Carry Me Down

M. J. Hyland, Carry Me Down. Canongate, Edinburgh, UK, 2006.

John Egan on tavallinen 12-vuotias poika lukuunottamatta varhaista äänenmurrosta ja poikkeuksellista pituuskasvua, jotka siirtävät hänet epäselvälle maaperälle lapsuuden ja aikuisuuden väliin. Hän haaveilee erityisyydestä ja kuuluisuudesta, jotka siirtäisivät hänet Guinnessin ennätystenkirjaan.

There is a pot of hot tea in the middle of the table and we each have a cup and a plate. There are ham and turkey sandwiches on the plates and, if we want more to eat or drink, there is plenty. The pantry is full.
   From time to time we stop reading to talk. It is a good mood, as though we are one person reading one book – not three people apart and alone.

M. J. Hylandin romaani Carry Me Down (2006) alkaa seesteisen perheonnen merkeissä: isä, äiti ja John istuvat keittiönpöydän ääressä ja lukevat. Tunnelma kuitenkin särkyy: Äiti ahdistuu Johnin tuijotuksesta, koska tämä "ei ole enää vauva". Nobody can relax when you stare at them like that. Pian hukutetaan tarpeettomia kissanpentuja kylpyhuoneessa. John oksentaa, mutta ei kuitenkaan tappamisen vaan hänen isänsä valheen vuoksi. Hän huomaa pian saavansa fyysisiä oireita, kun ihmiset valehtelevat. John ilmoittaa Guinnessin ennätyksiä valvovalle taholle olevansa valmis testeihin ihmisvalheenpaljastajana.

Valheenpaljastuksesta tulee hänen juttunsa, mutta vaikka hän on tarkkanäköinen hän ei ymmärrä aikuisten ajattelua pyöristettyjen tai muokattujen totuuksien takana. Tunnistetut valheet siirtävät fyysiset oireet perheeseen. Köyhyyden, työttömyyden ja asunnottomuuden piinaamat vanhemmat eivät oikein osaa suhtautua möreä-ääniseen poikaansa lapsena, mutta aikuiseksikaan John ei ole vielä valmis. Ristiriidasta kasvaa tragedia.

Johnin kertomana kasvutarina ei karkaa koskaan kauas välittömästä. Vaikka hän opiskelee valehtelun tunnistamista pitkäjänteisesti, Kanadaa, Niagaran putouksia ja kuuluisuutta koskevia fantasioita lukuunottamatta John ei ulota ajatteluaan tulevaisuuteen eikä tee suunnitelmia. Kenties hän on nuori, kenties ankea 1970-luvun Irlanti ei tarjoa tulevaisuutta. John ei osaa lukea perheriitoja, isänsä uskottomuutta tai alkoholinkäyttöä saati äitinsä masennusta, joten häntä on pidettävä epäluotettavana kertojana. Sanat ja virkkeet ovat yksinkertaisia, mutta niistä koostuu vaikuttava romaani.