Erittäin salainen

James Ellroy, Erittäin salainen. Englanninkielisestä alkuteoksesta Clandestine (1982) suomentanut Juha Ahokas. Like, Keuruu, 2006.

Yhdysvaltalainen kirjailija James Ellroy on tunnettu kovaksi keitetyistä dekkareistaan ja tiiviistä kerronnastaan. Erittäin salainen on teos Ellroyn kirjailijan uran alkupäästä, ja siitä puuttuvat myöhempien teosten karuus ja sähkösanomavirkkeet. Lisäksi päähenkilöitä on vain yksi.

Tarina sijoittuu 1950-luvun Los Angelesiin. Päähenkilö Fred Underhill on Los Angelesin poliisilaitoksen nuori konstaapeli, joka kamppailee kunnianhimonsa ja impulsiivisen tunne-elämänsä kanssa. Kun nuoria naisia löytyy tapettuna, hän hankkiutuu murhia tutkivaan ryhmään, jossa hääräävät L.A. -kvartetin kirjoista tutut Dudley Smith, Mike Breuning ja Dick Carlisle. Epäilty tunnustaa, Underhill pelaa itsensä valokeilaan ja maksaa siitä.

Erittäin salainen ei aivan yllä myöhempien dekkarien tasolle mutta siinä on jo monia niiden piirteitä.

Verirahat

James Ellroy, Verirahat. Englanninkielisestä alkuteoksesta The Cold Six Thousand (2001) suomentanut Jouni Ahokas. Like, Keuruu, 2008.

Verirahat jatkaa yhdysvaltalaisen kirjailijan James Ellroyn alamaailma-trilogiaksi nimettyä sarjaa ensimmäisen osan Amerikan Tabloidin tapahtumista. On marraskuu vuonna 1963, ja presidentti Kennedy on juuri ammuttu. Dallas kuhisee poliiseja, liittovaltion agentteja ja mafian gorilloja. Viralliset tahot puristavat silminnäkijälausunnot ja todistusaineistot tarinaksi Lee Harvey Oswaldista yksin toimineena ampujana.

Salamurhan jälkeen mafia ja Etelävaltioiden klaanit toimivat jokseenkin rauhassa FBI:n siunauksin. Ward Littell on entinen FBI:n agentti ja nykyinen mafian lakimies. Pierre Bondurant on entinen CIA:n agentti ja nykyinen mafian gorilla. Wayne Tedrow Jr. on entinen sotilas ja lasvegasilainen poliisi. Nämä päähenkilöt sotkeutuvat suureen operaatioon, jonka tarkoituksena on tukea Kuuban vastarintaa ja kukistaa Fidel Castro valtaistuimeltaan. Samalla heidän ja  muiden Dallasin tapahtumiin sotkeutuneen raskas salaisuus vaatii ihmisuhreja ja rikkoo ihmissuhteita. Taustalla päättäjät kamppailevat ihmisoikeusaktivistien, vaalirahoituksen ja poliittisen kannatuksensa kanssa.

Ellroy luo vaihtoehtoisen, lumoavan 1960-luvun historian, joka nivoutuu senaikaisiin tapahtumiin niin tiukasti, että siinä on todellisuuden tuntua. Las Vegas kasinoiden kulta-aikaan, rasismiin, huumekauppa ja Vietnamin sota sekoittuvat korruptioon, väkivaltaan ja nihilismiin. Ellroyn kerronta kulkee lyhyinä virkkeinä, joista on usein karsittu kaikki turhat sanat pois; usein virke koostuu vain substantiivista. Tästä huolimatta pokkaripainoksessa on 750 tiivistä sivua.

Punainen pyörre

Sami Parkkinen, Punainen pyörre. Gummerus, Porvoo, 2011.

Sami Parkkinen on suomalainen kirjailija ja dramaturgi. Hän on kirjoittanut kymmenkunta romaania, joista tulevaisuuden Suomeen sijoittuva tieteisromaani Punainen pyörre on viimeisin. Yksi sen päähenkilöistä joutuu asevelvollisuuttaan suorittaessaan omituiseen erikoiskoulutukseen, jonka tarkoitus paljastuu vasta, kun yksi upseereista paljastuu ihmiskoneeksi. Seuraa takaa-ajoa, salaliittoja, väkivaltaa, tuskaa, huumeita, kipeitä muistoja jne.

Punainen pyörre käynnistyy ontuen. Takaa-ajotilanteen uhka jää epäselväksi, kun päähenkilöistä yksi ei muista, toinen ei tiedä, ja kolmas ei kerro. Tarina etenee väljästi toisiinsa yhdistyvinä kohtauksina tai paremminkin katkelmina eri näkökulmista. Kirjan lähestyessä loppuaan salaliitto ja sen motiivit jäävät edelleen etäisiksi.

The Civilization of the Middle Ages

Norman F. Cantor, The Civilization of the Middle Ages: A Completely Revised and Expanded Edition of Medieval History. Harper Perennial, New York, NY, USA, 1994.

Norman F. Cantor (1929-2004) oli kanadalaissyntyinen historioitsija, joka ehti toimia professorina useissa yhdysvaltalaisissa yliopistoissa. The Civilization of Middle Ages on uusi laitos vuonna 1963 julkaistusta alkuteoksesta Medieval History: The Life and Death of a Civilization. Harper Perennial pitää kirjaa yhtenä laajimmin luetuista englanninkielisistä keskiaikaa käsittelevistä yleisteoksista.

Cantor aloittaa antiikista, yhtäältä kreikkalaisesta ja roomalaisesta perinteestä ja toisaalta seemiläisestä paimentolaisuskonnosta, jotka kaikki vaikuttavat merkittävästi Euroopan keskiaikaan ja katoliseen kirkkoon. Sitten seuraavat germaanien kansainvaellukset, Bysantin ja germaanien köydenveto ja romahtaneen Länsi-Rooman orastavat kristityt kuningaskunnat. Sitten vähitellen lainsäädäntö, keskitetty hallinto ja byrokratia alkavat vahvistua. Taloudellinen toimeliaisuus lisääntyy, mutta samalla yksilökeskeisyys alkaa orastaa. Kirjan tarkastelema ajanjakso päättyy 1500-luvulle, kun kirjapainotaito, kirkon jakautuminen, uudet mantereet ja ammattimaistunut sodankäynti muovaavat uudenlaisen kulttuurisen, poliittisen ja taloudellisen maiseman.

The Civilization of Middle Ages käsittelee merkittävissä määrin kirkkohistoriaa. Paavin vaikutusmahdollisuudet heilahtelevat yhtäältä paikallisten italialaisylimysperheiden valtataisteluiden mukana ja toisaalta Euroopan maallisten hallitsijoiden uudistusten ja henkilökohtaisten kykyjen tahtiin. Piispat ja apotit olivat hallitsivat läänityksiä maallisten hallitsijoiden valtakunnissa, ja yksi merkittävistä konflikteista oli ns. investituurariita eli kiista oikeudesta nimittää kirkon toimihenkilöt. Saksan keisarikunta kärsi kiistassa tappion ja pysyi sen seurauksena hajanaisena 1800-luvulle asti.

Platon oli pitkään kristillisen teologian filosofinen pohja. Kun Aristoteleen teosten käännökset löysivät tiensä Länsi-Eurooppaan, niiden ajatuksia alettiin sovittaa teologiaan nimenomaan kirkon piirissä, eivätkä niiden tulkinnat muodostaneet harhaoppia, kuten muslimiteologien ajatuksille kävi. Kirkko joutui selvittämään opillisia ristiriitoja. Jotkin näkemykset leimattiin harhaopeiksi, jotka kitkettiin sodan ja inkvisition voimin.

Cantor kirjoittaa erinomaista asiaproosaa. Keskiajan sivilisaatiossaan hän tuntuu nojaavan voimakkaasti säilyneisiin tekstilähteisiin; arkeologisia löytöjä mainitaan tuskin kertaakaan. Cantor myös punnitsee ja arvottaa historian kansoja ja hallitsijoita sen mukaan, miten ne tai he ovat "edistäneet" tai "kehittäneet" kulttuuria. Yhtä kaikki, kirja on kiehtova katsaus keskiaikaiseen kulttuuriin.

Kirjava satama

Ernest Hemingway, Kirjava satama. Englanninkielisestä alkuteoksesta To Have and Have Not (1937) suomentanut Toini Aaltonen (1945). Tammi, Helsinki, 2011.

Ernest Hemingway (1899-1961) oli yhdysvaltalainen kirjailija, joka aloitti uransa rikostoimittajana ja toimi myöhemmin sanomalehden kirjeenvaihtajana. Työn lomassa hän kirjoitti romaaneja ja novelleja. Yhdysvalloissa hänen tuotantonsa on kanonisoitu klassikoiksi. Hemingway sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1954.

Kirjava satama kertoo Kuuban ja Floridan väliä 1930-luvulla sukkuloivasta Harry Morganista. Asiakkaan toheloinnin vuoksi häneltä menee kunniallinen elinkeino rikkaiden urheilukalastajien oppaana. Harry vajoaa salakuljetuksen sameisiin vesiin, missä hänen kohtalonsa ei ole enää hänen omissa käsissään, mutta lamavuodet eivät tarjoa vaihtoehtoja.

Hemingwayn kerronta kiertää eri henkilöiden ja kaikkitietävän kolmannen persoonan kautta. Virkkeet ovat tiiviitä. Ne välittävät veneilyn ja kalastuksen yksityiskohtia, Key Westin sosiaalisten piirien kuvausta ja aikakauden kovuutta.

Kolmastoista kylä

Romain Sardou, Kolmastoista kylä. Ranskankielisestä alkuteoksesta Pardonnez nos offences (2002) suomentanut Anna-Maija Viitanen. Bazar, Helsinki, 2010.

Romain Sardou on ranskalainen kirjailija, joka kokeili vuosien ajan siipiään dramaturgina ennen kuin alkoi kirjoittaa romaaneja. Kolmastoista kylä on hänen esikoisromaaninsa.

Talvella 1284 pienen Draguanin hiippakunnassa valvoo levoton piispa. Talven pakkaset halkaisivat Neitsyt Marian patsaan. Edellisvuonna joesta löytyi kolmen ruumiin palasia, eikä syyllisiä ole vieläkään saatu kiinni. Inkvisition kuumiin liekki on hiipunut, mutta Toulousen ympäristössä on jäänteitä kataariharhaopeista. Kylään saapuu vieras, ja piispa löytyy murhattuna seuraavana aamuna. Kyläläisten keskuudessa vieraat, rutot, papit ja kuolema kiertyvät tunnistamattomiksi huhuiksi.

Vikaari Chuquet lähtee viemään piispan maallisia jäännöksiä Pariisiin. Pappi Gui lähtee pelastamaan suoalueen unohtuneen kylän sieluja. Ritari du Grand-Cellier heittäytyy juonittelevien roomalaiskardinaalien jalkoihin pelastaakseen poikansa sielun ja sukunsa maineen.

Kolmastoista kylä on toimiva trilleri. Sardoun keskiajan kuvaus ja kirkollisten piirien juonet imaisevat mukaansa.

Red Land, Black Land

Barbara Mertz, Red Land, Black Land: Daily Life in Ancient Egypt, 2nd edition. William Morrow Paperbacks, New York, NY, USA, 2009.

Barbara Mertz on yhdysvaltalainen kirjailija, joka on väitellyt egyptologiasta ja on lukuisten romaanien lisäksi kirjoittanut tietokirjoja muinaisesta Egyptistä.

Red Land, Black Land julkaistiin ensi kerran vuonna 1978. Se on suurelle yleisölle suunnattu tietokirja, jonka tarkoitus on kumota monia yleisiä muinaisen Egyptin kulttuuriin liittyviä harhaluuloja. Mertz pureutuukin aiheeseensa ikään kuin alhaalta käsin aloittaen synnytyksestä, perheistä, vanhemmista, lapsista, vaatteista, asumuksista edeten ammattikuntiin, kirjureihin, käsityöläisiin ja kauppiaisiin. Sotilaiden kohdalla kerronta viipyy hetken muutamassa taistelussa ja sotalaitoksen kehityksessä.

Kuvaillessaan pappien ja noitien, velhojen tai manaajien asemaa ja tehtäviä tai roolia, Mertz pohtii tieteen, magian ja uskonnon suhdetta muinaisegyptiläisessä kulttuurissa. Niitä on mahdoton erottaa toisistaan: kulttuuri paitsi ajallisesti kaukana, kaikki säilyneet tekstit edellyttävät tulkintaa, eivätkä egyptin sanat käänny kauniisti meidän käsitteistöömme. Myöhemmin parantajajien kohdalla Mertz antaa tästä kolmiyhteydestä runsaasti esimerkkejä. Mainittakoon, että arkkitehti on tehtävä tai toimi, jolle ei sellaisenaan ole sanaa egyptin kielessä, mutta nimike "julkisten hankkeiden valvoja" on tulkittu kattavan rakennusten suunnittelun.

Mertz on hyvä kirjoittaja. Kertojan ääni on sujuva ja hauska, mutta kirja on edelleen asiallinen tietokirja. Kaiken aikaa hän pysyttelee kiinni lähteissä, eli arkeologisissa löydöissä, maalauksissa, kaiverroksissa tai kirjallissa lähteissä. Mertz ammentaa pitkästä egyptologian historiasta teorioita ja käsityksiä, jotka myöhempi tutkimus tai terve järki on sittemmin kumonnut; jää epäselväksi, missä määrin nämä teoriat ovat ajankohtaisia ja missä määrin ne olivat ajankohtaisia, kun hän väitteli vuonna 1952. Oli miten oli, ne kuvaavat, miten käsitykset muinaisista egyptiläisistä ovat muuttuneet parin sadan vuoden aikana. Vaikka kirja on kohdistettu maallikoille, se tarjoaa kirjallisuusluettelon alan tuoreisiin teoksiin.