MS. Found in Bottle

Edgar Allan Poe, MS. Found in Bottle (1833). Teoksessa Milton Crane (toim.), 50 Great American Short Stories. Bantam Books, New York, NY, USA, 1972.

Nimetön kertoja aloittaa henkisestä inventaariosta: vieraannuttuaan kotimaastaan sekä perheestään hän on ankkuroinut identiteettinsä koulutukseen ja saksalaiseen filosofiaan. Taikausko ja yliluonnollinen väistävät häntä. Kuitenkin lyhyen novellin tapahtumat merellä Jaavan itäpuolella murskaavat kertojan maailmankuvan.

Tyynen päivän illalla taivaalla näkyy pahaenteisiä pilviä, mutta kapteeni ja miehistö eivät ota kertojan varoituksia kuuleviin korviinsa. Sitten hyökyaalto pyyhkäisee rahtilaivan yli huuhtoen kapteenin miehistöineen mereen. Myrskyn runtelema ja purjehduskyvytön laiva ajautuu etelään kohti Antarktista. Sää kylmenee, aurinko jättää nousematta, ja yllättäen ajelehtiva rahtialus törmää valtavaan mustaan purjelaivaan. Kertoja pelastautuu vieraaseen aavelaivaan ja kirjoittaa tarinansa. Hän heittää sen pullopostina mereen ennen kuin laiva omituisine arkaaisine miehistöineen sukeltaa omituiseen pyörteeseen. Oh, horror upon horror!

Edgar Allan Poen novelli ”MS. Found in Bottle” (1833) voitti sanomalehden viikottaisen kirjoituskilpailun — siitä novellin lyhyt ja tiivis muoto — ja käynnisti joidenkuiden mukaan varsinaisesti hänen kirjoittajanuransa. Poe oli haaveillut aluksi urasta runoilijana mutta huomasi mahdollisuutensa nimenomaan novellien saralla. Suosio tuli vasta postyymisti, ja kirjoittamisella saatu elanto oli niukka.

Poen novellia voi lukea outona tapahtumaketjuna, eikä minulla ole sinänsä vaikeuksia jättää asiaa siihen. Novellihaaste on kuitenkin haaste vain, jos se haastaa lukijan. Luultavasti novellin tapahtumat eivät ole vain satunnainen ketju ”makeita” juttuja, mutta en millään keksi, miksi tämä novelli on julkaistu ”50 upean amerikkalaisen novellin” kokoelmassa.

* * *

Gary Scharnhorst lukee novellista ulos hedelmöittymisen ja sikiönkehitysopin. Taivaalle nousee punertava kuu, ilma käy kuumaksi, meri alkaa kuohua ja tunteiden monsuunituulet ottavat vallan — ajankohta ja tapahtumat viittaavat coitukseen. Jos tämä ei vakuuta, niin Scharnhorst osoittaa karttaa: Batavia, eli nykyinen Jaava, josta kertoja lähtee, näyttää aivan penikseltä! Kenties maantieteen puolesta kertoja olisi voinut lähteä myös Filippiineiltä (engl. Philippenis).

Myrskyn jälkeen taivas pimenee ja meri rauhoittuu. Valtava musta purjealus on munasolu, ja kertojan rahtialuksen törmääminen siihen on ”väkivaltainen” hedelmöittymisen hetki. Vieraan aluksen vanhat merimiehet ja kartat edustavat perinnöllisiä ominaisuuksia — 1800-luvun alussa ei vielä tiedetty kromosomeista. Törmäyksen jälkeen kertoja on peruuttamattomasti jumissa aavelaivassa ja laiva kohdussa.

Scharnhorst lukee novellin rinnalla 1800-luvun alun lääketieteen tuntemusta Rees' Cyclopediasta (1819) ja Encyclopedia Britannicasta (1771).  Hän palauttaa törmäyksen jälkeisen viitteellisen ajankulun, kertojan mielenliikkeet ja hienovaraiset vihjaukset senaikaiseen käsitykseen sikiön kehityksestä. Esimerkiksi Tuomas Akvinolaisen mukaan miespuoliseen sikiöön ilmestyy sielu neljänkymmenen päivän kohdalla. Saman lähteen mukaan naisilla siihen menee kahdeksankymmentä päivää. Kertoja ei pysty laskemaan päiviä, joten on vaikea sanoa, kumpi sukupuoli on kyseessä.

A feeling, for which I have no name, has taken possession of my soul -- a sensation which will admit of no analysis, to which the lessons of by-gone time are inadequate, and for which I fear futurity itself will offer me no key. [...] A new sense, a new entity is added to my soul.

Laiva alkaa saada inhimillisiä ja tuttuja muotoja. As sure as there is a sea where the ship itself will grow in bulk like the living body of the seaman. Sen runko on omituisen huokoista materiaalia, mikä viittaa aikalaisten virheelliseen käsitykseen sikiön ravinnonsaannista.

Sitten voimakas virtaus alkaa vetää laivaa jäävuorien välistä.

All in the immediate vicinity of the ship is the blackness of eternal night, and a chaos of foamless water; but, about a league on either side of us, may be seen, indistinctly and at intervals, stupendous ramparts of ice, towering away into the desolate sky, and looking like the walls of the universe.

Synnytys käynnistyy. Jääseinämät aukeavat laivan edestä, kun se ratsastaa kuohuvassa ja raivoavassa virtauksessa. Se on kertojan kauhun hetki.

Tämän jälkeen analyysit kertojan mielenterveydestä, merimatkoista kertovien novellien perinteestä,  kertojan heijastamasta eksistentiaalisesta angstista tai minuuden kielellisen olemuksen ylittämättömästä vaikeudesta päästä symbolien toiselle puolelle tuntuvat yksinkertaisesti pliisuilta.

* * *

Kas näin. Kumpi olikaan keskinkertainen: lukija vaiko novelli?


Lisää aiheesta:

• Gary Scharnhorst, Another Night-Sea Journey: Poe's 'MS. Found in a Bottle'. Studies in Short Fiction. 1985, 22(2): 203-208.