Täällä Pohjantähden alla: 3. osa

Väinö Linna, Täällä Pohjantähden alla: 3. osa. WSOY, Porvoo, 1962.

Väinö Linnan romaanitrilogian kolmas ja viimeinen osa kuljettaa hämäläisen pitäjän tarinaa 1920-luvulta aina 1950-luvun alkuun. Taloudelliset suhdanteet, teknologian kehitys, poliittiset "vaaran vuodet" 1930-luvulla ja Eurooppalaiset konfliktit tulevat pitäjään muinakin kuin vain uutisina.

Koskela on syrjässä pitäjän, kirkonkylän ja maailman tapahtumista. Sosiaaliset kontaktit ovat jäähtyneet. Kotiin palannut Akseli ottaa varovasti tuntumaa työhön ja huomaa iän sekä vankeuden heikentäneen häntä. Metsätyö ei suju entiseen malliin, eikä keho jaksa lunastaa pienviljelijän työllä rakennettavaa erillisrauhaa, mutta omaksi ostettu torppa pitäisi jotenkin maksaa.

Maata ei tule kuitenkaan lisää, ja kovista ajoista huolimatta Koskelat siirtyvät vähitellen parempiosaisten joukkoon. Torpparit olivat pieni osa maaseutuväestöä, mutta maauudistus koski vain heitä. Kartanon alustalaiset ja päivätyöläiset jatkavat elämäänsä entiseen tapaan. Väestö kasvaa, mutta pitäjä tarjoaa vähän uusia mahdollisuuksia. Aiemmin mm. hevoskauppaa tehneet Kiviojat keksivät ostaa auton ja alkavat kuljettaa tavaraa ja ihmisiä. Maailma nousee pyörille.

Lapuan liike pyrkii korjaamaan sisällissodan kesken jääneen lopputuloksen. Pitäjän kulttuurieliitti joutuu omien vainoharhaisten fantasioidensa kouriin ja ottaa lain omiin käsiinsä. "Isänmaallisten miesten suuttumus ei ole hillittävissä." Vasta Mäntsälän kapinan epäonnistuminen rauhoittaa tilanteen.

Sodasta tulee suuri yhdistäjä. Rintamalla kaatuvat rikkaat ja köyhät oikealta ja vasemmalta. Akselin ja Elinan vanhin poika Vilho on yhdistelmä Koskelaa ja Kivivuorta, sitkeää voimaa ja harkintaa. Hänestä, kapinapäällikön pojasta, koulutetaan upseeri. Jääkärieversti Ilmari Salpakari, Pentinkulman rovastin poika ja kotimainen fasisti, kilpailee rohkeudesta maattoman, suvuttoman ja osattoman lähettinsä kanssa. Rovastikin toteaa, että sodassa kaatuneet Koskelan pojat hyvittävät isänsä teot, mikä on merkillisen raamatullinen ajatus. Sodassa kaatuneet kuitenkin palauttavat luottamuksen poliittisten rintamalinjojen välille.

Sodan jälkeen kartanon kolmesataa vuotta kestänyt valtakausi tulee päätökseensä. Maata jaetaan uudelleen, ja koneet ja traktorit korvaavat lihasvoimaa päättäen näin esiteollisen kauden Pentinkulmalla. Maailma irtautuu maataloudesta, mutta pian moni asia on "tyhjän päällä". Kiviojan Aulis rakentaa kuljetusalan liikeyritystään valtavan velkavivun turvin. Kunnallisneuvoksen ainoa konkreettinen työn hedelmä on pieni asunto-osake. Hänen pojanpoikansa Joukon asema on lohduttomin: hän roikkuu eurooppalaisten kulttuuritrendien ja kirjallisuussuuntausten varassa. (Hahmona Jouko oli Linnan vastaus kirjallisuuskriitikko Jouko Tyyrille.)

Täällä Pohjantähden alla pukee Suomen muuttumisen esiteollisesta suurruhtinaskunnasta teolliseksi tasavallaksi kiehtovaksi tarinaksi. Muutoksesta maksettiin kalliisti kolmessa polvessa kuten Koskelastakin. Jussi raivasi elintilaa koskemattomaan korpeen, Akseli poliittiseen ja hänen poikansa kansainväliseen korpeen. Kirjan ehdoton vahvuus on sen luoma elävä ja hengittävä yhteisö, jonka henkilöt kehittyvät ja reagoivat maailman tapahtumiin ja toistensa tekemisiin. Luonnonvoimat, työ, osattomuus, viha, kateus ja ylpeys kattavat upean pöydän. Kun Janne Kivivuori, torpparin poika ja kunnallisneuvos, vierailee Koskelassa 1950-luvun alussa, lukija ymmärtää, mistä perspektiivistä hän katselee maisemia. Hän kantaa poliittisen taistelun arpia kirjaimellisesti.

Kirja jättää lukijan pohtimaan ihmiselämää. Arki on ollut kovaa ja raakaa työntekoa, jossa onnellisuus on vieraillut ohimenevinä poutapäivinä. Edellisen lukukerran jälkeen luulin ymmärtäneeni jotain elämästä, mitä täällä on tarkoitus tehdä. Tällä kertaa olen pelkästään vaikuttunut.

Kirja jatkaa ponnistelujani ihminen sodassa -lukuhaasteessa.