Siirry pääsisältöön

Nälkävuosi

Aki Ollikainen, Nälkävuosi. Siltala, Helsinki, 2012.

Aki Ollikaisen esikoisteos Nälkävuosi oli vuoden 2012 Finlandia-ehdokas. Sille myönnettiin Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinto.

Kirja kertoo 1860-luvun suurista nälkävuosista, kun talvet ovat kylmiä, kun jäät eivät väisty ennen kesäkuuta ja kun loputtomat sateet ja lopulta halla pilaavat sadot. Marja lähtee lapsineen kerjuulle, kun torpasta loppuu ruoka ja isäntä vaipuu vuoteen pohjalle pysyvästi. Sillä tiellä Marja ei ole yksin. Kerjäläisiä on paljon, eivätkä köyhien pitäjien talot pysty ruokkimaan tulijoita.  Kulkijoita niittävät kylmä, nälkä ja taudit. Vain unet antavat hetken rauhan jäytävältä nälältä, kunnes kylmyys tai kovat kourat kuristavat unen painajaiseksi.

Huonot ajat eivät kosketa kaikkia samalla tavoin, joten kaupungissa oppineet veljekset selviävät vähemmällä. Siinä ehtii hieman huokailla mainettaankin. Senaattorin harteita painaa pienen ja köyhän maan kohtalo, kun hän yrittää tähyillä horisontin taa uutta nousua toivoen.

Ollikainen ei selitä eikä luennoi. Kerronta on tiivistä, mutta se välittää erinomaisesti epätoivon, kiristyneet sosiaaliset välit ja lohduttoman rappion, josta rahvas saa selvitä omin avuin. Nälkävuosi on erinomainen.
Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Novellihaaste 2

Usein sanotaan , että vedenalaiset lomakuvat ovat meribiologialle sitä, mitä kirjabloggaus on kirjallisuuskritiikille. Kuvagallerioissaan koralliriuttojen satumaisen monimuotoisuuden keskellä harrastajasukeltajat nostavat peukalonsa ilmaisemaan tyytyväisyyttä — ja siinä se. Ei puhetta, ei ympäröivää ekosysteemiä jäsentäviä käsitteitä, ei latinankielisiä nimiä; vain peukalo ja regulaattorin puhaltamat kuplat. Moni onkin kysynyt ärtyneenä, miksi paikalle ei lähetetä ammattilaisia. Samaa kysyi tuolloinen kirjailijaliiton puheenjohtaja Tuula-Liina Varis lehtikritiikin korahdellessa kuolemaansa joitain vuosia sitten. Miksi ammattikriitikoiden sijaan näkyvyyttä kirjallisuudelle tuovat asiantuntemattomat harrastelijat ja heidän mutuhuttunsa? Hyvä kysymys. Etabloituneet kulttuuriäänet ehtivät — aivan aiheesta — varoittaa myös taitamattomien kirja-arvioiden vaikutuksesta lapsiin ja nuoriin. Sain Variksen kolumnista vuosiksi vettä myllyyni sekä alaotsikon blogiini, mutta en ole pysäht
63 kommenttia
Lue lisää

Keisari: Rooman portit

Conn Iggulden, Keisari: Rooman portit.  Englanninkielisestä alkuteoksesta Emperor: The Gates of Rome (2003) suomentanut Ilkka Rekiaro. Otava, Helsinki, 2008. Conn Iggulden on brittiläinen kirjailija, joka on erikoistunut historiallisiin romaaneihin. Keisari on viisiosainen kertomus Julius Gaius Caesarista, ja   Rooman portit on sarjan ensimmäinen osa. Se käsittelee Gaiuksen lapsuutta ja nuoruutta. Ylhäisen nuoren kehitystä leimaavat isän poliittinen toiminta ja poissaolo, orjakapina ja Mariuksen ja Sullan sisällissota (jota kirjailija typisti ja yksinkertaisti rajusti). Kasvatuksesta vastaa ankara entinen gladiaattori. Jotkut ajattelevat, että romaani on periaatteessa ketju vastoinkäymisiä, jotka tuovat esiin päähenkilöiden luonteen ja mahdollisia muutoksia siinä. Igguldenin kuvaamat vastoinkäymiset ovat pääasiassa toimintaa ja taistelua, joten päähenkilöt, Gaius ja ystävänsä Marcus, jäävät ohuiksi. Gaius on erinomaisen pystyvä, itsevarma, suoraselkäinen, idealisoitu roomalain
Lähetä kommentti
Lue lisää

Vieterilintukronikka

Haruki Murakamin romaanit ovat minulle toistuva ”ongelma”. En osaa (tai uskalla) asettua arvioissani selkeästi jollekin kannalle. Romaanin 1Q84 (2009-2010) [ nipvet ] jälkeen luulin tunnistaneeni teosten heikkoudet ja voivani hylätä kulttuurirelativismini tarpeettomana varovaisuutena, koska Murakami näyttää soveltavan (länsimaisen) kirjallisuuden tekniikoita puutteellisesti. Tämän näkemyksen vallassa aloitin nyt joululahjaksi saamani Vieterilintukronikan (2021). Dickensiläisiin mittoihin yltävä koko — vajaat yhdeksänsataa sivua — herättää epäilyksen, että kirjoittajan tulot ovat perustuneet sivu- tai sanamäärään. Epäilys vahvistui, kun alkupuolen kerronta eteni loivina laineina keskittyen arkisiin askareisiin. Henkilöhahmot olivat toisilleen pohjattoman kohteliaita, ja konfliktit, sikäli kun niitä oli, verhoutuivat myyttisiksi jännitteiksi, jotka pysyivät vieraina myös henkilöhahmoille. Päähenkilöt tarttuivat toimeen, mielipiteisiin ja johtopäätöksiin ulkoisten voimien vallassa. Tek
Lähetä kommentti
Lue lisää