Evelina

Follow my blog with Bloglovin

Frances Burney, Evelina, or The History of a Young Lady's Entrance into the World (1778). Project Gutenberg E-Book, 2002. http://www.gutenberg.org/ebooks/6053

Tutkielmassaan ihmisluonteesta filosofi David Hume totesi ihmisten olevan toisilleen peilejä, jotka heijastavat passioiden, tuntemusten ja mielipiteiden säteitä edestakaisin. Tämän ajatuksen voi nähdä mm. 1700-luvun lopun ja 1800-luvun alun kirjallisuudessa. Teemu Ikosen mukaan aikakauden romaanit eivät esitä ajattelua ”sisäisenä puheena” vaan kytkevät sen aina sosiaaliseen kontekstiin:

Ajattelu ei ole vain yhden mielen käsityksiä toisesta vaan sarja toisiinsa kytkeytyneitä ennakointeja, havaintoja, tulkintoja ja reaktioita. Puhutaan ”syvästä intersubjektiivisuudesta”, prosessista, jossa minä on tietoinen siitä, että on toisten havaintojen ja ajatusten kohde, eikä voi olla reagoimatta tähän ajatuksillaan, ruumiillisesti ja sanallisesti, mikä saa aikaan uusia havaintoja ja reaktioita ja niin edelleen.

Kirjallisuuden käsitys ihmismielestä muuttui 1700-luvun aikana. Karteesinen filosofia oli samastanut ajattelun ja tietoisuuden, mutta Hume ja mm. Thomas Reid tunnistivat ne erillisiksi. Näin ajattelu itsessään saattoi tulla tietoisen tarkastelun piiriin. Hilary Havensin mukaan alkuun tämä reflektio oli kirjallisuudessa katumusta, kuten Robinson Crusoella. Vaikka Tristram Shandyn ajatuksenjuoksu sitten säntäilee hallitsemattomasti joka suuntaan, vähitellen reflektio täsmentyy psykologiseksi prosessiksi, joka tarkastelee omaa ja muiden ajattelua, motiiveja ja havaintoa. Henkilön reflektion kehittyminen ja oman ajattelun tarkastelu on kehitysromaanin, bildungsromanin, idea.

* * *

Englantilaisen romaanin äidiksi kutsutun Frances Burneyn (1752-1840) kehitysromaani Evelina (1778) oli yksi Jane Austenin suosikeista. Vaikka Austen ei tarttunut Burneyn käyttämään kirjemuotoon, hän sovelsi tämän viljelemää havaintojen kimpoilua ja sen synnyttämää ironiaa.

Burneyn romaanissa Evelina Anville on nuori, hyveellinen ja hieman tietämätön nuori nainen kuten vaikkapa Austenin Mansfield Parkin (1814) Fanny Price. Molemmat ovat avioliiton kynnyksellä vieraassa ympäristössä ja puolustavat kunniaansa puheita ja tekoja vastaan. Huumori, ironia ja miksei jännityskin kumpuavat sekä Evelinan että Fannyn vielä kehittymättömästä reflektiosta: koska he eivät osaa lukea muiden motiiveja, he ymmärtävät tilanteita ja puheita väärin. Toisaalta taustalla leijuu uhka: he ovat monessa mielessä muiden, erityisesti miesten, armoilla.

Evelinaa lukiessa päähenkilön epävarmuus ja ympäristön kyky keskeyttää tärkeä keskustelu juuri ratkaisevalla hetkellä tuntui keinotekoiselta ja turhauttavalta tavalta lisätä jännitystä — Samuel Richardsonin Pamela (1740) koostui kauttaaltaan hieman samantyyppisestä voimattomasta ähräämisestä. Nyt tätä kirjoittaessani Evelinan voimattomuus kuitenkin alkaa vaikuttaa reflektion ongelmalta, joka hänen täytyy — äskettäin lukemiani elokuvakäsikirjoitusoppaita mukaillakseni — ratkaista. Ulkoisten heijastusten lisäksi Evelinan täytyy tarkastella omia ajatuksiaan eli aikuistua.

"Oh, my Lord," cried I, "what a request!"

Sisäisen identiteetin epävarmuuden lisäksi päähenkilöä piinaa ulkoisen identiteetin epävarmuus, jonka ”ratkaiseminen” on selkeä ulkoisen toiminnan tavoite. Samalla, kun hän opettelee lukemaan sosiaalisen kanssakäymisen hienovaraisuuksia, Evelina yrittää saada sukupuutaan ojennukseen. Hän on tavallaan avioton lapsi, koska hänen isänsä ei ole tunnustanut avioliittoaan hänen äitiinsä. Epäselvyys ei tosin mainittavasti himmennä hänen mainettaan tai asemaansa.

* * * 

Aikuistumista voi pitää nuoren naisen kehitysromaanissa kiertoilmauksena seksuaalisen halun heräämiselle. Tietenkään idealisoituna päähenkilönä Evelina sen paremmin kuin Fanny Pricekaan ei osoita merkkiäkään siitä. Evelinan heikkous eli viattomuus on nimenomaan tietämättömyyttä seksuaalisesta halusta, vaikka juuri se ja hänen kauneutensa (eli haluttavuutensa) tekevät hänestä saalistuksen kohteen.

Lisa Moore on esittänyt, että 1700-luvun tarinoiden piti selvitä sensuurista, viehättää yleisöä — sekä miehiä että naisia — ja ennen kaikkea säilyttää päähenkilöiden hyveellisyys ja esimerkillisyys, koska naimisiin mentiin nimenomaan rakkaudesta. Niinpä naisten seksuaalinen halu saattoi paljastua vasta avioliitossa, siis kun kertomus on jo päättynyt. Tämä aiheutti kirjailijoille vaikean tilanteen: kirjan piti käsitellä aihetta, jota se ei voinut esittää.

Yrittäessään tunnistaa Evelinan ”todellisia” ajatuksia Amanda Rudd on tarkastellut vaikenemista, ohipuhumista, ironiaa ja tekstin vivahteita. Evelinan punasteluissa vilahtaa tietoisuus vaikeiden tai uhkaavien tilanteiden jännitteistä mutta myös ihastunut kiihtymys lordi Orvillen läsnäolosta. Kirjeiden sanakäänteissä liikkuu ”tiedostamaton” ihastus tähän mieheen, mitä kirjassa ei voinut sanoa suoraan. Lordi Orvillen ihanteellisuus, sopiva joustavuus ja lievä epämiehekkyys luo tilan, jossa miehen ja naisen tasaveroinen kanssakäyminen ja kiintymys on mahdollista rikkomatta aikakauden asettamia rajoituksia.

Evelina on paksu ja kenties vähän pitkäveteinen romaani. Sitä koskeva tutkimus on sen sijaan pohjattoman mielenkiintoista ja opettavaista.

Lisää aiheesta:

• Hilary Havens (2012) Reflection and Revision in the Novels of Frances Burney. Väitöskirja. McGill University, Montreal, Kanada.
• Teemu Ikonen (2010) 1700-luvun eurooppalaisen kirjallisuuden ensyklopedia eli Don Quijoten perilliset. Gaudeamus, Helsinki. 
• Lisa L. Moore (1990) Sexuality, Subjectivity and Reading: Constructing the Heterosexual Heroine in the Late Eighteen-Century Novel. NWSA Journal, 2(4): 693-695.
• Amanda Rudd (2011) The Spaces Between: Creating A Space for Female Sexuality in Frances Burney’s Evelina, Ann Radcliffe’s The Italian, and Jane Austen’s Sense and Sensibility. Plaza: Dialogues in Language and Literature, 2(1): 82-91. (PDF)

--

Kuva: Edward Francisco Burney, ”Frances Burneyn muotokuva”, 1784 tai 1785. (Wikipedia / Public Domain)