perjantai 5. kesäkuuta 2015

The Nile: A Journey Downriver Through Egypt's Past and Present

Toby Wilkinson, The Nile: A Journey Downriver Through Egypt's Past and Present. Bloomsbury, London, UK, 2014.

Kirjassaan The Nile: A Journey Downriver Through Egypt's Past and Present (2014) Toby Wilkinson purjehtii perinteisessä purjelaivassa Niiliä Assuanin padolta alavirtaan aina Kairoon asti. Matkakertomuksessa kulkevat rinnakkain tapahtumat muinaishistoriasta nykypäivään. Niilin turismilla on pitkä historia, ja Wilkinsonin lukuisista Egyptin matkoista ja tuttavuuksista alkaa muotoutua oma historiansa. Terrori-iskujen kiristämät turvatoimet ja kansannousu värittävät viime vuosien kokemuksia.

Elinkelvottoman aavikon halki virtaava Niili määrittelee Egyptin, mikä heijastui muinaisten egyptiläisten kulttuurissa, kielessä, kirjoituksissa, myyteissä ja rakennuksissa. Joki ja alueen pitkä historia on edelleen osa identiteettiä. Joki toi tulviensa mukana hedelmällistä lietettä, joka pilvettömän taivaan alla on tarjonnut viljavia satoja vuosituhansien ajan (sana pilvi esiintyy vain kahdesti tunnetuissa egyptiläisissä kirjoituksissa). Nykyisin liete pysähtyy Assuanin suurempaan patoon, joten viljelijät joutuvat turvautumaan lannoitteisiin. Niiliä voi kulkea molempiin suuntiin, koska yhtäältä se virtaa etelästä pohjoiseen ja toisaalta vallitsevat tuulet puhaltavat pohjoisesta etelään.
As in all Egyptian towns, so in Aswan, every period of history has left its traces. The attentive visitor can observe a palimpsest, with remains of pharaonic, Ptolemaic, Christian, Islamic, colonial and post-colonial times to be found side by side or one upon another. And, like every where in Egypt, Aswan is both timeless and ever-changing. The geographical setting is as spectacular as ever - especially the view over the Nile from the cliffs of the west bank - but where once there was desert, now there are whole suburbs of houses, each with its own satellite dish, crowding the slopes of the eastern escarpment, and multi-storey apartment blocks lining the crest of the hill. The one constant is the river itself, winding its way through the heart of the city, still the life-bringer and the source of Egypt's prosperity.
Kirjoittaja kiertelee raunioita ja sijoittaa niitä ja niihin liittyviä tapahtumia valtakunnan pitkälle aikajanalle. Egyptin historiallakin on historia ja juuri sen esittely tekee Wilkinsonin kirjasta mielenkiintoisen. Valloittajat ja siirtomaavallat (erityisesti Iso-Britannia ja Ranska) ovat vuoron perään kahmineet egyptiläisiä löytöjä omiin museoihinsa. Jo Bysantin keisari Theodosius I tuotti obeliskin Karnakista Konstantinopoliin 300-luvulla. Pariisin Place de la Concorden 250 tonnia painava obeliski tuotiin Luksorista vuonna 1833.

Wilkinson viipyy pitkiä aikoja jokilaivojen ja turistimatkojen historian parissa. Paikallisten soutuveneet ja felukat ovat säilyttäneet muotonsa vuosisatoja. Roomalaiset keisarit ja ylimykset kokivat tarpeelliseksi purjehtia joella, ja temppeleiden raunioihin on raaputettu roomalaisten ja kreikkalaisten turistien nimiä. 1800-luvun loppupuolella Thomas Cookin risteilyalukset korvasivat turistien käyttämät perinteiset purjelaivat.

Roomalaisajalla sotilasretkikunnan onnistui tunkeutua Etiopian ylängölle ja tunnistaa sikäläiset rankkasateet tulvien alkuperäksi. Tätä Sinistä Niiliä merkittävämpi on kuitenkin Keski-Afrikasta alkunsa saava Valkoinen Niili, joka "löytyi" vasta noin 150 vuotta sitten. Voi tuntua oudolta, että tuhansia vuosia paikallaan ollut sivilisaatio ei tunnista alkuperäänsä. Toisaalta en osaa itsekään vastata kaukolämpöputkia, vesijohtoa ja viemäreitä koskeviin kysymyksiin kuin hatarasti. Mistä tarkalleen pattereiden vesi tulee? Mihin viemärivesi tarkalleen ottaen menee? Vastaamalla Päijänne ja Itämeri en ole ratkaisevasti viisaampi kuin egyptiläinen talonpoika. 

The Nile on sujuva ja mielenkiintoinen, mutta minulle sen tarjoama oivallus ei liittynyt Egyptiin. Wilkinsonin kirjan luettuani tajusin, ettei minulla ole mitään maisemaa, jonka tuntisin erityisen hyvin. On tuttuja paikkoja, mutta osaamiseni tai tietämykseni ei jäsennä ympäristöä merkityksiksi. En tunne mainittavasti kasveja tai lintujen käyttäytymistä. Katselen rakennuksia ilman paikallishistorian tai tyylisuuntien varmaa tuntemusta. En pysty esimerkiksi sanomaan mitään mielenkiintoista työmatkani varrelta.

Lordi Kelvinin lausahdus "mittaaminen on tietämistä" ei ole ehkä ihan lopullinen totuus.

9 kommenttia:

  1. Kiitos tästä, nyt sait minutkin kiinnostumaan kirjasta, Wilkinson nuorehko egyptologi, joka onnistuu myös tieteenalansa popularisoinnissa. Meillä on myös oma "niilikirjamme", Göran Schildtin Aurinkolaiva, sitä taidankin sitten lukea tuossa rinnalla.
    Oma maisema on oikeasti tärkeä, ainakin minulle.

    VastaaPoista
  2. Olen lukenut toisen purjehtijan Björn Landströmin kirjoja, mutta hän ei juuri kuvaile matkojaan edes omaelämäkerrassaan vaan on tunnettu nimenomaan laivojen anatomian kuvaajana ja kuvittajana. Göran Schildt on vilahtanut kirjahorisontissa moneen otteeseen, mutta en ole vielä lukenut häneltä mitään. Sanoisin jotain Schildtista ja lukupinosta, mutta lukupino alkaa olla sellainen abstraktio, ettei se enää tarkoita mitään. Pidän Schildtin mielessä. :-)

    Luonnontieteen ja hermeneutiikan tai tulkintatieteen ero on minulle ollut selvä, mutta vasta nyt se jotenkin konkretisoitui. Maailmasta tuli erilainen, vaikka mikään ei muuttunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lukupino... Konkretisoituu minulla tällä hetkellä n. 60 hankitusta mutta vielä lukuvuoroaan odottavasta kirjasta ylätasanteemme lipaston päällä :). Ja sitten kirjoitan ylös pieneen muistikirjaan kaikkien sellaisten kirjojen nimiä jotka kiinnostavat. Suosittelen kuitenkin Schildtin kirjoja, ihan kaikkia. Kuuluu minulla sielunmaiseman perustuksiin ja innoituksen aiheuttajiin.

      Poista
    2. Tuollainen vihko olisi kätevä, mutta sen käyttö edellyttäisi jonkinlaista fiksua valikoimista, ettei sokeasti kirjoita kaikkea ylös. GoodReadsiin kokoamassani to-read -pinossa on useita satoja kirjoja (suurin osa 1001 kirjan listalta), mutta siinä ei ole tietokirjoja.

      Poista
  3. Minäkin olen uppoutunut viime viikon noihin samoihin aikoihin, 150 vuotta sitten, ja paikkoihin. Sain juuri loppuun Kaj Ö'hrnbergin toimittaman historiikin G.A. Wallin, Aavikon vaeltaja. Elämä ja päiväkirjat.' Kertoo tuon tutkijan ja orientalistin matkoista Egyptissä, Arabiassa, Irakissa ja Persiassa. - Ja innoituksen tähän antoi toinen kommentoija Elämäni krestomatia/Sanna Aro ja hänen bloggauksensa Agatha Christien Mallowayn kirjasta 'Come tell me how you live'.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa Leena että innoituit ja näytät myös nauttivan Wallinin Lähi-idästä!

      Poista
    2. Aioin sanoa, että luin G. A. Wallinin matkapäiväkirjat uudestaan viime kesänä, mutta siitä onkin kaksi vuotta. Nyt huomaan, että toinen kirjan Tutkimusmatkoilla arabien parissa toimittajista on Jussi Aro. :-)

      Poista
    3. Salosen ja Aron valikoima & käännös on tosiaan klassikko, siitä otettiin joskus 1990-luvulla uusintapainostakin. Kaj Öhrnbergin versio on tietysti uudempi ja parempi -- Kaj on maailman johtava Wallin-asiantuntija ja sen lisäksi yksi miellyttävimmistä tuntemistani ihmisistä. Näitäkin voi lukea rinnakkain :).

      Poista
    4. Kaksi kirjaa samana päivänä "lukupinoon". Samassa ajassa ei yhtään kokonaan luettua. Lukupino ei ole selvästikään kestävällä pohjalla.

      Wilfred Thesigerin Arabian Sands oli muuten myös herkullinen. Hän ei ole Wallinin tapaan kulttuuritutkija mutta liikkuu kuitenkin Arabian niemimaan tuolloin vielä kartoittamattomalla seudulla paikallisten kanssa paikallisten tavoin.

      Poista