Metzengerstein

Edgar Allan Poe, ”Metzengerstein: ” (1832). Englanninkielisestä alkuteoksesta suomentanut Jaana Kapari (2006). Kokoelmassa Edgar Allan Poe: Kootut kertomukset. Teos, Jyväskylä, 2008.

Yhdysvaltalainen rock-yhtye Meat Puppets kertoo laulussaan ”Lake of Fire”, joka nousi kuuluisuuteen Nirvanan esittämänä MTV Unplugged in New York (1994) -albumilla, että pahat ihmiset joutuvat kuoltuaan tuliselle järvelle, josta — jos sanoitusta oikein tulkitsen — kuolleet palaavat muodossa tai toisessa heinäkuun neljäntenä eli Yhdysvaltain itsenäisyyspäivänä.

Where do bad folks go when they die?
They don't go to heaven where the angels fly
They go to the lake of fire and fry
Won't see them again 'till the fourth of July

Tulinen järvi on Johanneksen ilmestyksessä sijoituspaikka niille, joiden nimeä ei viimeisellä tuomiolla löydy elämän kirjasta. Se on armosta kieltäytyneille toinen kuolema, ikuinen kadotus, eikä järveltä siis enää palata. Laulussa tuomiota ei ole vielä annettu, vaan ihmisten sielusta käydään edelleen kamppailua.

Now the people cry and the people moan
And they look for a dry place to call their home
And try to find someplace to rest their bones
While the angels and the devils fight to claim them for their own

Tämä muistuttaa Platonin Faidonissa esittämää kuvaa: pahat ihmiset kärsivät ”tuliroihuisen alueen” muodostavassa joessa Pyriflegethonissa, kunnes heidän on aika syntyä uudelleen. Platon ei sido sielujen paluuta juhlapäiviin, mutta paatuneimmat joutuvat Tartarokseen pysyvästi.

* * *

Faidon käsittelee ruumiin kuolemaa, sielun kuolemattomuutta ja sielunvaellusta. Näitä samoja aiheita pyörittelee myös Edgar Allan Poen (1809-1849) ensimmäinen julkaistu novelli ”Metzengerstein” (1832), kun hän oli taloudellisista syistä siirtynyt runoudesta proosaan. Novellin alkuperäisessa alaotsikossa ”A Tale in Imitation of the German” saksalainen tarkoittaa kauhuromantiikkaa.

Aloitus paljastaa ainekset, josta novelli on tehty:

Kauhu ja epäonni ovat vallinneet kautta aikojen. Miksi siis antaisin vuosiluvun tarinalle, joka minun on kerrottava? Riittäköön kun sanon, että Unkarin sisäosissa eli tuolloin piintynyt joskin salattu usko sielunvaelluksen opinkappaleisiin.

Kertoja ei vaivaudu suostuttelemaan lukijaa todenkaltaisuuteen yksityiskohdin tai kehyskertomuksin, vaan laskeuduttuaan yleistyksistä hän rajaa itsevaltaisin ottein tapahtumien piirin ja aiheen. Sitoutumatta taikauskoisen opin todenperäisyyteen — ranskankielisen katkelman mukaan sielu voi siis siirtyä ihmisestä eläimeen — kertoja jättää mysteerin lukijan arvioitavaksi ja lisää sen  houkuttelevuutta entisestään. Sitten hän samaan tapaan epäillen laskee lukijan eteen kahden suvun välistä kiistaa koskevan ja toisen tuhoa enteilevän vanhan ennustuksen. Vanhan mantereen menneisyydestä luotu painajaismainen todellisuus imaisee mukanaan.

Paroni Frederick Metzengerstein perii valtavan maaomaisuuden nuorena ja paljastuu kolmessa päivässä ”pikku-Caligulaksi”, eli sydämettömäksi, petolliseksi ja julmaksi elostelijaksi, joka ei yllä häneen kohdistettuihin odotuksiin. Kun neljäntenä päivänä läheinen Berlifitzingin kreivin linna syttyy tuleen, syyllinen on kyläläisille selvä. Kreivi itse kuolee yrittäessään pelastaa sotaratsuaan palavasta tallista.

Linnan palaessa istuu Frederick palatsissaan. Sen seinällä on kokonainen gobeliini todistamassa Metzengersteinien ja Berlifitzingien ikivanhaa kiistaa. Gobeliini ja ennustus molemmat ilmaisevat Metzengersteinien menestystä, mutta nyt gobeliinissa kilpailevan suvun mahtava hevonen tuntuu liikkuvan. Pian pääportilla tallirengit esittelevät hänelle löytämänsä sotaratsun. Siihen on poltettu Berlifitzingin kreivin nimikirjaimet, mutta kreivin palvelusväki ei hevosta tunnistanut.

Frederick ihastuu hevoseen silmittömästi, vaikka alkuun houkuttelevampaa lienee kuva itsestä hurjan hevosen kesyttäjänä. Kyse ei kuitenkaan ole jumalten lähettämästä hulluudesta vaan jostain pahemmasta, jota perhelääkäri osaa kutsua vain surumielisyydeksi, ”kun taas väen keskuudessa kiersivät näitä kyseenalaisemman luontoiset synkät huhut”. Ratsun ja ratsastajan asetelma kääntyy päälaelleen: ratsu alkaa viedä ratsastajaa. Myrsky, ukkonen ja tulipalo sinetöivät viimeisen käänteen. Kun kaikki on ohitse ja ilma tyyntyy, raunioista nouseva savupatsas saa hevosen muodon.

* * *

Poen novelleissa tuntuu aina tapahtuvan ilmeisen lisäksi jotain muuta. Nyt kertojan epäluulo ja lähteiden vähättely ovat ristiriidassa hänen kuvaamiensa tapahtumien kanssa. Ennustus ei toteudu mutta ei myöskään hänen arvionsa sukujen suhteista, ja tarina osoittaa kaikki hänen epäilyksensä  katteettomiksi. Kertojan ja kertomuksen suhde alkaa muistuttaa demonisen ratsun ja sen ratsastajan suhdetta. Alussa pontevasti ilmaistu asema kertojana luisuu suuntaan, jossa hänen oma suhtautumisensa on sivuseikka. Hänen on syystä tai toisesta pakko kertoa tarina, johon hän ei usko mutta jota hän ei pysty kumoamaan.

Huomaan olevani samanlaisen demonisen ratsun selässä. Tarkoitukseni oli kirjoittaa lyhyesti lyhyestä kauhunovellista aamupäivän aikana ja siirtyä sitten muihin askareisiin, mutta, kuinka ollakaan, on jo ilta. Nirvanan akustinen konserttitaltiointi on soinut muutaman kerran alusta loppuun. 

Kustannusyhtiö Teoksen kustantaman kokoelman pullea kirjamaisuus herättää jo sellaisenaan kaipuun nojatuoliin kirjan äärelle. Nide huokuu klassikon tyylikkyyttä ja arvokkuutta olematta mitenkään ylimielinen. Jaana Kaparin suomennos kulkee vaivatta; esipuhe tuo alkutekstin ja lukijan väliin ammattitaitoisen ja innostuneen tulkin. Luettuani muutaman novellin kokoelma tuntuu erinomaiselta tavalta osallistua kauhukirjallisuuden historiaan.

Peukutus: sävy

Novellissaan ”Metzengerstein” (1832) Edgar Allan Poe virittää mehevän kauhuromanttisen tunnelman, joka kieppuu Poelle tyypilliseen tapaan kuoleman äärellä. Kansantarinoiden ilmiöt kietoutuvat muinaisiin kirouksiin, synkkiin linnoihin ja ujeltavaan tuuleen. Kertojan ristiriitainen suhde kertomukseen ja niiden taustoihin toistaa itsessään tarinan rakenteen.

--  
Kuva: Byam Shaw:n kuvitusta E. A. Poen novellikokoelmaan, 1909. (wikimedia, public domain)

MS. Found in Bottle

Edgar Allan Poe, MS. Found in Bottle (1833). Teoksessa Milton Crane (toim.), 50 Great American Short Stories. Bantam Books, New York, NY, USA, 1972.

Nimetön kertoja aloittaa henkisestä inventaariosta: vieraannuttuaan kotimaastaan sekä perheestään hän on ankkuroinut identiteettinsä koulutukseen ja saksalaiseen filosofiaan. Taikausko ja yliluonnollinen väistävät häntä. Kuitenkin lyhyen novellin tapahtumat merellä Jaavan itäpuolella murskaavat kertojan maailmankuvan.

Tyynen päivän illalla taivaalla näkyy pahaenteisiä pilviä, mutta kapteeni ja miehistö eivät ota kertojan varoituksia kuuleviin korviinsa. Sitten hyökyaalto pyyhkäisee rahtilaivan yli huuhtoen kapteenin miehistöineen mereen. Myrskyn runtelema ja purjehduskyvytön laiva ajautuu etelään kohti Antarktista. Sää kylmenee, aurinko jättää nousematta, ja yllättäen ajelehtiva rahtialus törmää valtavaan mustaan purjelaivaan. Kertoja pelastautuu vieraaseen aavelaivaan ja kirjoittaa tarinansa. Hän heittää sen pullopostina mereen ennen kuin laiva omituisine arkaaisine miehistöineen sukeltaa omituiseen pyörteeseen. Oh, horror upon horror!

Edgar Allan Poen novelli ”MS. Found in Bottle” (1833) voitti sanomalehden viikottaisen kirjoituskilpailun — siitä novellin lyhyt ja tiivis muoto — ja käynnisti joidenkuiden mukaan varsinaisesti hänen kirjoittajanuransa. Poe oli haaveillut aluksi urasta runoilijana mutta huomasi mahdollisuutensa nimenomaan novellien saralla. Suosio tuli vasta postyymisti, ja kirjoittamisella saatu elanto oli niukka.

Poen novellia voi lukea outona tapahtumaketjuna, eikä minulla ole sinänsä vaikeuksia jättää asiaa siihen. Novellihaaste on kuitenkin haaste vain, jos se haastaa lukijan. Luultavasti novellin tapahtumat eivät ole vain satunnainen ketju ”makeita” juttuja, mutta en millään keksi, miksi tämä novelli on julkaistu ”50 upean amerikkalaisen novellin” kokoelmassa.

* * *

Gary Scharnhorst lukee novellista ulos hedelmöittymisen ja sikiönkehitysopin. Taivaalle nousee punertava kuu, ilma käy kuumaksi, meri alkaa kuohua ja tunteiden monsuunituulet ottavat vallan — ajankohta ja tapahtumat viittaavat coitukseen. Jos tämä ei vakuuta, niin Scharnhorst osoittaa karttaa: Batavia, eli nykyinen Jaava, josta kertoja lähtee, näyttää aivan penikseltä! Kenties maantieteen puolesta kertoja olisi voinut lähteä myös Filippiineiltä (engl. Philippenis).

Myrskyn jälkeen taivas pimenee ja meri rauhoittuu. Valtava musta purjealus on munasolu, ja kertojan rahtialuksen törmääminen siihen on ”väkivaltainen” hedelmöittymisen hetki. Vieraan aluksen vanhat merimiehet ja kartat edustavat perinnöllisiä ominaisuuksia — 1800-luvun alussa ei vielä tiedetty kromosomeista. Törmäyksen jälkeen kertoja on peruuttamattomasti jumissa aavelaivassa ja laiva kohdussa.

Scharnhorst lukee novellin rinnalla 1800-luvun alun lääketieteen tuntemusta Rees' Cyclopediasta (1819) ja Encyclopedia Britannicasta (1771).  Hän palauttaa törmäyksen jälkeisen viitteellisen ajankulun, kertojan mielenliikkeet ja hienovaraiset vihjaukset senaikaiseen käsitykseen sikiön kehityksestä. Esimerkiksi Tuomas Akvinolaisen mukaan miespuoliseen sikiöön ilmestyy sielu neljänkymmenen päivän kohdalla. Saman lähteen mukaan naisilla siihen menee kahdeksankymmentä päivää. Kertoja ei pysty laskemaan päiviä, joten on vaikea sanoa, kumpi sukupuoli on kyseessä.

A feeling, for which I have no name, has taken possession of my soul -- a sensation which will admit of no analysis, to which the lessons of by-gone time are inadequate, and for which I fear futurity itself will offer me no key. [...] A new sense, a new entity is added to my soul.

Laiva alkaa saada inhimillisiä ja tuttuja muotoja. As sure as there is a sea where the ship itself will grow in bulk like the living body of the seaman. Sen runko on omituisen huokoista materiaalia, mikä viittaa aikalaisten virheelliseen käsitykseen sikiön ravinnonsaannista.

Sitten voimakas virtaus alkaa vetää laivaa jäävuorien välistä.

All in the immediate vicinity of the ship is the blackness of eternal night, and a chaos of foamless water; but, about a league on either side of us, may be seen, indistinctly and at intervals, stupendous ramparts of ice, towering away into the desolate sky, and looking like the walls of the universe.

Synnytys käynnistyy. Jääseinämät aukeavat laivan edestä, kun se ratsastaa kuohuvassa ja raivoavassa virtauksessa. Se on kertojan kauhun hetki.

Tämän jälkeen analyysit kertojan mielenterveydestä, merimatkoista kertovien novellien perinteestä,  kertojan heijastamasta eksistentiaalisesta angstista tai minuuden kielellisen olemuksen ylittämättömästä vaikeudesta päästä symbolien toiselle puolelle tuntuvat yksinkertaisesti pliisuilta.

* * *

Kas näin. Kumpi olikaan keskinkertainen: lukija vaiko novelli?


Lisää aiheesta:

• Gary Scharnhorst, Another Night-Sea Journey: Poe's 'MS. Found in a Bottle'. Studies in Short Fiction. 1985, 22(2): 203-208.

Usherin talon tuho

Edgar Allan Poe,  Usherin talon tuho. Englanninkielisestä alkuteoksesta The Fall of the House of Usher (1839) suomentanut Jaana Kapari. Teoksessa Edgar Allan Poe: Kootut kertomukset. Teos, Jyväskylä, 2008.

Nimettömäksi jäävä kertoja saa kutsun ystävältään rapistuneeseen Usherin suvun kartanoon. Suku on vanha, mutta se ei ole koskaan haarautunut; sukupolvesta on aina jäänyt henkiin vain yksi jälkeläinen. Roderick Usher, kertojan ystävä, on sukunsa tavoin lahjakas ja hauras. Hänen siskonsa Madeleine kärsii omituisesta sairaudesta, jolle lääkärit eivät osaa tehdä mitään. Kertojan osaksi jää todistaa Usherin kartanon omituinen tuho.

Poen kauhunovelli on gotiikkaa: siinä on karmiva maisema, rapistuva talo, omituinen sairaus ja myrsky. Kertojan pelko ja pakokauhu kiihtyvät sitä mukaa, kun talon ja Usherin sisarusten tilanne hänelle aukeaa. Suvun ja talon nimi on sama (verbinä to usher tarkoittaa näyttää tai opastaa). 

Novelli on tiivis ja kiehtova. Kaparin käännös kulkee erinomaisesti. Boxallin 1001 kirjan lista ei nähtävästi koostu yksinomaan romaaneista.

Arthur Gordon Pymin selonteko

Edgar Allan Poe, Arthur Gordon Pymin selonteko. Englanninkielisestä alkuteoksesta The Narrative of Arthur Gordon Pym of Nantucket (1838) suomentanut Jaana Kapari-Jatta. Teos, Jyväskylä, 2008.

Edgar Allan Poe (1809-1849) oli yhdysvaltalainen romantiikan ajan kirjailija, jonka kauhu- ja jännitysromaanit loivat jälkipolville kirjallisen tyylisuunnan, mitä jatkaa.  Poe kirjoitti myös novelleja ja runoja. Arthur Gordon Pymin selonteko on Poen ainoa valmiiksi tullut romaani. Se julkaistiin vuonna 1838, ja tuohon aikaan jotkut lukijat ottivat kirjan vastaan todenperäisenä matkakertomuksena.

Vastoin vanhempiensa tahtoa Arthur Gordon Pym lähtee ystävänsä kanssa merille. Seuraa kapinaa, haaksirikkoa, nälkää, janoa ja kurjuutta, kunnes englantilainen valaanpyyntialus Jane Guy noukkii henkiinjääneet kyytiinsä. Sitten seilataan eteläisen napapiirin yli, ja samalla siirrytään tieteisfiktion pariin.

Arthur Gordon Pymin selonteko on erikoinen romaani. Se on matkakertomus, jonka tapahtumat eivät välttämättä jäsenny selkeäksi suunnaksi tai juoneksi. Romantiikan ajan hengessä päähenkilö liikkuu äärimmäisen epätoivon syvimmän kuilun ja silmiä häikäisevän, koko taivaan valaisevan toivon välillä yhdessä kappaleessa, mikä vaatii totuttelua. Poe kuljettaa tarinassaan paljon purjehtimiseen, eläimiin ja tutkimusmatkoihin liittyvää tietämystä ja erikoissanastoa.