maanantai 14. huhtikuuta 2014

A Room with a View

E. M. Forster, A Room with a View (1908). Johdannon kirjoittanut Malcolm Bradbury. Penguin Books, London, UK, 2000.

Lahjakkaiden ihmisten kulttuurimatkailulla on juuret ainakin 1700-luvulla. Monet pohjoiseurooppalaiset keikarit matkustivat Alppien eteläpuolelle kokemaan Italian auringon lämmittämää historiaa. Matkakertomuksissa asetettiin vastakkain pohjoisen jäykkä harkinta ja etelän iloinen vaisto, Apollo ja Dionysos. Sitten yhteiskunnallinen erikoistuminen ja elintason nousu tarjosivat kulttuurimatkoja yhä laajemmille kansanosille. Kulttuurikokemuksen tueksi kirjoitettiin matkaoppaita.

Valmistuttuaan Cambridgen yliopistosta vuonna 1901 E. M. Forster teki itsekin tällaisen matkan. Vaikka hän huolellisesti vieraili jokaisen matkaoppaaseen merkityn romahtaneen sillanraunion äärellä, hän alkoi kiinnittää yhä enemmän huomiota muihin turisteihin. Näistä havainnoista hän kirjoitti romaaninsa A Room with a View. Forster ehti kasvaa viktoriaanisessa Englannissa, jonka rakenteet joutuivat heti edwardiaanisen kauden ja uuden vuosisadan alussa murrokseen. Ilmestyi elokuvia, lentokoneita, diesel-moottoreita, tavarataloja. Manner-Euroopasta kantautui räiskyvää avant-gardea: kubismia, ekspressionismia ja futurismia. Vaikka ensimmäinen maailmansota vasta todella järkyttää vanhaa rakennetta, muutos oli jo käynnissä.

A Room with a View alkaa pohjoisen ja etelän kohtaamisesta. Ylempään keskiluokkaan kuuluva nuori Lucy Honeychurch ja tämän esiliinana toimiva serkku neiti Bartlett tuskailevat huoneitaan. Pensione Bertolinissa heille piti olla varattuna vierekkäiset huoneet, joista avautuisi näkymä Firenzen halkovalle Arno-joelle, mutta huoneet ovatkin kaukana toisistaan ja niiden ikkunat aukeavatkin haisevalle sisäpihalle.
    "I want so to see the Arno. The rooms the Signora promised us in her letter would have looked over the Arno. The Signora had no business to do it at all. Oh, it is a shame!"
    "Any nook does for me," Miss Bartlett continued; "but it does seem hard that you shouldn't have a view."
    Lucy felt that she had been selfish. "Charlotte, you mustn't spoil me: of course, you must look over the Arno, too. I meant that. The first vacant room in the front—"
    "You must have it," said Miss Bartlett, part of whose travelling expenses were paid by Lucy's mother—a piece of generosity to which she made many a tactful allusion.
    "No, no. You must have it."
    "I insist on it. Your mother would never forgive me, Lucy."
    "She would never forgive me."
Heidän valituksensa kantautuu naapuripöytään, josta Emersonit, isä ja poika, keskeyttävät heidät tarjoten heille huoneitaan. Heille hotellihuoneen näkymä on yhdentekevä. Neiti Bartlett luonnollisesti kieltäytyy jyrkästi: sukupuoli, luokka, maku ja tavat asettuvat vastaan.  Pitkien ja polveilevien välikäsien kautta käytyjen keskustelujen jälkeen huoneet lopulta vaihdetaan (neiti Bartlett pelaa itselleen paremman huoneen, sillä nuoren naisen ei ole sopivaa asettua nuorelta mieheltä saamaansa huoneeseen) ja Emersonit joutuvat epäsuosioon. Pensionen konkari pastori Beebe tunnustaa, että vanhempi mies on hyvin todennäköisesti sosialisti. "It is so difficult - at least, I find it difficult - to understand people who speak the truth." Niissä, jotka tekevät töitä elääkseen, on väistämättä jotain vikaa.

Italia tuottaa yllätyksiä, eksymisiä ja veritekoja. Jouduttuaan eroon esiliinastaan ja Baedeker-matkaoppaastaan Lucy pelkää epäonnistuneensa. Hän ei tiedä, mitä Basilica di Santa Crocesta pitäisi kokea. Mikä pahinta, hän alkaa ajatella itse.
She walked about disdainfully, unwilling to be enthusiastic over monuments of uncertain authorship or date. There was no one even to tell her which, of all the sepulchral slabs that paved the nave and transepts, was the one that was really beautiful, the one that had been most praised by Mr. Ruskin.
   Then the pernicious charm of Italy worked on her, and, instead of acquiring information, she began to be happy.
Kirjan toinen osa sijoittuu Englantiin. Lucy on palannut kotiin ja vastannut myöntävästi Cecil Vysen kosintaan. Pian kuitenkin Firenzen sinänsä harmittomat tapahtumat uivat puolitotuuksina Kanaalin poikki ja alkavat vaikeuttaa arkea. Ongelma ei ole se, mitä on tapahtunut, vaan miten siihen on reagoitu. Viktoriaaninen fasadi kätkee taakseen tekopyhyyttä, eikä sopiva lupaa minkäänlaista onnea.

Forsterista on vaikea olla pitämättä. Hänen irvailunsa on lämmintä ja hauskaa. Englannin kielestä löytyy monta upeaa verbiä, ja Forster ripottelee maukkaita, odottamattomia käänteitä keskelle virkkeitä. Malcolm Bradburyn johdanto avaa teoksen syntyvaiheita ja symboliikkaa kuin Baedeker ikään. Huoneet kytkeytyvät ihmisiin ja ihmiset sosiaaliseen järjestykseen, joka on murroksessa. Firenzen renessanssi kamppailee keskiaikaisen ihmiskäsityksen kanssa. Kerrontaa hallitsee kuitenkin vaivattomuus ja tavanomaisten tapahtumien kääntäminen tyylikkäästi monikerroksisiksi konflikteiksi.

2 kommenttia:

  1. Tämä on minulta vielä lukematta, mutta löytyy ehdottomasti listalta. Hyvä postaus. Itselleni historia ei ole ihan vahvinta alaa, joten on aina mielenkiintoista, kun klassikoita avataan historiallista kontekstiaan vasten.

    VastaaPoista
  2. Kiitokset. Forster on ehdottomasti tutustumisen arvoinen. Pinnalta kiiltävää ironiaa ja puoliviatonta draamaa, mutta kannen alla tärisee monikerroksinen symboliikka ja valtava yhteiskunnallinen murros. Lisäksi Forsterin englanti on kerrassaan nautinto.

    Olen ehkä varovasti tunnustamassa, ettei modernismia voi ymmärtää ilman historiallista kontekstia. Toisaalta minusta tämä pätee melkein kaikkeen muuhunkin. :-)

    VastaaPoista