torstai 7. heinäkuuta 2016

A Land So Strange

Andrés Reséndez, A Land So Strange: The Epic Journey of Cabeza de Vaca — The Extraordinary Tale of a Shipwrecked Spaniard Who Walked America in the Sixteenth Century (2007). Basic Books, New York, NY, USA, 2009.

Sukupolvi Kristoffer Kolumbuksen (1451-1506) ensimmäisen purjehduksen jälkeen Atlantin takaisen maailman valloittajat, conquistadorit, ryöstämisen ja orjuuttamisen ohessa, kilpailivat keskenään läänityksistä ja rikkauksista. Hernán Cortés (1485-1547), joka miehineen valloitti Meksikon, ehti kerätä joukon vihamiehiä jo ennen valloitusretkeään. Erityisen katkera oli Pánfilo de Narváez (1478–1528), jolta omavaltainen Cortés vei miehet, virallisen johtajan aseman ja mahdollisuuden Meksikon valloittamiseen.

Vietettyään muutaman vuoden Cortésin vankina Narváez palasi Espanjaan ja onnistui lobbaamaan keisari Kaarle V:n (1500-1558) hovissa itselleen nykyisin Yhdysvaltojen hallitseman osan Meksikonlahden rannikkoa läänityksenä. Valloitus ei kuitenkaan ollut samanlainen satumainen menestystarina kuin Cortésin tai Francisco Pizarron (1475-1541) retket. Álvar Núñez Cabeza de Vaca (n. 1490-1558), yksi neljästä Narváezin retkikunnan henkiin jäänestä jäsenestä, kirjoitti kohtalokkaasta matkasta kirjan La Relación (1542). Teoksessaan A Land So Strange (2007) Kalifornian yliopiston historian professori Andrés Reséndez täydentää Cabeza de Vacan matkakertomusta laajemmin taustoin ja tuorein tutkimustuloksin. Tuloksena on erinomaisen jännittävä tutkimusmatka maailmaan, jossa eurooppalaisia ei ollut vielä käynyt.
In early spring of 1528, Narváez's reconfigured expedition finally headed toward the mainland. Their destination was the critical Rio de las Palmas. During their passage across the Gulf of Mexico, Miruelo's skill was put to test once again—this time with disastrous results. After several days of sailing, the pilots saw land and convinced themselves that they were close to Rio de las Palmas, when in fact the expedition had drifted only to present-day Tampa Bay on the west coast of Florida. They were still within Narváez's enormous adelantamiento, but at the wrong end. Miruelo had misjudged the fleets location by more than 900 miles. It was a dramatic error with deadly consequences.
Noin 600 Narváezin johtamaa uudisasukasta lähti Espanjasta vuonna 1528 suuntanaan Karibianmeri ja siellä Pohjois-Meksikossa sijaitseva Rio de las Palmas. Kenties taidottomuudesta tai tunnistamattomista merivirroista johtuvan navigointivirheen vuoksi retkikunta rantautui Floridassa nykyisen Talahasseen paikkeilla Meksikonlahden toisella reunalla. Maihin nousi vain enää noin 300 henkeä: pysähdykset Hispaniolassa ja Kuubassa olivat verottaneet väkeä, samoin hurrikaani ja haaksirikot. Narváez kuvitteli olevansa löydetyn Tampa Bayn luonnonsataman eteläpuolella ja johti maitse 300 hengen retkikuntaa pohjoiseen. Tampa Bay oli kuitenkin etelässä, eivätkä he enää tavoittaneet laivojaan. He olivat eksyneet vieraaseen maahan. Floridan suot eivät tarjonneet kuitenkaan ruokaa tai puhdasta vettä vaan nälkää, janoa ja tauteja, ja alkuperäisasukkaat vuoroin auttoivat, vuoroin hyökkäsivät, vuoroin huijasivat — aina tilanteen mukaan. Kultarikkauksista kertovia huhuja seuraten espanjalaiset päätyivät voimakkaan intiaaniheimon maille, missä kalleuksien sijaan löytyi ainoastaan lisää vaaroja.
Kuva: WikipediaCreative Commons
Pettynyt ja entisestään huventunut retkikunta tappoi jäljellä olevat hevoset ruoaksi, kyhäsi joukon lauttoja ja purjehti merille. Virtaukset veivät lautat kauas rannikosta, ja lopulta myrsky huuhtoi lautat rantaan nykyisen Galvestonin rannikkokaupungin tuntumassa. Osa espanjalaisista hukkui, osa jäi vihamielisten intiaanien käsiin ja osa, kuten Cabeza de Vaca, päätyi ystävällisten karankawa-intiaanien pariin. Ystävällisyyttä kesti kuitenkin vain lyhyen aikaa. Haaksirikkoiset kuormittivat kivikautista heimoa. Kun paljastui, miten kyvyttömiä eurooppalaiset olivat kalastamaan tai metsästämään karulla rannikolla, heistä tuli orjia, jotka tekivät naisten töitä ja joita piestiin, herjattiin ja toisinaan tapettiin. Erityisessä vaarassa he olivat, kun espanjalaisten saavuttua puhkesi selittämättömiä tauteja tai kun intiaanileirin ulkopuolelle jääneiden espanjalaisten harjoittama ihmissyönti tuli julki.

Alkuperäisistä 80 haaksirikkoutuneesta vain 15 selvisi ensimmäisestä talvesta. Cabeza de Vacan vankeutta kesti kuusi vuotta. Lopulta selviytyjiä oli jäljellä vain neljä, joista kolme oli aatelisia ja yksi mauriorja. He pakenivat karakawojen parista ja onnistuivat parantamaan asemaansa ensin kauppiaina ja sitten ihmeparantajina. Maineensa turvin he saattoivat kulkea Tyynen valtameren rannikolle ja lopulta espanjalaisten hallitsemalle alueelle.

Ilman hevosia, kiväärejä ja miekkojaan orjuutetut espanjalaiset menettivät suuruuden tunteen, jonka ensimmäiset valloitusretket olivat herättäneet. Cabeza de Vaca kuvasi intiaaneja kookkaiksi, lihaksikkaiksi ja hyvin neuvokkaiksi ruoan ja välineiden suhteen. Eläessään alkuperäisasukkaiden keskuudessa hän oppi arvostamaan näiden karuihin olosuhteisiin (ja tietämättään pieneen jääkauteen) sopeutuneita kulttuureja ja kuvasi niitä myötätuntoisessa valossa. Myöhemmin hän saarnasi intiaanien hyväksikäyttöä vastaan ja heidän kristinuskoon käännyttämisen puolesta. Hän toisaalta kirjoitti  inkvisition aikakaudella, joten tutkijat ovat epäilleet hänen harjoittaneen monenlaista itsesensuuria edesottamuksistaan.

Vuonna 1540 Cabeza de Vaca matkasi Etelä-Amerikkaan uuden retkikunnan keulassa läänityksenään nykyisen Argentiinan, Paraguayn ja Uruguayn seudulle sijoittuva alue. Hänen luonnottoman pehmeä suhtautumisensa alkuperäiskansoihin kuitenkin herätti muissa conquistadoreissa ärtymystä. Hänet vangittiin ja lähetettiin takaisin Espanjaan. Rikastumaan tulleet hidalgot eivät olleet kiinnostuneita paikallisten inhimillisyydestä.

Reséndezin kirja on jo uskomattoman tarinansa puolesta mielenkiintoinen. Hän aloittaa kirjansa jo Kolumbuksen toisesta matkasta, mikä tarjoaa Uuden maailman valloittamiseen ja siihen liittyvään selkäänpuukotteluun taustan. Koska Cabeza de Vacan kirjoittama kertomus ei aukea kaikilta osin nykylukijalle, Reséndez täydentää tarinaa poliittisella tilanteella, aikalaisten maailmankuvalla ja paikoin paljaalla spekuloinnilla. Lähteitä kirja tarjoaa parikymmentä sivua ja pitkiä, herkullisia viitteitä viitisenkymmentä sivua.

Kirja jatkaa ponnisteluitani Kansojen juurilla -lukuhaasteessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti