Kirjeitä nollapisteestä

Peter Englund (2003) Kirjeitä nollapisteestä : historiallisia esseitä. Alkuteoksesta Brev från nollpunkten (1996) suomentanut Timo Hämäläinen. WSOY, Juva, 2003.

Peter Englund on kirjailija ja Ruotsin akatemian jäsen. Aikaisemmat käännökset ovat käsitelleet pääasiassa Ruotsin suurvalta-aikaa - poikkeuksena Hiljaisuuden historia, joka oli kokoelma esseitä eri aiheista. Kirjeitä nollapisteestä käsittelee 1900-luvun ensimmäistä puoliskoa ja sen sotia. Suomenkielisen käännöksen esipuheessa Englund toteaa, että lehdissä raportoidut raakuudet selitetään Ruotsissa vetoamalla "'pahuuteen', 'ikiaikaiseen vihaan' ja mieshormoneihin". Englund lähtee analysoimaan ensimmäistä ja toista maailmansotaa ja Hitlerin sekä Stalinin hirmutöitä kumotakseen myytin pahuuden toiseudesta.

Ensimmäistä maailmansotaa Englund lähestyy kahden taidemaalarin, Paul Nashin ja Otto Dixin, elämäkertojen ja töiden kautta. Nash monien muiden tavoin oli täynnä sotaintoa vielä 1914, mutta kun teollinen sodankäynti jauhoi kokonaisen ikäluokan, asenne alkoi muuttua. Englund kuvailee taitavasti taistelukentän todellisuutta, sinappikaasun myrkyttämän veden täyttämiä kranaattikuoppia, ihmisraatoja, mutaa ja epärealistista strategiaa.

Stalinin vainot ajoittuvat useisiin jaksoihin: vuoden 1932 nälänhätä, valmistelut 1935-36 ja loppusiivous 1938-1939. NEP-talous oli juuri pääsemässä jaloilleen katastrofaalisen 1920-luvun jäljiltä, mutta vainot syöksivät Neuvostoliiton takaisin kuoppaan. Vuoden 1937 pidätysaaltoa seuranneet teloitukset tappoivat arviolta 350 000 ihmistä. Noin 70% puolueen keskuskomitean jäsenistä ammuttiin. Kuudessa vuodessa 1932-1938 puolueen 3,5 miljoonainen jäsenistö oli pienentynyt kahteen miljoonaan. Puna-armeijan päällystö puhdistettiin, ja siten toistettiin vallankumouksen virhe: tapettiin osaava upseeristo. Neuvostoliitto kärsi tästä ensimmäisessä ja toisessa maailmansodassa. Jos vainot käynnistyivät Stalinin vainoharhaisuudesta, ne alkoivat elää omaa elämäänsä, kun tiedustelupalvelun piti saada aikaan pidätyksiä ja teloituksia pysyäkseen tulostavoitteissaan.

Englund pohtii Neuvostoliiton ja Natsi-Saksan samanlaisuutta arkkitehtuurin ja vainojen kautta. Arkkitehtuuri pyrki molemmissa maissa tekemään ihmisestä pienen, eikä kummassakaan maassa yksilö ollut minkään arvoinen. Vainot toimivat kuitenkin eri tavalla: Neuvostoliitossa jahdattiin yksilöitä, siivottiin ns. vastavallankumoukselliset ainekset. Natsit tuhosivat ensin sairaat, sitten etnisen ryhmän. Niinpä teollinen tuhovoima kohdistettiin kokonaisiin ryhmiin. Jos puna-armeijan upseerien teloittaminen kostautui Stalinille toisessa maailmansodassa, niin Saksan sotavoimien huolto sai puolestaan kilpailla juutalaisia kuljettavien junien kanssa rautateistä ja resursseista.

Englund ei päästä Länsivaltojakaan puhtain paperein. Konttoripöydän takaa masinoidun järjettömän saksalaiskaupunkien pommituksen oli määrä laskea saksalaisten sotaintoa. Sotilaskohteet olivat vaikeita havaita öisillä pommituslennoilla ja niihin oli vaikea osua. Pian siviilien pommittamisen tabu murtui, ja laskettiin, että pudottamalla x tonnia pommeja saadaan y uhria. Pian pommit ja uhrit sievennettiin yhtälöstä ulos ja verrattiin teollisen työn tunteja vastakkain: käyttämällä x tuntia lentokoneeseen ja pommeihin voidaan tuottaa y tuntia vahinkoa viholliselle murentuneina rakennuksina, tuhoutuneina teinä ja kuolleena työvoimana. Pommituksen tuotto-odotus oli laskennallisesti positiivinen huolimatta karmeista lentäjätappioista, ja Britannian Ilmavoimien komentaja Harris piti tästä kiinni aina kuolinvuoteelleen saakka.

Pommitukset huipentuvat kahteen atomipommiin, jotka pudotettiin Japaniin. Monet maat olivat lähteneet kehittämään atomipommia - tiedemiehet uskoivat, että se lopettaisi kaikki sodat. USA onnistui tehtävässään ensimmäisenä, ja sen oli kiire päästä käyttämään pommia.

Englund kirjoittaa vaivattomasti. Esseet eivät ole tiukkaa tutkimusta vaan yritelmiä hahmottaa joitain tragedioiden taustalla olleita tekijöitä. Myytti pahasta ja ikiaikaisesta vihasta ei yksinkertaisesti pidä paikkaansa. Kaikissa tapauksissa hirmutöihin syyllistyneet, siis suorittava porras, on ollut tavallista väkeä, joka yksinkertaisesti tottelee käskyjä. Heidän ei olisi ollut pakko, mutta niin vain ikäluokka toisensa jälkeen jauhautuu ei-kenenkään-maalle, pommitonni toisensa jälkeen pudotetaan siviilien niskaan, junalasti ihmisiä toisensa jälkeen kaasutetaan, jne. Tähän liittyvästä tappamisen etäännyttämisestä voi lukea Gloverin kirjasta Ihmisyys.

Jokamies

Philip Roth (2007) Jokamies. Alkuteoksesta Everyman (2006) kääntänyt Arto Schroderus. WSOY, Juva, 2007.

Philip Rothin viimeisin suomennos liikkuu vanhenemisen maastossa. Päähenkilö, elämänsä ehtoopuolella kulkeva mainosmies, käy läpi sairauksiaan ja kuolemanpelkoaan. Vanheneminen konkretisoituu ystävien ja tuttavien sairauksiin, joita rohkeat puheet eivät enää peittele. "Vanhuus ei ole kamppailua, vanhuus on verilöyly." Vanhuus näyttäytyy myös vaihtoehtojen ja toivon hiipumisena. Päähenkilö käy läpi elämäänsä ja tunnistaa, että vanhat synnit eivät tule sovitetuiksi. Tulevaisuus, se "sitten joskus", on nyt käsillä.

Roth kirjoittaa pitkiä, kauniita lauseita ja Schroderuksen käännös kulkee mainiosti.

4/5

Darfur : Pitkän sodan lyhyt historia

Julie Flint ja Alex de Waal (2006) Darfur : Pitkän sodan lyhyt historia. Englanninkielisestä alkuteoksesta Darfur - a Short history of a long war (2005) suomentanut Kirsi Komonen. Like, Keuruu, 2006.

Darfur -- 'furien maa' -- sijaitsee Sudanin länsiosissa. Aluetta on koetellut raaka konflikti johon kansainvälinen yhteisö on ollut hidas puuttumaan. Julie Flint ja Alex de Waal ovat koonneet tähänastiset sodan käänteet yksiin kansiin. Flint on kokenut kirjeenvaihtaja, ja de Waal on toimittaja ja kirjailija.

Konfliktin tapahtumia ja historiaa on turha kerrata tässä, kun Wikipedia on sen jo tehnyt. Konfliktin juuret ovat vanhoissa etnisissä kiistoissa, jotka kärjistyvät kuivuuden ja niukkuuden aikana väkivallaksi. Hallituksen toimet afrikkalaisten ainesten ajamiseksi maasta ovat olleet kovia, vaikka sitä ei virallisesti kutsutakaan kansanmurhaksi. Hallituksen tukemat puolisotilaalliset janjaweed-joukot syyllistyvät raakuuksiin. Jos ilmasto lämpenee entisestään, aavikoituminen laajenee ja samanlaisia niukkuudesta nousevia konflikteja tullaan näkemään lisää.

Kirjan kirjoittajat ovat molemmat toimittajia, mikä on ehkä kirjan suurin heikkous. "Pitkän sodan lyhyt historia" kattaa pitkän aikavälin ja paljon poliittisia toimijoita, mutta historian kirjoituksena se on jäsentymätön. Tapahtumia kuvaillaan yksilöiden kautta (kuka soitti kenelle milloin, mitä kukakin sanoi), teksti on hajallaan kronologisesti, poliittisesti ja maantieteellisesti, eikä se ei nouse välittömien tapahtumien yläpuolelle kuvaamaan ilmiötä, sen syitä ja seurauksia laajemmassa kontekstissa niin, että lukija osaisi jäsentää jatkuvan yksityiskohtien virran. Libyan ja Tsadin osuus Darfurin historiassa on merkittävä, mutta kirja jotenkin olettaa sen tunnetuksi. Lyhyesti: kirja on tyyliltään lehtiartikkeli, eikä tyyli ole parhaimmillaan historian kirjana.

Daily Life in United States, 1920-1940

David E. Kyvig (2002) Daily Life in United States, 1920-1940. Ivan R. Dee, Chicago, Illinois, USA.

Jos on syntynyt 1970-luvulla, on ehkä vaikea tajuta, etteivät rakenteet ja instituutiot, joiden kanssa on elänyt koko ikänsä, ole aina olleet olemassa. Millaista oli ennen? Miten koneistuminen ja fossiilisten polttoaineiden valjastaminen muutti länsimaista yhteiskuntaa? Professori David E. Kyvig kirjoittaa murroksesta, joka koettiin ensimmäisen maailmansodan jälkeen, kun teknologian hedelmät tulivat koko kansan poimittavaksi USA:ssa, vallinneesta nousukaudesta ja sen korjausliikkeestä. Kyvig keskittyy kansan enemmistöön, massaan, ja keskeisiä poliitikoita ja muusikoita käsitellään vain ohimennen.

Ensimmäisen maailmansodan jäljiltä Yhdysvaltojen tuottavuus oli ennennäkemättömällä tasolla. Sodasta palasi neljä miljoonaa nuorta miestä samaan aikaan, kun hallitus leikkasi sodanaikaista kulutustaan. Seurasi työttömyyttä. Mellakat sekä metalli- ja kaivosalan lakkoilut herättivät bolshevikkipelkoja. Pientilalliset joutuivat myymään maansa. Vuonna 1920 naiset saivat Yhdysvalloissa äänioikeuden, ja naisten oloja parannettiin muutenkin. Vuosikymmenen alussa 1 kuudesta lapsesta ei nähnyt ensimmäistä syntymäpäiväänsä. Samana vuonna astuu voimaan kieltolaki.

Vuonna 1920 yhdellä kolmesta perheestä oli auto, vuonna 1929 neljällä viidestä. Myynti saatiin lentoo osamaksukaupan käyttöönotolla: luotto laski osto- ja vaihtokynnystä. New Yorkissa autoilun leviäminen yllättäen puhdisti ilmaa: vuonna 1900 kaduille kuoli 15 000 hevosta. Päivittäin kaduille levisi noin 5 000 tonnia hevosen paskaa ja 12 000 litraa virtsaa. Koneistus muutti myös maaseudun elämän -- maataloudesta tulee pääomavaltaisempaa. Kiireisiä kausia varten ei tarvinnut palkata työvoimaa, koska isäntä saattoi ajaa väsymätöntä traktoria 12-14 tuntia päivässä. Hevoslaitumet saatettiin ottaa viljelykäyttöön.

Sähkö ei ollut 1920-luvulla uusi keksintö, mutta se otettiin entistä laajemmin käyttöön. Sähkövalaistus ei savuttanut, mikä vähensi kuuraamista, siivoamista ja mahdollisti vaaleamman (valoisamman) sisustuksen. Lukeminen lähti rajuun nousuun. Palvelijoiden työt vähenevät, kun siirtolaispolitiikka kiristyi ja tehdastyö tarjosi parempaa palkkaa. Kotiäitien työmäärä kasvoi, koska yhteisön itse itselleen asettamat kotitalousstandardit nousivat.

Marconi oli esitellyt radion jo vuonna 1896, mutta ensimmäinen kaupallinen radiolähetys tehtiin vuonna 1920, ja vuonna 1928 Motorola kehittää autoradion. Radioita oli tuolloin jo kuitenkin 41 miljoonaa, enemmän kuin yksi kotitaloutta kohden. Radiolähetykset tähtäsivät aluksi radiolaitteiden kysynnän kasvattamiseen, mutta pian keksittiin mainostaa. Toiminta oli aluksi paikallista, mutta kun radioasemat muodostivat maan kattavan verkon, ensimmäistä kertaa maailmanhistoriassa eri puolilla maata asuvat ihmiset tavoitettiin samanaikaisesti. Ohjelmat olivat alkuun urheilua, politiikkaa ja musiikkia. Putkivahvistimet hajosivat korkeisiin ääniin esim. ooppea-aariassa, mutta jazz istui radioon hyvin. Kehittyi käsite radioääni, so. ääni, joka on sopiva senaikaiseen äänentoistoon.

1920-luvulla elokuviin tuli ääni. Sitä ennen elokuvissa saattoi keskustella ja kirkua, mutta ääni toi muassaan hiljaisuuden vaatimuksen. Elokuvat olivat tavattoman suosittuja: ne olivat yhteinen kokemus koko kansalle, ja nuoret omaksuvat niistä uudet sukupuolisen käyttäytymisen normit, mm. suutelemisen ja hyväilemisen. Elokuvat yrittivät rikkoa jatkuvasti perinteitä ja normeja, ja vuosikymmenen mittaan mm. alkoholi oli yhä näkyvämmässä roolissa elokuvissa. Naisten pukeutuminen nousi etualalle, ja uutiset ja muoti muuttivat ihmisten arkea.

Lihavuus oli vielä ensimmäisen maailmansodan aikaan terveyden merkki. Samaan aikaan tunnistettiin kuitenkin vitamiinien puutostaudit. Kansan ruokavalio oli yksipuolinen (brittiläinen), mutta vähin erin menestyvä kansanosa alkaa syödä ranskalaisittain (enemmän kasviksia), mitä alemmat kansanosat sitten seuraavat. Yritykset liittoutuivat saadakseen ihmiset syömään entuudestaan tuntemattomia ruokia. Vuonna 1925 markkinoille tulevat pakastimet, mikä pidensi ruoan säilyvyyttä. Pastorointi pidensi maidon kuljetusmahdollisuuksia, ja kulutus kasvaa. Kauneusihanne hoikistui, ja syntyi painonhallinnan käsite. Lisäksi peseytymiseen ja hygieniaan alettiin kiinnittää huomiota. Kehittynyt logistiikkaketjut ja henkilöautot mahdollistavat supermarketit, massatuotetut vaatteet jne.

Valvotut vierailut korvautuivat nuorten deittailuilla. Elokuvat yms. kuitenkin maksavat, ja miehet työllistyivät paremmin, mistä seuraa mielenkiintoinen muutos: koska miehet maksoivat illan, miehet myös valitsivat seuransa. Deittailusta tuli ajanviete, ei pelkästään pariutumisriitti. Samaan aikaan keksittiin käsite parisuhde: hyvä parisuhde perustui kumppanuudelle ja ihastumiselle. Kirkon tai valtion vaatimus pysyä yhdessä ei taannutkaan hyvää avioliittoa. Tunteiden täyttymys ja seksuaalinen tyydyttyminen korvasivat taloudellisen turvallisuuden parinvalinnan kriteerinä.

Vaikka lama muutti monen elämän, ei 1920-luvun nousukausi koskenut kaikkia. Kaksi viidestä kotitaloudesta eli köyhyydessä 1929. Noin puolet kotitalouksista säilytti tulonsa ennallaan 1930. "Roaring twenties" = kulutustavara + mainostus + kulutusluotto. Sodan jälkeen ne, jotka sijoittivat osakkeisiin ylipäätään, sijoittivat varmoihin ja vakaisiin osakkeisiin. 1920-luvulla käynnistyi kuitenkin osakkeilla spekulointi. Osakkeiden arvo nousi rajusti, ja yritykset splittasivat osakekantansa pitääkseen osakekohtaisen hinnan pienen ja sijoituskynnyksen alhaisena. Jotkut vivuttavat sijoituksiaan velalla. Kuitenkin vain 2.5 % kansasta oli mukana osakemarkkinoilla.

Arki standardoitiina. Lehdissä ja radiossa esitetyillä mainoksilla tuotettiin elämäntapa. Mainostajat käyttivät hyväkseen ihmisten epävarmuutta ja turvattomuutta ulkonäköön, menestykseen ja suosioon liittyen. Ihmisten alemmuuden tunne oli mainostamisen kulmakivi.

Koko vuosikymmenen poliisien otteet ovat kovia. Kolmannen asteen kuulustelu ei ole mikään vitsi. Uusi teknologia, kuten radiot, autot ja puhelimet, eristi aikaisemmin jalan korttelia partioineen poliisin irti yhteisöstä. 1930-luvulla oikeuslaitos alkoi vähitellen noudattaa oikeudenmukaisuuden periaatetta.

Vuoteen 1933 mennessä 40% asuntolainoista oli defaultannut. Yhteisöt ja kunnat menettivät palkanmaksukyvyn. Pankkeja kaatui, säästöjä tuhoutui. Työttömyys oli 25-30% vuonna 1930, ja se saavutti huipun vasta kolme vuotta myöhemmin. Kuivuus kaatoi pienviljelijöitä. Kulutus tyssäsi, mistä seurasi lisää työttömyyttä. Verotulot pienenivät, mistä seurasi palkkojen alentamista. Töissäkäyvillä meni kuitenkin kohtuullisesti, koska vallalla ollut deflaatio kohotti heidän ostovoimaansa. Syntyvyys laski, avioerojen määrä kohosi.

Sitten valtio astui ihmisten elämään: pankkeja tarkastettiin, vaadittiin talletusvakuuksia, asuntolainoja varten perustettiin rahastoja, julkisia menoja leikattiin, maataloutta tuettiin julkisin varoin, ja kultakannasta luovuttiin väliaikaisesti, jotta raha saataisin liikkeelle ja jotta velat olisi helpompi maksaa. Rahoittajat olivat raivoissaan. FDR:n New Deal sähköisti maaseudun, toi minimipalkkakäsitteen ja kartelli- ja monopolilait. Syntyi amerikkalainen viikonloppu. Julkiset työllistämistyöt ja muut toimet hidastivat talouden syöksykierrettä. New Dealin jäljiltä Yhdysvallat oli monen mielestä demokraattisempi maa.

Kyvig kirjoittaa sujuvasti. Teksti ei pysähdy pureksimaan demografiaa tai prosentteja pitkäksi aikaa, vaan liikkuu asiasta toiseen joutuisasti. Kirja tarjoaa eheän ja mielenkiintoisen kuvan 1920-luvun Yhdysvalloista ja tuon ajan teknologian esiinmarssista.

The Third Millennium

Brian Stableford, David Langford (1985) The Third Millenium - A History of the World: AD 2000-3000. Sidgwick & Jackson, London, UK.

Mark Twain lohkaisi aikoinaan, että ennustaminen on vaikeaa -- erityisesti tulevaisuuden ennustaminen. Usein ihmiskunnan tulevaisuutta koskevat ennusteet puetaan tieteiskirjallisuuden muotoon tarinoiksi, joissa kirjailija tutkii joidenkin uusien teknologioiden tai ilmiöiden seurauksia. Käsillä oleva teos The Third Millennium on kuitenkin kokonaisvaltainen fiktiivinen tulevaisuuden historia 1980-luvulta seuraavaksi tuhanneksi vuodeksi. Ennustuksena se ei ole paljonkaan arvoinen; on ilmiselvää, että tuhannen vuoden päähän ulottuva ennustus ei toteudu sellaisenaan. Kirja kuitenkin tarkastelee mielenkiintoisella tavalla joitain teknologian ja ympäristön vaikutuksia ihmiskuntaan.

Ensimmäinen kirjan kirjoittajista, Brian Stableford, toimi kirjan kirjoittamisen aikaan sosiologian lehtorina ja on sittemmin tehnyt uraa tieteiskirjailijana. David Langford oli alun perin insinööri aseteollisuudessa, mutta on vuosien mittaan kirjoittanut tieteisromaaneja ja kahminut muutaman Hugo-palkinnon scifi-lehtikirjoittelullaan. Kirjoittajat kuvaavat kolmatta vuosituhatta ikään kuin tulevaisuuden historioitsijoina. He jakavat millenniumin neljään aikakauteen: kriisi, palautumiseen, muutokseen ja uuteen maailmaan.

Kriisin aikakausi (2000-2180) kuvaa joitain niitä ongelmia, joita meillä on 20 vuotta kirjan kirjoittamisen jälkeen käsillä. Väestönkasvu räjähtää kohisten 1900-luvulla parantuneen hygienian, tehostuneen ruoantuotannon ja kehittyneen lääketieteen ansiosta. Niinpä populaatio uhkaa biosysteemin tasapainoa kulutuksellaan: raskas maanviljely ja kaupungistuminen syö hedelmällistä maata ja fossiiliset polttoaineet saastuttavat ilmakehää. Ydinonnettomuudet (kirja julkaistiin ennen Tsernobylin onnettomuutta) ja peak oil johtavat energiakriisiin, jonka seurauksena kulutusta joudutaan suitsimaan kovin ottein Wall Streetin kustannuksella. Koneiden ylläpito ja käyttö kävi kalliimmaksi, työ hinnoiteltiin uudelleen, ja ihmistyön kysyntä kasvoi. Vasta fuusioenergian valjastaminen palauttaa palauttaa kasvu-uran. Tosin fuusiovoiman käyttöönotto on hidasta, koska se vaatii suuria investointeja, sitä kohtaan tunnettiin pelkoja ja se vaati uusia lakeja. Fuusiovoima jakoi myös maailman köyhiin ja rikkaisiin, ja eroa kavennettiin YK:n ohjelmin.

Lisäksi ydinsodat uhkaavat maapallon elämää: ensimmäinen käydään Lähi-Idässä, toinen Afrikassa ja kolmas Etelä-Amerikassa. Lisäksi biologinen sodankäynti runtelee ihmiskuntaa: influenssa-, keuhkokuume- ja syöpävirukset niittävät Etelä-Afrikassa, Yhdysvaltain länsirannikolla ja Puolassa miljoonia. Taudit talttuvat vasta 2060-luvulla.

Neuvostoliitto ei kirjoittajien visioissa kaadu vaan kestää koko kirjan ennustaman ajan. Tosin kommunismi laimentuu, kun Marxin ennusteet kapitalismin tuhosta osoittautuvat vääriksi. Myös lännessä yrittäjävetoisen kapitalismin aikakausi päättyy, kun korkea tuottavuus ja huipputeknologia johtaa mullituksiin: suuryhtiöt kasvoivat kansallisvaltioita suuremmiksi, ja pystyivät kartelliensa avulla hallitsemaan taloutta ja suojaamaan markkinoitaan vailla yhteiskuntavastuuta. Kansallisvaltioiden on "pakko" reagoida sosialisoinnilla. Niinpä kapitalismi ja kommunismi päätyvät samaan lopputulokseen eri syistä: keskitettyyn suunnitelmatalouteen.

Kirjoittajat nostavat hiilidioksidin määrä kasvusta johtuvan kasvihuoneilmiön yhdeksi merkittäväksi aikakauden tapahtumaksi. Merenpinta nousee vuoteen 2120 asti, merivirrat ja sateet muuttavat kulkuaan, ja suurten jokien suistoissa sijaitsevat kaupungit jäävät veden alle. New York suojataan vallein, Lontoo lainehtii.

Ruoantuotanto nojaa ennen pitkää geneettisesti muunteltuihin lajikkeisiin. Aikakauden mittaan nähdään mittavia levottomuuksia ja sisällissotia köyhemmissä maanosissa. Maanviljely siirtyy pienviljelystä suurempiin tilakokoihin, eikä muutos tapahtu ilman tragedioita. Monilta menee toimeentulo. Kaiken menettäneistä, nälkään tai sotiin kuolleista käytetään nimitystä "kadotettu miljardi". Maailmassa olisi riittävästi ruokaa, mutta se on epätasaisesti jaettu ja kulutettu. Keinotekoista meressä viljeltävää ruokoa (kelp) ja levää (algae) syödään laajalti.

Tuottavuuden ja työllistymisen ristiriita ja raaka-aineiden hinnoitteluvaikeudet muokkaavat yhteiskuntaa. Sähköautot ja etätyö tulevat hitaasti. Viljeltävä maa ja meri sosialisoidaan.

Palautumisen aikakaudella (2180-2400) ei nähdä sellaisia konflikteja ja kriisejä kuin aikaisemmin. Puoluelinja kulkeen vihreyden (ympäristö, matala kulutus, populaatiorajat) ja harmauden (teknologia, yksilön vapaus, talous) välillä. Mystisiä luontokultteja syntyy siellä täällä, mutta vastustamisen sijaan ne nostavat bioinsinöörit papeiksi. Cryoteknologiaa käytetään säilömään ruumiita nuorennusteknologiaa odottamaan. Muutama onnettomuus sattuu, kun säiliöiden jäähdytysjärjestelmä pettää.

Kriisin aikana kuolleisuus oli ennen näkemätöntä. Aikakauden lopulla maapallolla on vain neljä miljardia ihmistä. Uusi väestöräjähdys alkaa häämöttää 2200-luvulla. Vuosien mittaan lisenssipohjainen lisääntyminen, yhden lapsen politiikka ja valvonta kohtasivat väkivaltaista vastarintaa, ja ainoaksi väkiluvun rajoittimeksi nähtiin propaganda. Pian lapset steriloidaan syntymässä, mutta ihmisille annetaan oikeus "itsensä korvaamiseen", jolloin sterilisaatio poistetaan väliaikaisesti. Seuraa levottomuutta ja muuttoliikettä katolisiin maihin (jolloin ne maat kokevat väestöräjähdyksen).

YK oli ottanut ohjat haltuun ekologisessa suunnittelussa kriisin aikana, mutta nyt kansallisvaltio alkavat kaivata menetettyä valtaansa. Varsinaista aseellista sotaa ei syntynyt, kun valtiot ajavat itsekkäitä etujaan, mutta sotaa käytiin taloudessa. Internationalistit haluaisivat lojaalisuuden kohdistuvat kansainväliseen yhteisöön, ja suuryritysten johtajat haluaisivat kaataa kansalliset raja-aidat maailmanlaajuisten markkinoiden tieltä. Nämä kaksi eivät löydä toisiaan tärkeissä kysymyksissä.

Tekoäly marssii kaivosteollisuuteen, ajoneuvoihin ja telenäyttöön (internettiä vastaava). Kylmäfuusio mullistaa energiateollisuuden uudelleen. Kuuhun ja kiertoradalle perustetaan tutkimusasemia, erikoissairaaloita ja tuotantolaitoksia, joista tulee aikaa myöten monien asioiden suhteen omavaraisia. Hapettomassa tilassa kasvavat mikro-organismit muuttavat kuun pinnan mullaksi, ja pian siellä viljellään lasien alla. Sukkula- ja rakettilentoja korvaamaan rakennetaan hissi, joka liikkuu päiväntasaajalle sijoitetun ankkurin ja kiertoradan välillä. Avaruussiirtokuntia ja mikromaailmoita rakennettiin niin ikään kiertoradalle. Uudet Von Neumann -koneet, jotka ovat tehokkaampia kuin 1900-luvun mallit, alkavat kartoittaa asteroidivyötä. Niillä on kyky tuottaa jälkeläisiä, kerätä resursseja ja liikkua.

Keinotekoinen fotosynteesi vuonna 2188 antaa alkusysäyksen keinoelämän kehitykselle. Fotosynteettisiä nesteitä jalostettiin tuottamaan vehnän kaltaista proteiinia hiilidioksidista suurissa tankeissa. Myöhemmät kiinteätkään fotosynteettiset aineet vaikuttavat maailman ruoantuotantoon vain vähän. Samaan tapaan "eläinkudosta" kasvatetaan altaissa. Biologiset koneet mahdollistavat keinoihmisen, joista Mac oli ensimmäinen kuuluisuus. Pian jotkin maat kieltävät tietoisten koneiden rakentamisen. Robotteja tai androideja merkittävämpää on kuitenkin teknologinen kyky muokata ihmistä: sairauksia, pituutta, painoa, ulkonäköä tai lihasvoimaa voidaan torjua tai muunnella. Poliittinen vääntö huipentuu lopulta uusiin ihmislajeihin, jotka suunnitellaan avaruudessa tai veden alla asumiseen. Ihmisiin rakennetaan liittymiä, joiden avulla he voivat helpommin käsitellä koneita yms (kyborgisointi).

Muutoksen aikakausi (2400-2650) on keskeisesti ihmisen muuntamista. Ihmiselämä pitenee aina lähes kuolemattomuuteen asti, ja geeniperimää muunnellaan aina uusiin ihmislajeihin asti. Ihmiset pelkäävät rutinoitumista ja tylsyyttä, ja niinpä työura koostuu eri alojen kokeiluista. Myös avioliitto muuttuu ydinperheajattelusta "sarjalliseksi moniavioisuudeksi", jossa kumppani vaihtuu vuosikymmenten mittaan. Kotitalouksissa saattoi asua kolmesta kuuteen aikuista, mikä tarjosi vähälapsisessa yhteiskunnassa lapselle seuraa. Ylipäätään tarve muodostaa ryhmiä tai yhteisöjä pelkän toimeentulon vuoksi poistui. 2450-luvun jälkeen muotivirtaukset alkavat muuntaa hiusten värien lisäksi myös ihoa (metallinkiilto, turkki,...) ja ruumiinrakennetta (ihotaskuja, keinotekoisia hermostoja). Sukupuolten välinen roolijako muuttuu, kun suvunjatkaminen nojaa lisensointiin. Miehet joutuvat koristelemaan itsensä ja kilpailemaan naisten huomiosta päästäkseen "korvaamaan" itsensä, so. saamaan kantajan jälkeläiselleen.

Teknologia murensi kulttuurieroja edellisinä vuosisatoina, ja vähin erin kansallisvaltiot alkoivat olla jäänne menneisyydestä. Kaupungistuminen taittuu, ja toiminta muuttuu paikallisemmaksi. Kirjoittajat maalailevat Jurassic Parkin kaltaisia puistoja, joiden keinotekoisissa biosysteemeissä asuu keinotekoisia ja esihistoriallisia lajeja.

Muutoksen aikakaudella Merkuriuksessa, kuussa, Marsissa ja monella asteroidilla on asutettuja mikromaailmoja, ja rintamaat leviävät Jupiterin kuihin ja edemmäs. Ihmiset alkavat nähdä kotinsa erilaisena kuin maassa: ihmiset asuttavat mitä tahansa kiinteitä kappaleita, ja niiden pitäminen radallaan on ensiarvoisen tärkeää. Avaruus on suurelta osin tyhjää, ja aine sellaisenaan nousee arvokkaaksi, koska se on niin hajallaan pitkin aurinkokuntaa. "Vetysuppilo" (hydrogen funnel) on läpimurto avaruusmatkailussa. Aikaisemmin pähkäiltiin polttoaineen ja massan välistä suhdetta, mutta suppilon avulla vety kahmittiin lähes tyhjästä avaruudesta pitkin matkaa, jolloin jatkuva kiihtyvyys oli mahdollista. Kartoittamisen avulla tunnistetaan alueita, joissa on pölyä ja siten hiukkasia taajemmalti, mikä tehostaa vedyn keräämistä ja siten nopeutta. Nämä ovat "kaistoja", jotka eivät kulje välttämättä suoraan planeettojen välillä.

Vuonna 2485 synnytetään kuusi uudenkaltaista ihmistä, jotka pystyvät elämään maalla ja vedessä (kidukset, suolaa kestävä iho, räpyläjalat). Kokeilu onnistuu ja meri-ihmiset (merpeople) lisääntyvät. Niiden asuttamat kaupungit ovat kuitenkin riippuvaisia maalla asuvien huollosta, ja joutuvat soveltuvuutensa takia vastineeksi vedenalaiseen työhön. Riippuvaisuus herättää vastarintaa, eivätkä meri-ihmiset kirjaa väestöään, joten maan päällä ei tiedetä populaation kokoa. Samoin avaruuteen paremmin sopiva ihmislaji synnytetään biotieteen keinoin. Vuonna 2528 ET:t (extra-terrestials) palvelivat säännöllisesti avaruusaluksilla, ja vuoteen 2540 mennessä asteroidivyöhykkeellä oli ET-yhteisöjä. Vuonna 2489 kehitetään Zaman-transformaatiolla ihmisiä, jotka eivät vanhene. Siten ZT:t muodostavat kolmannen ihmislajin.

Uuden maailman aikakaudella (2650-3000) Zaman-transformaatiota vaaditaan kaikille. Poliittinen keskustelu kuohuu mm. homo sapiensin sukupuuton ympärillä. Vuoden 2652 asetuksessa YK takaa kaikille mahdollisuuden replikoida itsensä ja toisaalta saada itselleen Zaman-transformaatiokäsittelyn. "Humanistit" perustavat turmeltumattomia saarekkeita, joissa kaikki geeniperimän muuntelu on kiellettyä. Maassa kuolemattomuus muuttaa perheen rakennetta (kaikki eivät edes jatka sukua), mutta siirtokunnissa perinteet jatkuvat. Eliitti muuttaa tähtiin. Vuoteen 2700 mennessä YK:n yleiskokouksessa nuorennuskäsittelyä oli saanut 99%.

Nuorennuksella ja käsittelyillä on psykologisia vaikutuksia. Ihmiset kokevat menettävänsä identiteettinsä, kun muisti sumenee vuosien mittaan. "Muistilaatikoilla" pyritään virkistämään muistia, mutta ne johtavat ennen pitkää mustan pörssin kauppaan ja ihmisten manipulointiin väärillä muistoilla. Muistilääkkeet ovat muodissa (ja kiellettyjä). Uusstoalaisuus tarjoaa kestävän lääkkeen: eksoottisista hedonismista pidättymisen ja todellisiin tunteisiin keskittymisen. Samaan aikaan herää myös epikurolaisuus, joka hakee jalostuneita nautintoja.

Aikakausi kuluu uuteen elinikään sopeutumisessa. Talous ajautuu lamaan, kun ihmiset tarvitsevat vähemmän, jolloin tuotetaan vähemmän. Kun tämä hyväksytään, eikä yritetä ylläpitää keinotekoisesti kulutuskysyntää, raha menettää merkityksensä. Ihmiskunta ei ole silti yksimielinen. Jotkut esittävät, että vain ahneus voi ajaa yhteiskuntaa eteenpäin ja että ilman ahneutta ja kilpailua, ihminen tylsistyy. Yhtä kaikki, materiaalinen jano muuttuu esteettiseksi janoksi. On kilpailua, konflikteja ja ristiriitoja, koska ihmiskunta on aivan liian monitahoinen ollakseen yhtä mieltä laajalti mistään.

Eri ihmislajit risteytyvät ja lisääntyvät ohi homo sapiensin. Maa alkaa lipua sivuosaan, samoin sen hallintokoneisto, YK. Siirtokunnat elävät lähes vailla kosketusta maahan. Yritykset luoda linnunradan kattava yhteisö kaatuu yksinkertaisesti välimatkoihin.

Stablefordin ja Langfordin kirja on 1980-luvun lapsi. Kirjan kuvitus on valokuvakollaaseja ja piirroksia, jotka eivät enää tehosteisiin paatunutta kuluttajaa liikuta. Keksitty historia on monipuolinen, kiintoisa ja hyvin kirjoitettu. Ideoita ja pieniä yksityiskohtia on lukuisia. Kirjan perussävy on optimistinen kriisin aikakauden jälkeen: ongelmia esiintyy, mutta päätöksenteon tähtäin pitenee ihmisiän pidentyessä.

Ehkä kriisin aikakauden tapahtumiin ei kuitenkaan kulu aivan ennustettua 200 vuotta - moni ennusteista on jo käsillä.