Paddingtonista 16.50

Agatha Christie, Paddingtonista 16.50. Englanninkielisestä alkuteoksesta 4.50 From Paddington (1957) suomentanut Anna-Liisa Laine. Äänikirja, WSOY, Helsinki, 2011. Lukija Lars Svedberg.

On unohtumattomia dekkaritarinoita, ja sitten on niitä toisenlaisia. Vaikka Agatha Christie pyrki luultavasti tietoisesti rikkomaan romaaneissaan murhamysteerien luutuneita asetelmia ja toisinaan jopa niiden kirjoittamattomia (ja kirjoitettuja) sääntöjä, herkullinen tai yllättävä alku ei aina riitä. Ehkä ajat ovat muuttuneet, ehkä dekkarit ovat kehittyneet, mutta Christien romaani Paddingtonista 16.50 (2011) ei ole unohtumaton.

Neiti Marplen tuttava näkee naista kuristettavan ohikulkevassa junassa. Kestää aikansa ja seuraa lievästi epäuskottavia juonikoukeroita ennen kuin ruumis löytyy. Niinpä paitsi murhaajan myös uhrin henkilöllisyys on sitten arvoitus. Christie virittelee tapansa mukaan harhautuksia ja konservatiivista maailmankuvaa: rikkaat maanomistajat itkevät veroja ja kaupungistumisen synnyttämää muutospainetta kartanon ympärillä. Sotavuosista ja niukkuudestakin on ainakin kymmenen vuotta, mutta ruoka näyttelee yhtä suurta sivuosaa kuin Viisikkojen eväsretkillä.

Kirjassa tulee ruumiita, ja, vaikka käänteiden kohdalla kirja saakin lukijan (tai tässä tapauksessa kuuntelijan) ulvahtamaan, murhamysteeri pääsee kohtuullisen kunniallisesti loppuun. Suomennoksessa, joka on muuten moitteeton, kiusaa epämääräisten artikkelien säntillinen kääntäminen, koska 'eräs' on kertojalle itselleenkin tuntematon.

Sininen juna

Agatha Christie, Sininen juna. Englanninkielisestä alkuteoksesta The Mystery of the Blue Train (1928) suomentanut Aarre Pipinen. Lukija Lars Svedberg. WSOY äänikirja, 2012.

Hercule Poirot astuu Siniseen junaan Pariisissa matkustaakseen Ranskan Rivieralle. Matkalla rikas amerikkalainen Ruth Kettering murhataan hyttiinsä ja hänen kalliit jalokivensä varastetaan. Ranskan poliisi on neuvoton, joten Poirot joutuu ratkomaan tapauksen heidän puolestaan. Ensimmäinen epäilty on tietenkin rahapulasta kärsivä aviomies. Sitten junassa on myös naisen rakastaja, miehen rakastajatar sekä teräväpäinen, äskettäin perinnön kautta rikastunut Katherine Grey, josta kuoriutuu avustaja Poirotille.

Jostain syystä nämä eivät kuitenkaan enää maistu samaan tapaan kuin nuorena. Agatha Christie pitää yllä laimeaa jännitystä Poirotin jatkuvalla vihjailuilla siitä, kuinka hän aikoo kysyä jotain eräältä, joka tietää jotain jostain. Christie esittää tapansa mukaan työtä tekevät ihmiset moraalisesti heikompina -- poikkeuksena tietysti palvelijana työskennellyt neiti Grey, mutta hänelläkin on sitten kuitenkin "paremmat" sukujuuret. Se oli sellaista siihen aikaan.

Murha on kuitenkin murha, ja Sininen juna (1928) on kohtuullisen sujuva dekkari. Äänikirjan Lars Svedbergin paksu ääni sopii automatkoille.

Aikataulukon arvoitus

Agatha Christie, Aikataulukon arvoitus. Englanninkielisestä alkuteoksesta The A.B.C. Murders (1936) suomentanut Aune Suomalainen. WSOY, äänikirja, 2010. Lukija: Lars Svedberg.

Belgialaisyksityisetsivä Hercule Poirot alkaa saada kirjeitä, joissa ilmoitetaan murhista etukäteen. Murhapaikoilta löytyy avonainen rautatieaikataulu. Uhrit ja paikat noudattavat aakkosjärjestystä. Niin Poirot kuin Scotland Yardin etsivätkin ovat perin voimattomia satunnaisten veritekojen äärellä. Yksi sotien välinen englantilainen loppukesä täyttyy aakkosmurhia käsittelevistä uutisista.

Osa Christien kerronnasta kulkee kolmannessa persoonassa, mutta pääosin se kulkee Poirotin ystävän kapteeni Hastingsin näkökulmasta. Hän on tohtori Watsonin tapaan suoraviivainen ja ennakkoluuloinen. Niinpä ihmisten asuinpaikka ja asema sanelevat valon, jossa Hastings heitä kuvailee. Sarjamurhien äärellä keskustelu polveilee joskus sopimattomaan (kaikenlaisia vihjauksia ihmisten kyseenalaisia motiiveista tai tapahtumien yksityiskohtaisesta kulusta) suuntaan, jota hyvät ihmiset nousevat paheksumaan. Ensimmäisen maailmansodan jäljet näkyvät edelleen; joidenkin miesten psyyke on sodan seurauksena muuttunut mukavasta ikäväksi. Muutenkaan unelmat eivät ole tavallisen rahvaan parissa suuria: työllä tullaan juuri ja juuri toimeen.

Aikataulukon arvoitus on ihan sujuva dekkari, joka sopii äänikirjana esimerkiksi automatkojen radiopölinän vaihtoehdoksi. Silti, kun kirjan edellisestä lukemisesta on ehtinyt kulua miltei 30 vuotta, ei Christie enää oikein sytytä. Christie on kiistattomasti muovannut ja kehittänyt dekkarigenreä, mutta kerronta tuntuu nyt hitaalta ja hahmot pahvisilta. Poirotin suuruus tuntuu perustuvan Hastingsin ja poliisien yksinkertaisuuteen. Suomennos viljelee epämääräisen artikkelin käännöksenä sanaa eräs, jonka minulle on opetettu tarkoittavan kertojalleen itselleenkin tuntematonta. Seurauksena kaikki on kovin salaperäistä.

Syyttävä sormi

Agatha Christie, Syyttävä sormi. Englanninkielisestä alkuteoksesta The Moving Finger (1943) suomentanut Eva Siikarla. WSOY, äänikirja, 2010. Lukija: Lars Svedberg.

Agatha Christie (1890-1976), brittiläinen kirjailija, kirjoitti muiden teosten ohella miltei 70 rikosromaania ja on kaikkien aikojen myydyin kirjailija. Hänen luomansa neiti Marple ja Hercule Poirot ovat ikonisia dekkarihahmoja, joiden ratkomista murhamysteereistä on tehty lukuisia elokuva- ja televisiosovituksia.

Lentokoneonnettomuudesta toipuakseen lontoolainen Jerry Burton vuokraa siskonsa Joannan kanssa idyllisestä Lymstockin kylästä talon palvelijoineen. Heti saavuttuaan he saavat ikävän nimettömän kirjeen, joka väittää, etteivät he ole sisaruksia vaan rakastavaisia. Moni muukin kyläläinen punastelee rivojen kirjeiden kanssa, mutta rouva Symmingtonille kirje on liikaa: vihjaukset avioliiton ulkopuolisesta lapsesta ajavat hauraan naisen itsemurhaan. Poliisi ei pääse kirjeiden lähettäjää koskevissa tutkimuksissaan eteenpäin, ja kun nuori nainen löytyy raa'asti murhattuna, ruustinna kutsuu paikalle neiti Marplen.

Takakannen mukaan Syyttävä sormi oli kirjailijan oma suosikki. Ehkä edellisestä Christien dekkarista on vierähtänyt liian monta vuotta, mutta muistelen niiden olleen terävämpiä. Kirjan hahmot ovat ohuita tai epäjohdonmukaisia, ja toimintaa värittää ylinäytteleminen. Murha on silti murha, ja matkat Lars Svedbergin paksua ääntä kuunnellessa sujuvat joutuisasti.