lauantai 6. elokuuta 2016

Seireenejä, kentaureja ja merihirviöitä

Anto Leikola, Seireenejä, kentaureja ja merihirviöitä: Myyttisten olentojen elämää. Tammi, Porvoo, 2002.

Elokuvien ja kirjojen aiheina vampyyrit, supersankarit ja muut fantasiailmiöt elävät jonkinlaista kukoistuskautta, mutta olennoilla on usein pitkä historia: seireenien laulu, labyrintit ja runoratsuna tunnettu pegasos ovat eläviä kielikuvia, aarnikotkat ja yksisarviset ovat vakioaiheita vaakunoissa, ja jotkut olennoista asuvat yötaivaalla tähtikuvioina. Monet myyttisistä olennoista ovat tunnettuja Kreikan taruston kautta, mutta usein niiden juuret ovat muinaisessa Lähi-Idässä tai Intiassa.

Kirjassaan Seireenejä, kentaureja ja merihirviöitä (2002) luonnontieteilijänä ja biologina tunnettu Anto Leikola perkaa mytologioiden hirviöitä paljastaen niiden alkuperiä. Kirja kokoaa alunperin Portti-lehdessä ilmestyneet esseet yhdeksi niteeksi. Tuloksena on viihdyttävä ja monipuolinen katsaus tunnetuimpiin fantasiaolentoihin ja niiden historiaan. Yhteistä olennoille on, kuten Leikola esipuheessaan totetaa, että "niitä ei ole koskaan ollut olemassa mutta niiden olemassaoloon on kuitenkin uskottu". Olennot ovat kokonaan eläimiä, kuten tulta komentava salamanteri tai syvyyksissä asuva merikäärme, tai omituinen sekoitus tuttuja eläimiä ja joskus ihmistä: harpyija (josta halventava nimitys "harppu"), kentauri, khimairaminotauros jne.

Leikola ei uppoa akateemiseen epävarmuuteen vaan kerää nopeasti antiikin ja keskiajan lähteet yhteen ja kokoaa niistä ja myöhemmistä teksteistä uskomusten historian. Taitavat väärentäjät kokosivat eläinten luurankojen osista olentojen jäänteitä, ja apteekkarit tai kirjailijat kuvailivat pitkään erilaisten elinten lääkevaikutuksia. Vaikka jo keskiajalla oppineet epäilivät antiikin auktoriteetteja, kuten Plinius vanhempaa, irtautuminen tarinoista kesti vuosisatoja. Oikeastaan latinankielisten nimien kautta side tarinoihin tavallaan jatkuu.

Seireenejä, kentaureja ja merihirviöitä on huomattavan kauniisti kuvitettu ja taitettu. Sivuilla vilisevät erilaisista käsikirjoituksista koottuja piirroksia, kaiverroksia ja maalauksia. Selvisipä sekin, miksi rakuunat (ransk. dragon) saivat nimensä lohikäärmeen mukaan (tietynlaisen musketin piipusta lensi tulenlieska) ja miksi lohikäärmeellä ei ole mitään tekoa lohien kanssa (väännös muinaisruotsin sanasta  floghdraki, "lentokäärme").

2 kommenttia:

  1. Oi! Tämä voisi olla todella mielenkiintoista luettavaa. Itselläni on juuri kesken hieman vastaava teos nimeltä "Vahvaa väkeä: Kotimaisia uskomus- ja fantasiaolentoja".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tuohon voisinkin jossain vaiheessa perehtyä. Nämä kotimaiset uskomukset ovat alkaneet kiinnostaa.

      Poista