Luonnon kritiikitön ihailu on vanha perinne. Luonnollisuuteen, mitä se ikinä onkin, vedoten on puolustettu milloin mitäkin asiaa: pesuaineita, juoksutyylejä, ruokavalioita ja huonoa käytöstä. Kaupunki ja sivistys ovat keinotekoisia asioita ja sellaisina epäluonnollisia ja huonoja: ne tuovat tiiviin yhdyskuntarakenteen, ärsyttävän puhetavan, kaikenlaisen monimutkaisuuden — ja tietysti velttouden.
Kaupungistumisen mukanaan tuoma velttous tai pehmeys ei ole mitenkään uusi asia: 1900-luvun alkuvuosina kiihtyvän maaltamuuton keskellä englantilaissedät kirjoituspöytiensä takana huomasivat nuorten miesten veltostuneen ja alkoivat haaveilla sodasta, joka vapauttaisi kansan tuosta kuonasta. Keisari Augustuksen ajoista lähtien Rooma joutui nostamaan legioonansa Italian ulkopuolelta, koska niemimaan miehet olivat kovin pehmenneet eivätkä huolineet enää sodankäynnin vaivoista. Voi voittajia!
Usko luonnon harjaannuttamaan moraaliseen ryhtiin jatkoi elämäänsä viihdekirjallisuudessa, kun modernismin hämmentämät kirjailijat alkoivat jo päästä siitä irti. Romaanissaan Metsien mies (1958) yhdysvaltalainen Zane Grey (1872-1939) tasapainoilee luonnollisuuden ja sivistyksen ihanteiden välillä. Yhdysvaltalaiset yhdistivät identiteettiinsä eurooppalaisia palasia ja Uuden mantereen luonnonmukaisuutta. Se kiteytyi J. Fenimore Cooperin luomassa Haukansilmän hahmossa, josta Metsien miehen miespäähenkilö Milt Dale on tuoreempi laitos. Tämä peurannahkavarusteisiin pukeutuva metsästäjä-keräilijä elää yksin ja lukee talvisin erämaamökissään kirjoja. Kaikki tietysti muuttuu monimutkaiseksi, kun läheiselle maatilalle saapuu sivistys — eli kaunis nainen (ja tämän sisko).
Kun Uudella mantereella kaupungistuminen lähti käyntiin, sivistyksen ja erämaan raja siirtyi Itärannikolta sisämaahan. Samalla siirtyi lännemmäksi myös lain ja omankädenoikeuden raja. Cormac McCarthyn romaanissa Veren ääriin (2012) tuomari Holden etsii kokeellisesti moraalin rajoja. Greyn romaanin tapahtumat sijoittuvat Arizonaan saman "verisen pituuspiirin" länsipuolelle. Milt Dale kuulee yllättäen paikallisen maanomistajan suunnitelmista vangita kilpailevan maanomistajan sukulaistytöt, pakottaa vanhempi naimisiin kanssaan tai ajaa koko porukka yksinkertaisesti pois mailtaan. Milt tekee alkuperäisen suunnitelman tyhjäksi opastamalla tytöt juna-asemalta nopeasti turvaan erämaahan, missä hän opettaa heille paikallisia tapoja.
Metsässä vallitseva elämä ja siellä tapahtuvat taistelut ovat myöskin keskustelemisen arvoiset. Saatte kuulla, miten karhut, puumat, sudet ja hirvet elävät. Ymmärrätte pian, kuinka julma luonto on, kuinka hurjasti ja säälimättömästi susi tahi puuma hyökkää hirven kimppuun, kuinka susi rakastaa höyryävää kuumaa verta ja kuinka puuma nylkee nahan tappamansa hirven selästä. Ja te tulette pian käsittämään, että tämä luonnon julmuus, tuo suden ja puuman suorittama työ, juuri muodostaakin hirven niin kauniiksi, terveeksi, nopeaksi ja tunteelliseksi. Ellei hirvellä olisi tuollaisia verivihollisia, huonontuisi se ja kuolisi pian sukupuuttoon.Tämä katkelma voisi olla tiivistelmä kirjan juonesta, jollei Milt joutuisi miettimään kauniin naisen mukanaan tuomia velvollisuuksia. Hänen olisi laskeuduttava vuorelta, luovuttava vapaudestaan, sulauduttava yhteisöön ja tehtävä työtä Lännen kehittämiseksi. "Maailma tarvitsi hänen laisiaan miehiä". Grey kirjoitti kirjansa aikana, kun uudisraivaus oli jo auttamattomasti ohi ja veltostuminen oli hyvässä vauhdissa. Siinä, missä Milt saa moraalisen selkärankansa erämaasta, muutamat hänen vertaisensa cowboyt kokoavat sen teksasilaisuudesta.
Ennalta arvattavan juonen ja pahvisten päähenkilöiden väliin mahtuu runsasta luontokuvausta, joten Metsien miehessä on kieltämättä lännenelokuvien maku. Monet Greyn romaanit, kuten tämäkin, on sovitettu elokuviksi. Kaikesta huolimatta kirja käyttää yllättäviä sävyjä vähäisempien rosvojen käsittelyssä. Susi ei huumaannukaan verestä, puuma ei nyljekään nahkaa.
Tjooh. Teema tuntuu muutenkin säilyneen paremmin nuortenkirjallisuudessa, ja julkisessa puheessa Herran vuonna 2016 toivoteltiin nuoria poimimaan marjoja Pokemon Gon pelaamisen sijasta (usein oletettavasti sellaisten henkilöiden toimesta jotka eivät itse sinne marjametsään vaivaudu).
VastaaPoistaJatkoajatus: tämäkin kirja on varmaan kohdennettu suht nuorille miehille vaikkei ehkä varsinaisesti nuorisolle, mutta ehkä näiden kirjojen lipuminen säilymään nimenomaan nuortenkirjoina kertoo että tämä on asenne jota nuorisossa halutaan ruokkia...
Poista(pitäisikö tässä kohtaa mainita myös "kaupunkilaisnuori joutuu kesäksi maalle"-aihe tyyliin Häräntappoase?)
Pokemon Go pelkästään nosti esille sen, että vapaa-aika tuli Suomeen vasta 1970-luvulla. Sitä ennen hiihdettiin kesät talvet, kerättiin marjoja ja oltiin hyödyllisiä. Siinä maailmassa ilmaisten ämpärien jonottaminen ei tunnu ajan haaskaukselta.
PoistaEn tiedä, mikä oli Metsien miehen kohdeyleisö. Kirja on romanttinen seikkailukertomus (johon on imelletty kovaa sosiaalidarvinismia), joten tilaa on monenlaisille lukijoille. Kirjan takakannessa on pitkä lista WSOY:n pokkareita, jossa on mm. lukuisia Greyn ja Curwoodin teoksia. Curwoodilta luin pari nuorten seikkailukirjaa aikoinaan: muistaakseni juonet eivät kietoutuneet rakkaustarinan vaan toiminnan ympärille.
Ajatus luonnonläheisyyden tuottamasta puhtaudesta ja näkyy ainakin valistusfilosofeilla, mutta muistelen lukeneeni mesopotamialaisten valituksia sivilisaation pehmentävästä vaikutuksesta. Charles C. Mann piirtelee nuolia Amerikan alkuperäiskansojen vapaus- ja moraalikäsitysten ja Yhdysvaltain perustuslain välille juuri valistusfilosofien kautta. Euroopan osattomien kohtalo oli vastaesimerkki: sivilisaatio tuotti (ja tuottaa) rakenteellista väkivaltaa.
USA:n ihanteet eivät tietenkään aivan täysin toteutuneet. Uudisraivaajaperheitä vankkureineen kuoli matkalle, ja monet joutuivat ankariin ratatöihin vaihtoehtojen huvetessa. Niitä, jotka saivat torpan pystyyn, odotti sitten omavaltaisuuden kulttuuri, jossa voima on valtaa.
Mistä tulee mieleen erään teksasilaisen pulp-kirjailijan luoma barbaarihahmo, jonka moraalista selkärankaa eivät sivilisaatiot taivuttele.
Nykymaailman sotaisuuden valossa täytyy toivoa, että kaupungistuminen ja sen tuoma 'velttous' jatkaa voittokulkuaan jotta yhä harvempi tuntisi vetoa sodankäyntiin. Ei vaan näytä todennäköiseltä, siinä taitaa olla liikaa muita (veto)voimatekijöitä.
VastaaPoistaHieno kirjoitus.
Kiitos. :-) Tutkijat tuntuvat väittävän, että väkivaltaisuus ja sotaisuus uutisoinnista huolimatta on ollut pitkään vähenemään päin, joten velttous lienee saanut tukevan jalansijan. Tilanne voisi olla (ja tutkijoiden mukaan on siis joskus ollut) pahempi.
PoistaKaupungistumisen katsotaan tuottavan myös juurettomuutta ja osattomuutta, mikä voi johtaa radikalisoitumiseen: Muuttajien siteet sukulaisiin ja muihin tukiverkostoihin heikkenevät tai katkeavat, ja toimeentulo on heikon palkkatyön varassa. Jos identiteettiä saa kytketyksi uuteen ympäristöön, pitää katsella sitten jonnekin muualle.