tiistai 4. elokuuta 2015

Worlds of Arthur

Guy Halsall, World of Arthur: Facts and Fictions of the Dark Ages. Oxford University Press, Oxford, UK, 2013.

Vaikka Länsi-Euroopassa järki, logos, vei viimeistään uskonpuhdistuksen jälkeen voiton myyteistä, mythos, myytit eivät ole kuitenkaan tyystin kadonneet. Joistain myyteistä on ehtinyt tulla osa kansallista identiteettiä. Tieteellinen tutkimus tulkitsee lähteitä varovasti sovittaen niitä laajempiin tapahtumiin sekä arkeologisiin että lingvistisiin löytöihin, mikä voi johtaa ristiriitaan maallikkohistorioitsijoiden kanssa. Esimerkiksi Iso-Britanniassa maallikkohistorioitsijat yrittävät kuumeisesti antaa kuningas Arthurille historiallisen tulkinnan.

Arthur-myyttien todenperäisyyttä kartoittavan kirjansa Worlds of Arthur: Facts and Fictions of the Dark Ages (2013) esipuheessa myöhäisantiikkiin ja varhaiskeskiaikaan erikoistunut historioitsija Guy Halsall kertoo saaneensa motiivin kirjaansa juuri tällaisen maallikkohistorioitsijan uutuusteoksesta, jota hehkutettiin harrastajapiireissä uskottavana mutta jonka argumentaatio mureni ammattilaisen käsissä. Siitä huolimatta tutkijapiirit ovat tehneet vähän auttaakseen maallikkopiirejä, joten Halsall päätti korjata asian.
After the blossoming of Arthurian romance in the Victorian period, the historical and legendary Arthurs began to separate from each other, surprisingly, when the discipline of history established itself as a scientific exercise with its own academic practices, distinct from philosophy or literature. Over time, attitudes towards the claim that there was a figure of this name, alive around 500, divided into two camps. On one side there were the Arthurian hard-liners [...], and on the other were the believers 'no smoke without fire'.
On periaatteessa kaksi Arthuria: myyttien Arthur, joka seikkaili ritariensa kanssa, ja historiallinen Arthur, joka taisteli maahan tunkeutuvia sakseja vastaan. Tätä historiallista Arthuria ei todennäköisesti koskaan ollut olemassa tai jos oli, hänestä ei voida sanoa oikeastaan mitään. Worlds of Arthur esittelee ensin, mitä Arthurista tiedetään lähteiden valossa—eli hyvin vähän. Kirjalliset lähteet laimenevat Halsallin käsissä yksi toisensa jälkeen. Arthurista kertovat lähteet on kirjoitettu vuosisatoja tapahtumien jälkeen usein lisäten yksityiskohtia, joista aikalais- ja alkuperäislähteet pysyvät vaiti. Keskiajan historiankirjoitus ei ollut objektiivista faktojen kirjaamista, vaan se palveli erityisesti moraalisia ja poliittisia tavoitteita. Ristiriitaisten nimien ja vuosilukujen kautta keskiaikaiset lähteet osoittautuvat epäluotettaviksi.

Kirja ruotii myös modernin ajan teoriat Arthurista ja kumoaa ne yhden toisensa jälkeen. Uusien löytöjen vuoksi nykytutkimus voi sanoa tietävänsä 400-600 -lukujen Britanniasta vähemmän kuin vielä vuonna 1975. Lopulta hän kokoaa oman epätieteelliseksi mutta mahdolliseksi tunnustamansa jos kohta lähteitä kunnioittavan tulkintansa tuon ajan tapahtumista.

Worlds of Arthur on kiehtova katsaus sekä tekstilähteiden lukemiseen että varhaiskeskiajan Britanniaan. Paikoin Halsall vaikuttaa hyökkäävältä terottaessaan lähteistä tehtäviä johtopäätöksiä, mutta kirja on suureksi osaksi innostuneen tutkijan hieman vapaampaa ajattelua, eräänlaista huolellista luonnostelua. Keitä saksit oikeastaan olivat? Mitä saksien migraatio oikeastaan tarkoittaa? Hän liikkuu molemmin puolin kanaalia etsien rinnakkaisuutta frankkien liikkeistä ja tavoista roomalaisen perinteen äärellä. Juuri tämä ääneen ajattelu tekee kirjasta erinomaisen mielenkiintoisen, koska se paljastaa ajankuvaa, instituutioita ja identiteettejä, eli kaikkea sitä, mikä tekee historiasta niin mielenkiintoisen. Samalla paljastuu herkullista historiantutkimuksen ja lähteiden historiaa.

4 kommenttia:

  1. Tuosta tuli mieleen että onkohan kuningas Learista vastaavia yrityksiä osoittaa historiallisuus, kyllähän hänkin esiintyy Monmouthin Geoffreyn historiassa ja sittemmin parissa fiktioesityksessä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leir of Britain, kappas vaan. En ole tullut edes ajatelleeksi.

      Nuo Geoffreyn—ja Williamin—jutut pitäisi joskus lukea oikein ajan kanssa, mutta siinä pitäisi tuntea hieman paremmin tuota aikakautta ja taustoja.

      Poista
    2. Geoffreyn kirjan luin joskus, vähän samassa hengessä kuin skandinaavisaagoja eli viihdyttävänä juttusarjana jonka historiallisuus lienee jossain määrin satunnaista :) (ja Leir tyttärineen tosiaan löytyy sieltä).

      Brittein saarien historia taitaa tosiaan olla aika hämärä aktiivisen roomalaiskauden ja myöhäisten saksien välillä, ja muuallakin se on vähän epämääräistä. Jotain kirjallisuutta olen aikakaudelta lueskellut (siis vähän modernimpiakin historioitsijoita kuin Geoffrey) mutta enemmänkin pitäisi.

      Poista
    3. Saagamaisuus ei ole pahasta. Pitää katsoa kirjastosta tuota Monmouthin Geoffreytä.

      Mistä tulikin mieleeni: törmäsin mökillä sinne kätkemäni Simon Youngin kirjaan AD 500: A journey through the dark isles of Britain and Ireland. Se on olevinaan bysanttilaisen legaatin tms. kertomus matkasta Brittein saarille vuonna 500. Historiana se luovii faktojen tuntumassa ja uskottavuuden piirissä istuen jonnekin Geoffreyn ja Halsallin väliin. Jos se vielä jossain vaiheessa tarttuisi mukaan.

      Poista