Retki Lappiin

Jean-François Regnard, Retki Lappiin. Ranskankielisestä alkuteoksesta Voyage de Lapponie (1731) suomentanut ja johdannon kirjoittanut Marja Itkonen-Kaila. Otava, Keuruu, 1982.

Perittyään sievoisen omaisuuden ranskalainen Jean-François Regnard (1655-1709) vietti muutaman vuoden matkustellen pitkin Eurooppaa ennen komediakirjailijan uraansa. Hänen matkapäiväkirjansa julkaistiin vuonna 1681, mutta sen Lappia koskeva osuus julkaistiin vasta Regnardin kuoleman jälkeen vuonna 1731. Syyksi on arveltu, että Regnardille selvisi vasta matkan jälkeen, että hänen tiiviisti lähteenään käyttämästään Johannes Schefferuksen latinankielisestä teoksesta Lapponia (1673) olikin ilmestynyt ranskannos vuonna 1678. Retki Lappiin nimittäin upottaa Schrefferuksen tarjoamia tietoja sulavasti Regnardin matkalla kohtaamien ihmisten esitykseksi —tietysti ilman lähdeviitteitä— ja lainausten laajuuden vuoksi suomentaja Marja Itkonen-Kailan mukaan kirjaa voi pitää "eräänlaisena Lapponian kansanpainoksena".

Useinkin käy niin, että on lähtenyt käymään vaikkapa vain Hollannissa ja huomaa yks kaks joutuneensa maan ääriin. Juuri niin kävi minullekin, arvoisa herra. Amsterdamissa kuulin, että Tanskan hovi oli parhaillaan Oldenburgissa, jonne sieltä oli vain kolmen päivän matka. Olisin osoittanut hovia kohtaan suurta ylenkatsetta ja kovin vähäistä uteliaisuutta, ellen olisi päättänyt lähteä sitä katsomaan.

Matka Lappiin on päähänpisto, jota Regnard kertoo jollekulle magnaatille, jolle hän aikoi kirjansa osoittaa. Seuratessaan Tanskan kuninkaan hovia Oldenburgista aina Kööpenhaminaan hän tulee ystävineen houkutelluksi Tukholmaan, missä kuningas puolestaan ehdottaa ranskalaisille matkaa pohjoiseen. Ja niin seurue lähtee purjehtimaan kohti Torniota 23. heinäkuuta 1681 eli näihin aikoihin 335 vuotta sitten. He tapaavat paikallista eliittiä ja vierailevat hautajaisissa ennen kuin lähtevät Tornionjokea ylös aina Tornionjärvelle.

Tornio sijaitsee Pohjanlahden äärimmäisessä perukassa, 42 astetta 27 minuuttia itäistä pituutta ja 67 astetta pohjoista leveyttä. Se on maailman pohjoisin kaupunki. Siitä Nordkapiin ulottuvalla alueella asuu pelkästään villejä lappalaisia, joilla ei ole kiinteitä asumuksia.  

Regnard tietysti tapasi lappalaisia, joita kuvailee hullunkurisina kooltaan, kasvonpiirteiltään ja vaatetukseltaan: alle kolmen kyynärän mittaisia, isopäisiä, leveäkasvoisia, litteänenäisiä ja porontaljoihin ja -nahkaan pukeutuneita. Matkakertomus sivuaa heidän verotustaan, väljää sukupuolimoraaliaan ja elinkeinojaan koskevin yksityiskohdin. Eksoottiselta vaikuttava poro ja lappalaisen kulttuurin sopeutuminen sen ympärille saa myös runsaasti huomiota, joka ei selvästi ole Regnardin itse tekemää. Regnard ihailee myös mm. pulkkaa ja suksia, mutta kesäisellä matkallaan hän tuskin on nähnyt niitä itse ainakaan käytössä.

Paimentolaiskansaa verotetaan kevyesti, koska ilman kiinteää asuntoa se voi helposti siirtyä halvemman verotuksen maihin, Tanskaan tai Venäjälle. Asumukset eli kodat ja omaisuuden voi pakata varttitunnissa kuormaporojen selkään. Liikkuvaan elämään pakottavat tietysti kalastus, metsästys ja porojen laiduntaminen. Kesäisin lappalaiset asuvat Regnardin mukaan järvien ja koskien tuntumassa, mutta talvisin he liikkuvat metsissä riistaa etsien.

Regnardin omiin Lapin kokemuksiin sisältyvät oleellisesti sääsket ja paikallinen alkoholikulttuuri. Kumpaakaan ei pääse pakoon — vaikka Regnard ei Giuseppe Acerbin tavoin suuresti moralisoikaan (siitä myöhemmin). Hän yrittää myös selvittää lappalaisnoitien voimien todenperäisyyttä, mutta (humaltuneiden) tietäjien performanssit eivät tuota vastauksia. Lappalaisten pakanalliset tavat uhreineen ovat luultavasti joiltain osin Regnardin itse näkemää mutta valtaosin Schefferukselta poimittua. Regnardin kerronta on sujuvaa, käännös kulkee vaivatta, ja siellä täällä vilahtaa komediakirjailijan ilkikurisuus.

* * *

Kirja jatkaa ponnisteluitani Kansojen juurilla -lukuhaasteessa.