The Martian Chronicles

Ray Bradbury, The Martian Chronicles (1950). Simon & Schuster, New York, NY, USA, 2012.

Sain jonkinlaisen ympäristöherätyksen vuonna 1991, kun kanadalaisen maaseudun high schoolin ympäristötiedon kurssilla ryhmätöiden kautta yritimme ymmärtää enemmän ja vähemmän kestämättömän eroa. Kurssi esitteli kaikki tuolloiset keskeiset ympäristöongelmat, joista yksi oli väestönkasvu. Amerikan löytäminen tarjosi venttiilin Euroopan väestönkasvulle muutamaksi sadaksi vuodeksi—sitten kaksi mannerta oli täytetty. Sitten pohdittiin numeroiden kautta, millaisen ratkaisun Marsin (tai muiden planeettojen) asuttaminen tarjoaisi väestönkasvuun. Ilo jäisi lyhytaikaiseksi.

Tämä oli mielessä, kun luin Ray Bradburyn väljästi toisiinsa kytkeytyvien novellien kokoelmaa The Martian Chronicles (1950), joka toi hänelle ensimmäisenä tieteiskirjailijana tunnustusta kirjallisuuspiireissä. Vaikka Marsista olivat tietysti kirjoittaneet muutkin, Bradburyn tarinat olivat lähempänä John Steinbeckin Vihan hedelmiä (1939) kuin Edgar Rice Burroughsin toiminnantäyteistä Barsoomia. Heikon näkönsä vuoksi Bradbury ei palvellut sodassa, mutta novellit kaikuvat atomipommien herättämää kulttuuripessimismiä. Paikoin näkyy vihjeitä siitä ahdasmielisyydestä, johon romaani Fahrenheit 451 (1953) pureutui.

They began by controlling books of cartoons and then detective books and, of course, films, one way or another, one group or another, political bias, religious prejudice, union pressure; there was always a minority afraid of something, and a great majority afraid of the dark, afraid of the future, afraid of the past, afraid of the present, afraid of themselves and shadows of themselves.

The Martian Chronicles eli Marsin aikakirjat kertovat yhdysvaltalaisten Marsin valloituksesta. Ensimmäiset tutkimusretket kompastelevat, mutta lopulta Mars valloitetaan ja asutetaan. Kun marsilaiset vielä kuolevat maasta tuotuun tautiin, tarinat rinnastuvat eurooppalaisten uuden mantereen valloitukseen aboriginaalikulttuurien tuhoutumisineen. Novellit ovat tunnelmallisia: henkilöt muistelevat, haaveilevat ja kuvittelevat mennyttä ja tulevaa. Kerronta keskittyy vierauden kokemukseen, kun uusi ympäristö ei jäsenny tuttujen käsitteiden tai tapojen kautta. Vaikkei ympäristö siihen rohkaise, ihmiset tuovat mukanaan elintapansa ja painavat totutut sapluunat uuteen ja vieraaseen maisemaan. Rintamaiden amerikkalainen unelma seuraa niitäkin, jotka haluavat paeta sitä.

The Men of Earth came to Mars. They came because they were afraid or unafraid, because they were happy or unhappy, because they felt like Pilgrims or did not feel like Pilgrims. There was a reason for each man. They were leaving bad wives or bad towns; they were coming to find something or leave something or get something, to dig up something or bury something or leave something alone. They were coming with small dreams or large dreams or none at all...it was not unusual that the first men were few. The numbers grew steadily in proportion to the census of Earth Men already on Mars. There was comfort in numbers. But the first Lonely Ones had to stand by themselves...

Jotkut ovat epäilleet, ovatko Bradburyn novellit edes tieteiskirjallisuutta. Teknologialla ei ole kertomuksissa suurtakaan osaa, mutta se tekee teoksesta lievästi ajattoman. Hyvän scifin sisään on leivottu inhimillisiä ongelmia, kuten hyvään kirjallisuuteen yleensä. Novelleissa on tiettyä kosmista riipaisua, mutta kokonaisuus teemoineen ja sävyineen on epätasainen.