Agatha Christie, Sininen juna. Englanninkielisestä alkuteoksesta The Mystery of the Blue Train (1928) suomentanut Aarre Pipinen. Lukija Lars Svedberg. WSOY äänikirja, 2012. Hercule Poirot astuu Siniseen junaan Pariisissa matkustaakseen Ranskan Rivieralle. Matkalla rikas amerikkalainen Ruth Kettering murhataan hyttiinsä ja hänen kalliit jalokivensä varastetaan. Ranskan poliisi on neuvoton, joten Poirot joutuu ratkomaan tapauksen heidän puolestaan. Ensimmäinen epäilty on tietenkin rahapulasta kärsivä aviomies. Sitten junassa on myös naisen rakastaja, miehen rakastajatar sekä teräväpäinen, äskettäin perinnön kautta rikastunut Katherine Grey, josta kuoriutuu avustaja Poirotille.
Jostain syystä nämä eivät kuitenkaan enää maistu samaan tapaan kuin nuorena. Agatha Christie pitää yllä laimeaa jännitystä Poirotin jatkuvalla vihjailuilla siitä, kuinka hän aikoo kysyä jotain eräältä, joka tietää jotain jostain. Christie esittää tapansa mukaan työtä tekevät ihmiset moraalisesti heikompina -- poikkeuksena tietysti palvelijana työskennellyt neiti Grey, mutta hänelläkin on sitten kuitenkin "paremmat" sukujuuret. Se oli sellaista siihen aikaan.
Murha on kuitenkin murha, ja Sininen juna (1928) on kohtuullisen sujuva dekkari. Äänikirjan Lars Svedbergin paksu ääni sopii automatkoille.
Olen alkanut vanhemmiten pitää enemmän neiti Marplen dekkareista (kuin Poirot'n), neroudestaan huolimatta Poirot myös kukkoilee ja huitoo ja kommentoi kaikkea mikä liikkuu. Tätä dekkaria en ehkä ole koskaan lukenut.
VastaaPoistaTämä ei liene niitä tunnetuimpia. Alussa on poikkeuksellinen toimintajaksokin, jossa ei tietenkään näy Poirotia, vaan se on jonkilainen epilogi.
PoistaKirjailija ei itse pitänyt teoksesta. Sen kirjoittaminen oli vaikeaa. Tämän jälkeen kirjoja alkoi kuitenkin tulla yksi tai kaksi vuodessa.
Minullakin tämä odottaa kuuntelua. Hercule Poirot ei ole erityinen suosikkini, mutta arvelin että ehkä Svedbergin hyvä lukutyyli tekee tästä kelvollisen, joten nappasin tämän kirja-alesta mukaan. Työmatkoilla kelpaa kökömpikin kirja. :) Kuuntelin vastikään Christien Seitin Svedbergin lukemana (ei ollut Poirot eikä Marple vaan jotain muuta) ja se oli oikein hyvä. Jopa humoristinen. Suosittelen. :)
VastaaPoistaPitääpä kokeilla Seittiä, jos se tulee vastaan. Nyt kuitenkin Jim Thompsonin Kylmä kuolema on vuorossa seuraavaksi (kesällä). Erja Manto on erinomainen lukija, kenties Svedbergiä ilmeikkäämpi ja monipuolisempi.
PoistaHyvä äänikirja fysiikan lakien vastaisesti lyhentää mökkimatkaa ja huono vastaavasti pidentää sitä.
Olen lukenut Sinisen junan joskus hyvin kauan sitten ja nähnyt sen filmatisoinnin takavuosina ainakin pari kertaa, muistan siis enemmän filmistä kuin itse kirjasta. Tässä Agatha on käyttänyt paljon lähes karikatyyriin meneviä stereotypiahahmoja, joista toiset ovat onnistuneempia kuin toiset. Pidän tuosta 1920-luvun ajankuvasta ja tunnelmasta.
VastaaPoistaTotta, ja Poirot on itsekin melkoinen karikatyyri maineineen, fraaseineen ja vihreine kissansilmineen (ominaisuuksineen Neiti Marple on täydellinen vastakohta). Sinisessä junassa oli tosiaankin kiukuttelevia diivoja, yksinkertaisia poliiseja ja lörppöjä emäntiä.
PoistaOlen aikakaudesta samaa mieltä. Sotien väliset vuodet ovat monin tavoin mielenkiintoinen ajanjakso. Tieteessä ja taiteessa rajuja irtiottoja nähdään jo vuosisadan alussa, mutta ensimmäisen maailmansodan jälkeen yhteiskunta käy läpi ennen näkemättömän murroksen. Sodan traumat vilahtelevat joissain Christien dekkareissakin taka-alalla, mutta ilmapiiri on optimistinen.
Ehkä kiven, puun ja teräksen aikakausi, musta-valko -valokuvat, epookkisarjojen kunnostetut junanvaunut ja upeat kartanot tekevät minusta nostalgikon. :-)
Historiaa rakastavana nostalgia sopivina annoksina ei ole ollenkaan pahasta, ne ovat elämän karkki ja suola :). Epookkifilmeistä ja sarjoista voi toki nauttia hyvänä viihteenä ja sitten voi aina muuten muistaa, että elämä ja olosuhteet eivät olleet minään menneenä aikakautena kummoisetkaan. Voimme haikailla menneisiin aikoihin, mutta en usko että loppujenlopuksi haluaisimme oikeasti vaihtaa yltäkylläistä ja mukavuuksilla varustettua aikaamme menneeseen...
PoistaMusta-valko -valokuvilla on omituinen etäännyttävä vaikutus. Kun näin Helsingin olympialaisista ja toisesta maailmansodasta värivalokuvia, ne eivät tuntuneetkaan enää viittaavan kaukaiseen menneisyyteen. Ihmisetkin näyttivät yht'äkkiä samalta kuin nykyään, vaatteet tyylikkäiden harmaiden sijaan räikeitä ja nukkaisia. Etäisyys särkyy joskus ihan vaan värjätyistä valokuvista.
PoistaAjatus raadannasta, kulkutaudeista ja pilaantuneesta ruoasta pitävät nostalgian aisoissa. Mutta jos pääsisi vauraana ja rokotettuna ajassa taaksepäin... kyllä, olen eskapisti. Kirjat ovat enimmäkseen väline.
Laukausten vaihtoa kadulla. Vuosi on vaihtumassa.
Niin, tuosta aikakoneesta minäkin haaveilen :)
PoistaEttä ammattilaisetkin... :-)
Poista