sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Sodankäynnin historia

John Keegan, Sodankäynnin historia. Englanninkielisestä alkuteoksesta A History of Warfare (1993) suomentanut Jouni Suistola. Ajatus Kirjat, Juva, 2010.

Sodankäynnin historia yleensä alkaa määrittelystä, mitä sota on. John Keegan (1934-2012), brittiläinen sotahistorioitsija, aloittaakin siitä, mitä sota ei ole.
Sota ei ole politiikan jatkamista toisilla keinoilla. Jos tämä Carl von Clausewitzin lausuma olisi tosi, maailma olisi paljon helpommin ymmärrettävä paikka.
Keeganin Sodankäynnin historia on yli neljäsataasivuinen vasta-argumentti von Clausewitzin kuuluisalle ja usein lainatulle näkemykselle: "Sota on politiikan jatkamista toisin keinoin." Näkemys sisältää ajatuksen, että on olemassa joukko poliitikkoja, jotka rationaalisesti laskelmoiden käyvät sotaa valtionsa hyvinvoinnin edistämiseksi -- ikään kuin sota olisi luonteva osa politiikkaa. Keegan katsoo kritiikin olevan paikallaan, koska von Clausewitzilla oli pääsy historiallisiin teksteihin, joiden valossa hänen olisi pitänyt tunnistaa määritelmänsä kapeaksi ja likinäköiseksi. Sota on vanhempi kuin valtio tai armeija. Sota on yhtä vanha kuin ihminen, ja se esiintyy käytännössä kaikissa kulttuureissa. Sota on pitkälti kulttuurin ja rituaalien ohjaamaa. Soturiperinne ei ole ensisijaisesti poliittinen.

Keeganin tarjoamien esimerkkien lista on pitkä: Aleksanteri Suuren ja Caesarin valloitussodat olivat kunnian tavoittelua pikemminkin kuin politiikkaa. Roomalaiset eivät kohdelleet edes kehittyneitä naapureitaan Parthiaa tai Persiaa tasaveroisina valtioina, joten heillä ei ollut varsinaista ulkopolitiikkaa, jota jatkaa sodalla. Atsteekkien taistelut jumalille uhrattavien sotavankien saamiseksi olivat tuskin poliittisia. Amerikan vapaussota oli ensimmäinen puhtaasti poliittinen sota, jossa ei ollut rituaalista, juridista tai uskonnollista motiivia. Ydinsodan kohdalla teoreetikot joutuivat miettimään von Clausewitzin soveltuvuutta: Mitä on se politiikka, jonka jatkaminen toisin keinoin tuhoaa elämän edellytykset maapallolta. 

Vasta-argumentti olisi nopeasti esitetty, mutta Keegan rakentaa sen kaikessa rauhassa. Hän aloittaa alkukantaisista heimoista, antropologiasta ja psykologiasta. Kirja rakentuu neljästä osasta ja aineesta: 'Kivi'  käsittää linnoittamisen alkuhistoriaa ja maanviljelijöiden sekä paimentolaisten välisiä konflikteja. 'Liha' tarkastelee armeijoiden kokoonpanoa ja soturikulttuurin kehittymistä niin Uudessa Seelannissa kuin Kaksoisvirtainmaassa. 'Rauta' keskittyy Kreikasta alkaneen uudenlaisen sodankäynnin tuomiin muutoksiin: perinteisen ryöstelyn ja usein vaarattoman kahakoinnin sijaan kreikkalaiset marssivat vihollisen rivistöihin tiiviissä muodostelmissa tehden taisteluista äärimmäisen väkivaltaisia mutta lyhyitä. 'Tuli' käsittelee ruudin mukanaan tuomia muutoksia, ensin sodankäynnin ammattimaistumista ja sitten Ranskan vallankumouksesta alkanutta asevelvollisuutta, joka kasvatti armeijoita ja teki esimerkiksi kahdesta maailmansodasta äärimmäisen tuhoisia.

Mitä sota sitten on? Keegan sanoo, ettei siihen ei ole historian valossa yksinkertaista vastausta.
Toivon, että lukija, joka on seurannut minua loppuun saakka, on alkanut ainakin epäillä sitä, että tähän kysymykseen olisi olemassa yksinkertainen vastaus, tai että sodalla olisi vain yksi ainoa luonne. Toivon myös, että olen saanut lukijan epäilemään, onkoa todella niin, että olemme tuomittuja sotimaan, tai että maailma asiat täytyisi ehdottomasti ratkaista väkivallalla.
Keegan alleviivaa tervetullutta rauhanomaista kehitystä, jota konflikteista huolimatta yhteiskunnat osoittavat. Toivoa siis on.

Historiasta kiinnostuneelle maallikolle Sodankäynnin historia on mitä herkullisin lukukokemus. Keegan tarkastelee sodan teknologista ja sosiaalista kehitystä eri puolilla maailmaa ja nojaa mittavaan, muiden tekemään tutkimustyöhön, jonka hän ikään kuin tiivistää. Samalla kerronta maalaa laajempia kehityskaaria tapahtumien ja ilmiöiden välille kuin mitä aikakausiin keskittyvät teokset tarjoavat. Esimerkkien määrä, taktiset ja strategiset muutokset sodankäynnissä ja uudet käsitteet tarjoavat uudella tapaa jäsentyneen näkemyksen historiaan. Nyt kirjaa selaillessa tekisi mieli lukea se uudestaan, koska kerronnan sujuvuus, monipuolisuus ja kiinnostava aihe imaisevat mukaansa melkeinpä miltä tahansa aukeamalta.

Sodankäynnin historia on osa ihminen sodassa -lukuhaasteurakkaani.

4 kommenttia:

  1. Minulla on ollut tämä kirjahyllyssä jo vuosia ja edelleen lukematta, mutta tämähän kuullostaa just mun kirjalta joten täytyy nostaa sen vuoroa lukujonossa huomattavasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiesin tämän kirjan, mutta en kuitenkaan tarttunut siihen ennen kuin nyt. Suosittelen.

      Olisi tarkoitus aloittaa suomenkielinen Beevor-kimara tässä jossain vaiheessa, kun tuota lukuhaastetta pukkaa.

      Poista
  2. Jos muuten Beevor kiinnostaa enemmän, niin tänään tipahti meikäläisen postilaatikkoon odotettu Beevor "A Writer At War: Vasily Grossman with the Red Army 1941-1945" joka on täynnä mielenkiintoista asiaa näin sotakirjeenvaihtajan näkökulmasta. http://tinyurl.com/pdkzyvx

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, vaikuttaa hyvin mielenkiintoiselta. Laitanpa nimen talteen.

      Poista