lauantai 28. joulukuuta 2013

Sydänmaa

Juha Seppälä, Sydänmaa (1994). WSOY, Juva, 2000.

Seppälän pieni ja pirstaleinen romaani kertoo yhden suvun vaiheista kuudessa polvessa. Kauas korpeen Jussi rakentaa torpan hänelle ja Minnalle. Pariskunnan välille ei kehity varsinaista ihmissuhdetta, ja kun kuherruskuukausi on ohi, arki metsien keskellä on painostava. Heidän tyttärensä Hilma löytää Hermannin, joka taistelee perintöosastaan ja rakentaa toisen torpan. Yksi polvi kohtaa sisällissodan, toinen maailmansodan, sitä seuraava pitkän vanhuuden. Vesa elää tyttärensä yksinhuoltajana pienen lehden kulttuuritoimittajana lamavuosien Suomessa. Monin osin kaikkien elämää hallitsee sama, muuttumaton muotti.
Talo oli saatu viidessätoista vuodessa maksetuksi, mutta se oli merkinnyt uhrauksia, väsymystä, riitelyä, vanhoilla kengillä rahjustamista vielä yhden talven yli, ostettavien appelsiinien laskemista.
Ihmiset menevät yhteen nuorena ensimmäisestä katseesta. Yksi valinta sulkee pois monta muuta. Vuodet kuluvat rakentamisessa, työssä, velvollisuuksien parissa. Paljas arki, rutiinien ja rituaalien ilmeetön ketju ei toiselle maistu. Sitä voi paeta vieraisiin suhteisiin tai alkoholiin, mutta ihmiselämä paljastuu sittenkin masentavissa määrin toistoksi. Aika jauhaa yksilöllisyyden, unelmat ja onnen hiekaksi.

Sydänmaa on pieni romaani, jonka katkelmat kattavat pitkän ajan. Päähenkilöitä olekaan ihmiset vaan se, mikä heidän kohtaloitaan yhdistää. Katkelmallisuus tekee kirjasta vaikean seurattavan; aina ei tiedä kenestä on kyse. Tämä on varmasti tarkoituksellista, koska Seppälä ei syötä koskaan suoraan lapaan. Silloin pitää selata hieman taaksepäin ja lukea uudestaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti