Pyöräilyn käsikirja

Nicole Cooke ja Steven James, Pyöräilyn käsikirja. Englanninkielisestä alkuteoksesta Cycle for life (2008) suomentanut Susanna Paarma. Karisto, Singapore, 2012.

Vanhempieni ankara kasvatusote ei ole osoittanut laantumisen merkkejä. Joitain vuosia sitten sain syntymäpäivälahjaksi kävelysauvat. Viime kesänä sain sykemittarin ja brittiläisen olympiavoittajan Nicole Cooken Pyöräilyn käsikirjan (2012). Vasta nyt säiden lämmettyä sivalsin maantiepyöräni ajokuntoon, ja siinä samalla tulin viimein lukeneeksi mm. tämän kirjan. Se on muiden liikuntaoppaiden tavoin värikäs ja tarjoaa maanpäällistä pelastusta mutta maltillisesti. Kirja esittelee polkupyörän anatomian, huollon ja pyöräilytekniikan perusteet sekä ravintotietoutta ja muutaman nousujohteisen harjoitusohjelman.

Kaartaessa on tärkeää valita hyvä ajolinja. Etsi kaarteen kärki, päätä, mistä haluat pyörän kulkevan, ja kallista itsesi siten, että työnnät ulkopuolella olevaa jalkaa alaspäin. Jos pyörässä on käyrät kahvat, siirrä kädet alakahvoille. Jos vauhtia pitää hidastaa lisää kaartamisen alettua, yritä käyttää etu- ja takajarruja yhtä aikaa jotta jarrutus pysyy tasaisena.  

Muistan joskus lukeneeni, että bensiinikäyttöisen auton kuluttamasta energiasta noin 6% menee ajoneuvon liikuttamiseen ja alle puoli prosenttia varsinaisesti matkustajan siirtämiseen paikasta toiseen; muu menee hukkaan. Ottaen huomioon öljyn rajallisuuden ja polttoaineiden aiheuttamat haitat, ajoneuvoista kannattaisi tehdä kevyempiä, mutta kehitys näyttää—kuten usein käy—kulkevan juuri päinvastaiseen suuntaan. Polkupyörässä sen sijaan 99% polkimiin kohdistetusta energiasta välittyy renkaisiin. Kulutukseltaan kävelyä vastaava ponnistus mahdollistaa 25 kilometrin tuntinopeuden. Polkupyörä lienee kulkuvälineistä hyötysuhteeltaan paras.

Pyöräilyn käsikirjan painopiste on maantiepyöräilyssä, vaikka harrastuksessa pääsee liikkeelle ihan tavallisella vaihdepyörällä. Toisin kuin ehkä useimmissa muissa oppaissa Cooken ravintosuosituksissa ja polkupyöräilyidealismissa vilahtelevat kasvisruoka ja ekologia. Ohjeet ovat yleisiä, mutta ne nivoutuvat osaksi harjoittelua ja päivärytmiä. Syömiseen ja juomiseen pitää kiinnittää huomiota tietysti myös matkan aikana; muuten voi tulla väsy. Eilisenkin tasavauhtisen hieman yli 100 km pyörälenkin aikana ehti palaa 2500 kcal energiaa. En ole vielä ratkaissut, miten tuo ylimääräinen energia pitäisi nauttia. Ehkä sipsit ...

Pyöräily on kirjan mukaan myös sosiaalinen harrastus: ryhmässä ajettavat maantielenkit ja retkipyöräily tutustuttavat paitsi uusiin maisemiin myös uusiin ihmisiin.

Cooken kirjan ja uudenlaisen harjoittelun kautta ihminen joutuu tietysti kaikenlaisten houkutusten piiriin. Vaikka polkupyörä on melko yksinkertainen mekaaninen laite, sen harrastus lipsahtaa helposti välineurheilun puolelle. Keski-ikäiset miehet ovat tässä suhteessa riskiryhmä; ilmiölle on jo nimityskin. Vaikka ulkopuolisen silmin näytän olevan samaa sakkia—ja ehkä jossain määrin olenkin—haluan korostaa, että nykyinen maantiepyöräni on vähäisestä käytöstä huolimatta kymmenisen vuotta vanha ja että ensimmäisen varttitriathlonin ajoin 1990-luvun puolivälissä, joten minulla on pyöräilyn suhteen historiaa. Työmatkat (muutaman kerran viikossa 35 kilometriin pidennettynä) ajan seitsenvaihteisella munamankelilla. Lycraa käytän vain iltaisin ja viikonloppuisin.

Kaupunkialueella kapeilla pyöräteillä risteyksiä, pihateitä, kiveyksiä ja suojateitä on viidenkymmenen metrin välein, mikä on ihan kiva, mutta se ei ole maantiepyöräilyä. Oikeastaan vasta nyt tänä kesänä olen lähtenyt pyöräteiltä maanteille. Helsingissä tietysti pitää ajaa hyvän matkaa, että pääsee kaupunki- ja lähiöpiirin ulkopuolelle, mutta heti Kehä III:n ulkopuolella Sipoon, Vantaan, Tuusulan ja Nurmijärven sivutiet halkovat kumpuilevaa maalaismaisemaa. Iltaisin, kuten eilen, voi nauttia metsien ja peltojen takana hohtavasta kuutamosta. Vaikka jotkut autoilijat ohittavat pyöräilijän todella läheltä, useimmat antavat tilaa.