saksa provosoi Ranskaa, mutta Ranskalla oli lista sodalle asetetuista tavoitteista valmiina kauan ennen uhkavaatimuksia.

Sekä Saksa että Ranska olivat suunnitelleet lyhyttä sotaa. Saksalle lyhyt sota länsirintamalla oli välttämätön, koska se kävi idässä sotaa Venäjää vastaan, eikä kahden rintaman sotaa pidetty suotavana (ja kuitenkin Saksa kokeili sitä kahdesti). Saksan Schlieffen-suunnitelman oli määrä johtaa voittoon Ranskasta kuudessa viikossa ennen kuin Venäjä ehtisi mobilisoida joukkonsa. Carl von Clausewitzin innoittamana marsalkka Helmuth von Moltke vanhempi (1800-1891) piti tapanaan sanoa, ettei mikään taistelusuunnitelma kestä kosketusta viholliseen. Tämä lienee paitsi sotaa koskevan epävarmuuden tunnustus myös strategisen ajattelun ydin: molemmat osapuolet yrittävät ennakoida toistensa liikkeitä ja reagoida niihin arvaamattomasti. Helmuth von Moltken, kuuluisan marsalkan veljenpojan ja saksalaisten ylipäällikön, korjaama Schlieffen-suunnitelma oli kuitenkin ketju aikataulutettuja tavoitteita, joissa ei ollut mainittavaa pelivaraa. Se jopa oletti, että Belgia antautuisi taistelutta.

Kaikesta huolimatta Schlieffen-suunnitelma oli onnistua. Ranskan armeijan ylipäälliköllä kenraali Joseph Joffrella oli oma suunnitelmansa, jonka kautta hän luki tilannetta rintamalla. Hän kieltäytyi uskomasta saksalaisten oikean siiven vahvuutta tiedustelutiedoista ja omien kenraaliensa toimittamista tiedoista huolimatta. Hän hyökkäsi Saksan vahvaa keskustaa vastaan, ja suurin tappioin saadut voitot haihtuivat nopeiden vastahyökkäysten alla. Elokuun 3. päivästä lähtien saksalaiset olivat voittaneet käytännössä kaikki taistelut, ja ranskalaiset (sekä pieni brittiläinen joukko-osasto) olivat vetäytyneet. Joukot olivat marssineet 300 kilometriä rajalta helteisessä säässä.

Kuva: Wikipedia / public domain

Perääntyminen loppui Seinen sivujoen Marnen varrella lähellä Pariisia. Kenraali Alexander von Kluckin johtaman Saksan 1. armeija oli ajanut takaa vetäytyviä ranskalaisia Marnen eteläpuolelle. Näin 1. armeijan ja kenraali Karl von Bülowin johtaman 2. armeija väliin kasvoi lentotiedustelun tunnistama 50 kilometrin levyinen aukko, johon ranskalaiset ja britit iskivät. Hyökkäys tuli yllätyksenä, sillä pitkän perääntymisen uuvuttamien ranskalaisten moraalia pidettiin murrettuna. Vaikka Moltke säikähti armeijoiden väliin syntynyttä aukkoa ja pelkäsi läpimurtoa, Kluck kuitenkin tunnisti Joffren junailemat liikkeet ja onnistui torjumaan hyökkäyksen omalla kaistallaan. Epäselvää tilannekuvaa seurasi epäselvä päätöksenteko.

Eversti Richard Hentschia on perinteisesti pidetty syntipukkina Saksan vetäytymiseen. Tämä Moltken lähettämä tiedustelu-upseeri kiersi 1. ja 2. armeijoita paikan päällä. Pessimistinen Bülow raportoi armeijansa jauhautuneen olemattomiin, mikä säikäytti Hentschin. Tämä ehdotti 2. armeijan (ja sitä kautta koko rintamalinjan) vetäytymistä, mutta arkistolähteiden pohjalta Herwig korostaa, että päätöksen teki Bülow. Hentsch käski myös Kluckia vetäytymään, mikä Kluckin näkökulmasta kuulosti uskomattomalta: hän ei ollut kokenut mainittavia tappioita eikä nähnyt mainittavaa uhkaa vaan katsoi pystyvänsä lyömään ranskalaiset. Herwigin mukaan Kluckin olisi pitänyt pyytää Moltkelta selkeä käsky tai jättää Hentschin näkemys omaan arvoonsa ja hyökätä. Nyt sodan yksi ratkaisevimmista strategisista päätöksistä syntyi kahden heikkohermoisen kenraalin (Bülow ja Moltke) pessimistisen tilannekuvan seurauksena.

Saksan Schlieffen-suunnitelma saa Herwigiltä ansaittua kritiikkiä, mutta suurempi ongelma on hänen mielestään Moltken kenraaleilleen antamat löysät ohjat. Moltke johti sotaa kaukana rintamasta, kun  Joffre kiersi rintamaa ahkerasti ja erotti nopeasti ponnettomiksi katsomansa kenraalit. Herwig nostaa esiin myös vanhojen kenraalien terveydentilan: Moltke sai hermoromahduksen, ja Bülow oli menettänyt taistelutahtonsa. Saksalaisten viestintäyhteydet (ja henkilösuhteet) eivät mahdollistaneet sujuvaa armeijoiden ja kenraalien välistä neuvottelua, joten he menettivät jatkuvasti mahdollisuuksia käyttää hyväkseen saavuttamiaan voittoja. Kohtalokas 50 kilometrin aukko 1. ja 2. armeijan välissä syyskuun alussa 1914 olisi ollut vältettävissä koordinoinnilla.

The Marne, 1914 on seikkaperäinen selvitys tapahtumista ja henkilösuhteista Marnen taisteluun liittyen. Kerronta on asiallista ja kuivaa, kuten hyvä sotahistoria usein on.