Agatha Christie, Aikataulukon arvoitus. Englanninkielisestä alkuteoksesta The A.B.C. Murders (1936) suomentanut Aune Suomalainen. WSOY, äänikirja, 2010. Lukija: Lars Svedberg.Belgialaisyksityisetsivä Hercule Poirot alkaa saada kirjeitä, joissa ilmoitetaan murhista etukäteen. Murhapaikoilta löytyy avonainen rautatieaikataulu. Uhrit ja paikat noudattavat aakkosjärjestystä. Niin Poirot kuin Scotland Yardin etsivätkin ovat perin voimattomia satunnaisten veritekojen äärellä. Yksi sotien välinen englantilainen loppukesä täyttyy aakkosmurhia käsittelevistä uutisista.
Osa Christien kerronnasta kulkee kolmannessa persoonassa, mutta pääosin se kulkee Poirotin ystävän kapteeni Hastingsin näkökulmasta. Hän on tohtori Watsonin tapaan suoraviivainen ja ennakkoluuloinen. Niinpä ihmisten asuinpaikka ja asema sanelevat valon, jossa Hastings heitä kuvailee. Sarjamurhien äärellä keskustelu polveilee joskus sopimattomaan (kaikenlaisia vihjauksia ihmisten kyseenalaisia motiiveista tai tapahtumien yksityiskohtaisesta kulusta) suuntaan, jota hyvät ihmiset nousevat paheksumaan. Ensimmäisen maailmansodan jäljet näkyvät edelleen; joidenkin miesten psyyke on sodan seurauksena muuttunut mukavasta ikäväksi. Muutenkaan unelmat eivät ole tavallisen rahvaan parissa suuria: työllä tullaan juuri ja juuri toimeen.
Aikataulukon arvoitus on ihan sujuva dekkari, joka sopii äänikirjana esimerkiksi automatkojen radiopölinän vaihtoehdoksi. Silti, kun kirjan edellisestä lukemisesta on ehtinyt kulua miltei 30 vuotta, ei Christie enää oikein sytytä. Christie on kiistattomasti muovannut ja kehittänyt dekkarigenreä, mutta kerronta tuntuu nyt hitaalta ja hahmot pahvisilta. Poirotin suuruus tuntuu perustuvan Hastingsin ja poliisien yksinkertaisuuteen. Suomennos viljelee epämääräisen artikkelin käännöksenä sanaa eräs, jonka minulle on opetettu tarkoittavan kertojalleen itselleenkin tuntematonta. Seurauksena kaikki on kovin salaperäistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti