Kolme kirjaa

Bloggaajakollega Margit haastoi minut mainitsemaan blogihistoriastani kolme kirjaa, jotka haluaisin lukea uudestaan. Olen usein miettinyt, mikä mahtaa olla se kirja, josta tulee kirjoitettua uudestaan. Olen tietysti lukenut moniakin kirjoja uudestaan mutta en kirjoja viimeiseltä kahdeksalta vuodelta. Bloggaamisen aloittamisen jälkeen olen tarttunut samoihin kirjoihin vähemmän, koska kirjahorisontti on laajentunut. Tosin viime keväänä olin varomaton ja Emily Brontën kanssa meinasi käydä hassusti (jos ymmärrätte, mitä tarkoitan).

Valinta on nyt kuitenkin osoittautunut yllättävän työlääksi. Ongelma on rajaamisessa. Viime vuosina ja erityisesti tänä vuonna olen lukenut monta kerrassaan erinomaista romaania, kuten Flaubertin Rouva Bovary, Joycen Ulysses, Whartonin The House of Mirth ja Tolstoin Anna Karenina, joiden aseman klassikkoina allekirjoitan täysin. Niistä puhuminen saati niiden (erityisesti Joycen Ulysseksen, jonka uudelleen lukeminen on väistämätöntä, kunhan kivut ensimmäisestä kerrasta alkavat hellittää ja pystyn taas kävelemään) valitseminen tuntuisi kuitenkin epärehelliseltä itsetehostukselta. (Huomasitteko?)

Tietokirjojen osalta valinnan rajaaminen on vielä vaikeampaa: niistä haluaisin lukea uudestaan ainakin puolet, koska olen unohtanut valtaosan. Viime vuoden ihminen sodassa -lukuhaaste tarjosi lukuisia sotahistorian helmiä, joihin voisi palata. Historiassa esiteollinen aikakausi ja erityisesti antiikki ovat kestosuosikkejani, joita ei voi lukea liikaa. Ympäristö ja ilmastokin alkavat lipsua mielestä, kun haaveilen Brontën siskoksista.

* * *

Laurence Sterne, Tristram Shandy: elämä ja mielipiteet. Englanninkielisestä alkuteoksesta The Life and Opinions of Tristram Shandy, Gentleman (1759-1767) suomentanut Kersti Juva (1998). WSOY, Juva, 2003.

Ensimmäinen valinta on sittenkin helppo.Tristram Shandy on yksinkertaisesti hauskin kirja, jonka olen lukenut pitkään aikaan, ehkä koskaan. Kirja on hieman raskas ja vaikea, mutta sen huumori on minun makuuni edelleen tuoretta, älykästä ja leikkisää. Sterne riepotteli romaanikonventioita ja väänsi niistä vitsiä aikana, jolloin ne olivat vasta kehitteillä. Ehkä Sternen sähläämis-loogillinen huumori ja itseaiheutetut kerronnan vaikeudet parin sadan vuoden takaa antavat (ainakin minulle) naurujen lomassa jonkinlaista inhimillistä lohtua: synkkinä aikoina ei sittenkään tarvitse aina laulaa synkistä ajoista.

* * *

Ville Lähde, Niukkuuden maailmassa. Eurooppalaisen filosofian seura ry /niin & näin, Tallinna, 2013.

Synkkiä aikoja on kuitenkin tiedossa. Seuraavat 30 vuotta ovat oleva kovin erilaiset kuin edelliset 30 vuotta, eikä muutos rajautune pelkkiin kattohaikaroihin. Niukkuuden maailmassa on ympäristöfilosofin erinomainen analyysi niukkuudesta ja ongelmista, joita sen tunnustaminen, kohtaaminen ja ratkaiseminen tai liennyttäminen aiheuttavat. Me ikään kuin perimme maailman joka päivä, eikä sitä sen rakenteellisen hitauden takia ole helppo muuttaa. Tätä hommaa mietin aika paljon. Lähteen analyysi on tutkimuskielen etäännyttämää, mutta rivien välistä paistaa hyvin vaikea tulevaisuus, jos politiikka epäonnistuu, eikä kirjan lopussa ole mitään fantasiakeijua jakelemassa karkkeja ja katteetonta toivoa.

* * *

George R. R. Martin, Korppien kestit - Tulen ja jään laulu, osa 4. Englanninkielisestä alkuteoksesta A Feast for Crows (2005) suomentanut Satu Hlinovsky. Kirjava, Helsinki, 2007.

Fantasia on kirjallisuudenlaji, josta minulla on suuret odotukset ja johon petyn lähes poikkeuksetta. Esiteolliset puitteet fantastisine kierteineen mahdollistaisivat kaikenlaista hyvää mättöä, mutta syystä tai toisesta genre tuntuu juuttuneen omiin kliseisiinsä, jotka kiertävät kaukaa aikuiset teemat. Koska amerikkalainen fantasia (joka on tyypillisesti sekoitus villiä länttä teollisen ajan ilmiöineen ja ihanteineen sekä eeppistä pahuutta vastaan taistelevaa supersankarioopperaa tai teiniaikaisen ulkopuolisuuden ja kasvukipujen pyörittelyä ilman uskottavaa, elävää, hengittävää esiteollista yhteiskuntaa) muistuttaa haaleaa pinaattikeittoa (vatsaa kuristaa, kun ajattelenkin), haluaisin palata Martinin eeppiseen tarinaan muistutuksena, että olen yleistyksineni väärässä. Korppien kestien lukemisesta on liki kahdeksan vuotta. Se pitäisi lukea ennen seuraavaa osaa, mutta ehkä lukeminen pitäisi varmaan aloittaa sarjan alusta. Tai sitten pitäisi lukea Le Guinin fantasiaa, josta on vielä kauemmin.

* * *

Kolmen kirjan haaste kiertää varmasti villisti, ja haasteita satelee monesta suunnasta. Haastan kuitenkin Kirjamuistikirjan, Sabinan knallin ja toisinajatteluun taipuvaisen Hyönteisdokumentin.