maanantai 8. elokuuta 2016

Paddingtonista 16.50

Agatha Christie, Paddingtonista 16.50. Englanninkielisestä alkuteoksesta 4.50 From Paddington (1957) suomentanut Anna-Liisa Laine. Äänikirja, WSOY, Helsinki, 2011. Lukija Lars Svedberg.

On unohtumattomia dekkaritarinoita, ja sitten on niitä toisenlaisia. Vaikka Agatha Christie pyrki luultavasti tietoisesti rikkomaan romaaneissaan murhamysteerien luutuneita asetelmia ja toisinaan jopa niiden kirjoittamattomia (ja kirjoitettuja) sääntöjä, herkullinen tai yllättävä alku ei aina riitä. Ehkä ajat ovat muuttuneet, ehkä dekkarit ovat kehittyneet, mutta Christien romaani Paddingtonista 16.50 (2011) ei ole unohtumaton.

Neiti Marplen tuttava näkee naista kuristettavan ohikulkevassa junassa. Kestää aikansa ja seuraa lievästi epäuskottavia juonikoukeroita ennen kuin ruumis löytyy. Niinpä paitsi murhaajan myös uhrin henkilöllisyys on sitten arvoitus. Christie virittelee tapansa mukaan harhautuksia ja konservatiivista maailmankuvaa: rikkaat maanomistajat itkevät veroja ja kaupungistumisen synnyttämää muutospainetta kartanon ympärillä. Sotavuosista ja niukkuudestakin on ainakin kymmenen vuotta, mutta ruoka näyttelee yhtä suurta sivuosaa kuin Viisikkojen eväsretkillä.

Kirjassa tulee ruumiita, ja, vaikka käänteiden kohdalla kirja saakin lukijan (tai tässä tapauksessa kuuntelijan) ulvahtamaan, murhamysteeri pääsee kohtuullisen kunniallisesti loppuun. Suomennoksessa, joka on muuten moitteeton, kiusaa epämääräisten artikkelien säntillinen kääntäminen, koska 'eräs' on kertojalle itselleenkin tuntematon.

4 kommenttia:

  1. Koetin kuunnella tätä äänikirjana, mutta jätin kesken kun juoni ei kiinnostanut yhtään. En ole muutenkaan neiti Marplesta kovin innostunut, ja tämä tuntui todella puisevalta kirjalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä tiukan alun jälkeen aika moni asia särähtää tässä kirjassa: kömpelö draama, housuilulta (writing by the seat of pants) vaikuttava juoni ja pökkelöt hahmot. Ei maistu Christie aivan samalta kuin varhaisteininä, kun ne olivat se askel aikuisten kirjallisuuteen. :-)

      Poista
    2. Huonoina päivinä on tullut mieleeni, että brittien dekkariperinne on vain suojaverho jonka taakse piiloutua elämältä .. vai onko niiden kohtuuton osuus YLE:n ohjelmistosta meidän? hh

      Poista
    3. Huonoina päivinä haluan piiloutua elämältä, mutta en ehkä Christien taakse. :-) Peter Ellisin, Bernard Knightin ja C. J. Sansomin kirjoista olen suorastaan pitänyt.

      Poista