Alas, Babylon

Carl von Clausewitzin kuuluisan väitteen mukaan sota on politiikan jatkamista toisin keinoin. Tämä sisältää ajatuksen, kuten John Keegan Sodankäynnin historiassaan (2010) toteaa, että on olemassa  poliitikkoja, jotka ovat valmiita ajamaan edustamansa valtion hyvinvointia aseiden voimin. Keegan osoittaa, että sodankäynnillä on monia valtiosta ja politiikasta irrallaan olevia muotoja ja tavoitteita. Viime vuosisadan kehitys, jollaista preussilainen sotateoreetikko osasi tuskin kuvitella, on tuonut antropologian tarjomien esimerkkien rinnalle uuden vasta-argumentin: Mikä on se politiikka tai millainen on se hyvinvointi, jonka ajamiseksi käytetään ydinaseita?

Amerikan verisestä sisällissodasta alkaen moderni sodankäynti ja teknologinen kehitys herättivät huolta tulevaisuuden sodista, mikä heijastui myös kirjallisuuteen. Nancy Anisfieldin jäljittämissä eurooppalaisissa fantasioissa kotimaa esitettiin huonosti varustautuneena vihollisen uusia aseita vastaan, kun taas Amerikassa haaveiltiin ylivoimaisesta aseesta, jonka uhka pakottaisi kaikki viholliset polvilleen ja joka siten lopettaisi kaikki sodat. Kun atomienergian valjastaminen alkoi olla teoriassa mahdollista, uutta teknologiaa haaveiltiin lisensoitavan ja valvottavan, mistä seuraisi Pax Americana, amerikkalaisen voiman ja osaamisen varmistama rauhan aikakausi. Tämä fiktio muuttui vuonna 1946 Yhdysvaltain hallinnon Baruch-suunnitelmaksi, kun Yhdysvallat oli vielä ainoa ydinasevaltio.

Vaikka tietoa yritettiin suitsia, yhdysvaltaiset menettivät nopeasti yksinoikeutensa ydinsalaisuuksiin. Neuvostoliitto rakensi oman ydinaseensa, ja pelotteeseen liittyvä logiikka johti kilpavarusteluun sekä omanlaisiinsa vastaiskun ja molemminpuolisen tuhon oppeihin. Toisaalta, vaikka Hiroshiman rauniot olivat voimannäyte, ne herättivät paitsi syyllisyyttä myös pelkoa uudenlaisesta sodasta. Tyynellä valtamerellä 1950-luvulla tehdyt ydinkokeet paljastivat uudenlaisia voimia: kalastajat saivat säteilyoireita laajalla alueella, Chicagossa satoi radioaktiivista vettä, ja viranomaiset Yhdysvalloissa huomasivat maidossa strontiumin radioaktiivisen isotoopin pitoisuuksia. Monet uskoivat näkevänsä ydinsodan omana elinaikanaan.

* * *

Martha B. Bartterin mukaan kulttuurin unelmat, toiveet, pelot ja painajaiset heijastuvat tarinoissa, joita se kertoo. Tarinat jäsentävät kokemusta ja liittävät tapahtumiin — todellisiin tai kuviteltuihin — kausaalisuhteita sekä juonirakenteita tehden niistä selkeämpiä, ymmärrettävämpiä ja helpommin muistettavia. Siinä, missä ”tavallinen” kirjallisuus kuvaa ihmisen reaktioita muutokseen, Bartterin mukaan tieteiskirjallisuus tarkastelee ihmisen yrityksiä hallita näitä muutoksia tai kehittää keinoja näiden muutosten hallitsemiseen. Tieteiskirjallisuus luo näin modernia mytologiaa, jonka kautta kehitykseen liittyviä ristiriitoja voidaan käsitellä. Samalla se tuottaa mahdollisuuksia: ydinase ei ollut pelkästään Manhattan-projektin tulos, vaan sitä edelsi ja sen osaltaan mahdollisti röntgensäteiden löytymisestä alkanut keskustelu tiede- ja maallikkopiireissä. Kenties tarinat tuhosta osaltaan pitävät sodan loitolla.

Toisaalta yhdysvaltalainen historioitsija W. Warren Wagar toteaa fiktiivisessä tulevaisuuden historiassaan, että, vaikka kriisejä voitaisiinkin väistellä vuosikausia, joku väistämättä käyttää ydinaseita jossain vaiheessa ja käynnistää näin kolmannen maailmansodan. Tässä kenties kaikuu kylmän sodan värjäämä pessimismi, mutta se myös muistuttaa filosofiasta tuttua runsauden periaatetta, jonka mukaan jokainen aito mahdollisuus toteutuu jossain vaiheessa. Wagarin luonnostelemassa kehityskulussa ohjukset laukaistaan vuonna 2044 pitkään jatkuneen heikon taloustilanteen päätteeksi.

* * *

Pat Frankin romaani Alas, Babylon (1959) sijoittuu 1950-luvun lopulle pieneen floridalaiseen Fort Reposen pikkukaupunkiin, jonka asukkaat seuraavat täysimittaisen ydinsodan etäisiä maininkeja. Sota alkaa puolivahingossa, kun kiristyneessä kansainvälisessä tilanteessa hävittäjälentokoneet härnäävät Välimerellä toisiaan, ja yhdysvaltalaisten ampuma ohjus harhautuu syyrialaiseen ammusvarastoon. Neuvostoliitto arvioi olevansa hetkellisesti Yhdysvaltojen edellä asevarustelussa ja katsoo tilaisuutensa tulleen. Se laukaisee mannertenväliset ohjuksensa. Yhdysvallat vastaa samalla mitalla. Fort Reposessa seurataan taivaanrantaan nousevia värikkäitä sienipilviä, kun ensin Miami ja Tampa, sitten Jacksonville ja Orlando katoavat kartalta.

The gaudy mushroom enlarged with incredible speed, angry, poisonous, malignant. It grew until the mushroom's rim looked like the leading edge of an approaching weather front, black, purple, organ, green, a cancerous man-created line squall.

Osa-aikainen lakimies Randy Bragg ehtii saada veljeltään ilmavoimien everstiltä  ennakkovaroituksen, joka katkaisee hänen kevyeen alkoholismiin taipuvaisen joutilaisuutensa. Hän ehtii tehdä muutamia valmisteluita ennen kuin kaupat tyhjenevät, mutta romahduksen laajuus tekee monista hänen valmisteluistaan hyödyttömiä. Ilman sähköä monet elintarvikkeet pilaantuvat, radiot sammuvat ja lamput pimenevät.

Ydinisku sysää kaupungin teknologisesti satoja vuosia taaksepäin. Päivässä raha menettää merkityksensä. Kaupat keskiluokkaisine hyödykkeineen tyhjenevät hetkessä. Puhelinyhteydet lakkaavat toimimasta. Kun huoltoaseman säiliöt ovat tyhjenneet, etäisyys alkaa tuottaa kitkaa. Ihmiset kuolevat ensin järkytykseen ja epätoivoon, sitten lääkkeitä vaativiin sairauksiin ja lopulta väkivaltaan tai säteilyyn.

Viikkojen edetessä kahvivarasto hiljalleen tyhjenee, mutta Randy alkaa rakentaa lähiönaapurustoonsa uutta järjestystä. Tehtäviä jaetaan ja resursseja kootaan. Ruoan sekä veden hankinta alkaa viedä yhä suuremman osan ihmisten ajasta. Tavallaan kirja on kuin takaperin kuvattu Väinö Linnan Pentinkulma: rahatalous, pitkälle viety erikoistuminen ja koneistuminen katoavat ja naapurit alkavat kohdata vastoinkäymisiä yhdessä paikallisin keinoin — toki ilman poliittista liikehdintää. Kyse on selviytymisestä mutta myös ihmisten uudesta mahdollisuudesta olla jotain jollekulle. Tämä mahdollisuus tuntuu hiipuvan Pentinkulmasta ja toisaalta löytyvän ydintuhon jälkeisestä floridalaisesta kaupungista.

* * *

Toisen maailmansodan jälkeen materiaalinen vauraus kasvoi kiihtyvää tahtia. Sarjatuotetut vaatteet, rakennukset, ateriat, viihdeohjelmat ja ajoneuvot kutistivat yksilöllisiä eroja ja valintoja. Yhdenmukaistaminen astui hallitsemaan pienimpiäkin työtehtäviä standardien, rutiinien ja prosessien muodossa. Samalla yhä suurempi osa elämästä ajautui taloudellisen ajattelun piiriin. Rationalisoitu arki passivoi ihmiset, kuluttaja-kansalaiset.

Myös vieraantuminen oli yksi 1950-luvulla tunnistetuista yhteiskunnallisista uhista. Romaanin päähenkilöä Randya voi pitää ainakin lievästi vieraantuneena: epäonnistunut poliittinen kampanja on jättänyt voimattomuuden tunteen, hänellä ei ole välittömän ylittäviä tavoitteita tai odotuksia, eivätkä hänen seurustelukäytöstään ohjaa yhteisön normit. Kaiken lisäksi hän elää yksin.

Niinpä esimerkiksi M. Keith Booker lukee Frankin romaania utopiana. Ydinsota korjaa nämä kaksi myöhäiskapitalismin synnyttämää ongelmaa. Randy löytää itsestään johtajuuden ja yhteisön jäsenet toinen toisistaan merkityksen elämälleen. Ihmiset hoikistuvat ja jäntevöityvät. Yksilöä sortava byrokratia haihtuu sienipilvien mukana, eikä yhteisön sisällä synny kitkaa saati erimielisyyttä. Maantierosvojen tuomio on nopea ja tyly, kun Randy nousee reserviläistaustansa vuoksi väliaikaiseen johtoon ja pikkukaupunkia alkaa hallita käytännössä sotilasdiktatuuri, vaikkakin hyväntahtoinen. Aiemmin lukemani William R. Forstchenin romaani One Second After (2011) on tässäkin suhteessa Alas, Babylonin jälkeläinen.

Booker tunnistaa Alas, Babylonista selviytymistarinan takaa yhdysvaltalaisen rajaseuturomantiikan. Kuten James Fenimore Cooperin historiallisissa romaaneissa, nytkin sivilisaation ja erämaan välinen seutu synnyttää uuden ja toimeliaan aristokratian, kun suuret kaupungit monimutkaisuuksineen tuhoutuvat ja Fort Reposenkin pankkiirit, tehtailijat ja kauppiaat tuupertuvat uudenlaisessa maailmassa. Tuhosta huolimatta romaania hallitseekin eheytyminen ja optimismi.

* * *

Jeffrey Porter kytkee romaanin Bookerin tapaan rajaseuturomantiikkaan ja pastoraali-idylliin, jossa palataan luonnon yhteyteen, vetäydytään politiikasta ja uskotaan yksinkertaisuuden hyveisiin. Ydinsodan seurauksena keskiluokkainen elämä ikään kuin vahvistuu: kansan huono aines, kuten moraalisesti rappeutuneet punaniskat ja kyvytön eliitti, huuhtoutuu pois, ja jäljelle jää ahkera ja itseensä luottava keskiluokka. Epätoivo, traumat ja kauhut jäävät kuolleiden ongelmiksi. Romaanissa ei näy pakolaisleirejä, säteilysairauksia, veristä oksennusta tai saastunutta maisemaa, koska tuho ei ole totaalinen. Vastoinkäymisistä huolimatta selviytyjät ovat terveitä, puut vihreitä ja ruoka tuoretta.

Porter katsoo romaanin rauhoittelevan ydinsotaan liittyvää 1950-luvun hysteriaa kytkemällä pelottavan tulevaisuuden tunnettuun ja turvalliseen menneisyyteen. Neuvostoliitto oli laukaissut vuonna 1957 Sputnikinsa ja osoittanut ylettyvänsä ohjuksineen tarvittaessa minne tahansa maapallolla. Yhdysvaltojen viranomaisohjeistus suositteli rakentamaan säteilysuojia talojen pihoille ja kellareihin, mutta todellisuudessa ydinlaskeuma tekisi koko maasta taistelutantereen. Frank ei kuitenkaan kehittele laskeumasta ongelmaa: jokivesi on puhdasta ja tuulet puhaltavat suurkaupunkien pölyn sivuun Fort Reposesta.

Kirjan viesti on siis samansuuntainen kuin viranomaisten tiedotuskampanjoissa. Elämä jatkuu tuhosta huolimatta tunnistettavassa muodossa. Porter kuitenkin huomauttaa, että selviytyjien moraalisen kehityksen pitäisi vahvistaa uskoa johonkin. Paluu yksinkertaiseen elämään ei ole romaanin viesti, koska Fort Reposen asukkaat haaveilevat sähköstä, joka puolestaan perustuu ydinvoimaloiden käynnistämiseen — siis periaatteessa samaan vaaralliseen teknologiaan, joka tuhosi kaupungit.

Mihin romaanissa sitten uskotaan? Henkilöhahmojen puheissa vilahtelevat darwinistiset ajatukset, kuinka luonto karsii elinkelvottomat yksilöt jatkosta. Valtioiden tasolla katsottuna usko samaan valintamekanismiin johtaa asevarusteluun ja sotaan. Tulosten valossa sotilaskoulutuksen tuoma tehokkuus, järjestys, rohkeus ja voima ovat valtteja, joita Fort Reposessa pelataan. Samat hyveet tuovat Yhdysvalloille suhteellisen voiton Neuvostoliitosta, jos sitä voitoksi voi sanoa. Korruptoitunut maailma jää taakse.

* * *

C. W. Sullivan tulkitsee raamatullisen viittauksen Babyloniin kirjan nimessä tarkoittavan, että syyllisyys sotaan on jaettua, kaikille kuuluvaa. Itse osoittaisin sormellani tuota darwinistista hörähtelyä ja erityisesti ”sopivimman” ja ”vahvimman” virheellistä samastamista, mutta Bookerin ja Porterin havaintojen valossa tämä on tulkittavissa niin, että syy sotaan on byrokraattisessa ja yksilöstä etääntyneessä järjestelmässä. Tavallaan me kaikki olemme luoneet maailman, jonka pitää puhdistua.

Koska romaanissa ydintuho ei ole lopullinen, sitä voi lähestyä mytologisesta näkökulmasta. Mytologian termein: korruptoitunutta maailmaa ei voi korjata, vaan sen täytyy syntyä uudelleen. Gary K. Wolfe näkee kirjan kuvaaman kaoottisen tuhon ja romahduksen terävöittävän moraalisia harmaan sävyjä ja nimenomaan vahvistavan kulttuurisia arvoja, koska seikkailukertomuksessa sankaruus on merkityksetöntä ilman niitä. Sankarin taistelun tuloksena syntyy uusi, synnitön maailma. Siellä luotetaan perheeseen, yhteisöön ja maskuliinisuuteen.

* * *

Millaista on siis politiikka, jonka ajamiseksi käydään ydinsotaa? Kenties se on Frankin kirjassakin vilahtanutta väärinymmärrettyä darwinistista haaveilua. Tämänsuuntaisia hankkeita on vilkkunut tieteis- ja agenttielokuvien pääpahisten suunnitelmissa vuosikymmenten ajan. Maailma täytyy tuhota, jotta sen voi pelastaa.

Vuonna 1945 pian toisen maailman sodan jälkeen George Orwell pohti lehtikirjoituksessaan ydinaseiden vaikutusta politiikkaan. Hän huomautti, että esimerkiksi kivääriä eri muodoissaan on kohtalaisen helppo valmistaa missä tahansa, eikä se siten mahdollista vallan keskittymistä. Niinpä kiväärin aikakausi on ollut demokratian ja kansallisen itsemääräämisoikeuden aikakautta. Ydinaseen valmistaminen on sen sijaan monimutkaista ja kallista, eikä ydinohjuksia tulla näkemään kuin muutamissa käsissä. Siten se on tyrannian väline. Orwell arveli syntyvän kolme valtakeskittymää, supervaltaa, jotka kyvyttöminä valloittamaan toistensa alueita kehittävät tasapainon, jota hän kutsui ”kylmäksi sodaksi”.

Had the atomic bomb turned out to be something as cheap and easily manufactured as a bicycle or an alarm clock, it might well have plunged us back into barbarism, but it might, on the other hand, have meant the end of national sovereignty and of the highly centralised police state. If, as seems to be the case, it is a rare and costly object as difficult to produce as a battleship, it is likelier to put an end to large-scale wars at the cost of prolonging indefinitely a ”peace that is no peace.”

Pat Frank, Alas, Babylon (1959). Esipuheen kirjoittanut David Brin. Harper Perennial, New York, NY, USA, 2005.

Lisää aiheesta:

• Nancy Anisfield (1991) Fatal Fiction: A Weapon to End All Wars. Teoksessa Nancy Anisfield (toim.), The Nightmare Considered: Critical Essays on Nuclear War Literature. Bowling Green State University Popular Press, Bowling Green, OH, USA. 5-14.
• M. Keith Booker (2001) Monsters, Mushroom Clouds and the Cold War: American Science Fiction and the Roots of Postmodernism, 1946-1964. Greenwood Press, Westport, CT, USA.
• William R. Forstchen (2011) One Second After. Tor, New York, NY, USA. [nipvet]
• John Keegan (2010) Sodankäynnin historia. Englanninkielisestä alkuteoksesta A History of Warfare (1993) suomentanut Jouni Suistola. Ajatus Kirjat, Juva. [nipvet]
• George Orwell (1945) You and the Atomic Bomb. Tribune, 19. lokakuuta 1945.
• Jeffrey Porter (1993) Narrating the End: Fables of Survival in the Nuclear Age. Journal of American Culture, 16(4): 41-47
• C. W. Sullivan III (1988) Alas, Babylon and On the Beach: Antiphons of the Apocalypse. Teoksessa Carl B. Yoke (toim.), Phoenix from the Ashes: The Literature of the Remade World. Greenwood Press, New York, NY, USA. 37-44.
• W. Warren Wagar (1999) A Short History of the Future, 3. laitos. The University of Chicago Press, Chicago, IL, USA. [nipvet]
• Gary K. Wolfe (1983) The Remaking of Zero: Beginning at the End. Teoksessa Eric S. Rabkin, Martin H. Greenberg, Joseph D. Olander (toim.), End of the World. Southern Illinois University Press, Carbondale, IL, USA. 1-19.

--
Kuva: ”Atomic bomb blast at Bikini Island” (1946) [Museum of Photographic Arts Collections / public domain]