Richard J. Evans, The Third Reich in Power, 1933-1939: How the Nazis won over the hearts and minds of a nation. Penguin Books, London, UK, 2005.The Third Reich in Power on toinen osa Evansin kolmiosaisessa kirjasarjassa, jonka tarkoitus on tarjota viimeisimmän historian tutkimuksen valottama yleisesitys yhdestä poikkeuksellisimmasta aikakaudesta Euroopan historiassa. Ensimmäinen osa, The Coming of the Third Reich, käsitteli Saksan kansallissosialistien historian aina vuoteen 1933, jolloin Hitlerin johtama kansallissosialistinen puolue nousi valtaan. Tämä toinen osa käsittelee kuutta toista maailmansotaa edeltävää vuotta.
Hitlerin johtama Saksa muuttui pian poliisivaltioksi. Oikeuslaitos "puhdistettiin" muiden laitosten tavoin ja rikoksista jaettiin tuomioita taannehtivasti. Usein kävi niin, että kärsittyään vankeusrangaistuksen poliittisesti epäluotettava rikoksen tekijä joutui vielä keskitysleirille. Ilmiannot ja sanktiot vaimensivat oluttupien keskusteluja ja naapuruston vitsailua. Vuonna 1936 perustettiin salainen valtiollinen poliisi Gestapo, jonka keskeinen väline oli turvasäilö (keskitysleiri). Natsit siivosivat myös omia rivejään. Ns. pitkien puukkojen yönä SA-järjestön johtajia ja Hitlerin poliittisia vastustajia tapettiin, vangittiin tai asetettiin kotiarestiin.
Ideologinen mobilisointi oli ennennäkemättömän laaja ja tehokas. Vaikka natsit pitivät modernisteja degeneroituneina (Hitler vaati taiteilijoita steriloitaviksi), natsien ideologian ilmaus esimerkiksi arkkitehtuurissa ja kuvanveistossa oli kuitenkin modernismia. Kansalle rakennettiin radioita, joilla kuunnella julkisia puheita. Kirkon ote lapsista kirposi, kun kansallissosialistit syrjäyttivät nuorten kerhot ja seurat ja asettivat poliittisen ideologian ideologia opetuksen lähtökohdaksi. Hitler Jugend -jäsenyys oli usein edellytys päätöstodistukseen ja sitä kautta opiskeluun ja työpaikkaan. Simputus alkoi jo pienestä pitäen.
Hitler ei pitänyt oppineista tai arvostanut oppineisuutta. Yliopistot menettivät autonomiansa, arvostuksensa ja akateemisen tasonsa. Natsioppilaitosten sisäänotto suosi atleetteja. Opiskeluun sisältyi pakollisia työleirejä maaseudulla tai maanteillä. Natsi-ideologiaa yritettiin työntää mm. fysiikkaan, jolloin tuloksena oli juutalaisvaikutteista (esim. suhteellisuusteoriasta) puhdistettu Deutsche Physik. Yritysten omat tutkimuslaitokset saivat aikaan kuitenkin tuloksia.
Natsien ideologia perustui Hitlerin vankilassa kirjoittamaan kirjaan Taisteluni. Sen ytimessä oli rotuoppi, jonka mukaan arjalainen (saksalainen) rotu oli ylivertainen herrakansa, jonka tehtävä oli taistella itselleen elintilaa vähäisempien rotujen keskellä. Johtajuus, voima ja luonnonvalinta olivat saksalaisia arvoja, joita uhkasivat kommunistit, juutalaiset ja ylipäätään kaikki ei-saksalainen. Jotkut yrittivät kritisoida kansallissosialistista ideologiaa mutta huomasivat sen epäselväksi ja ristiriitaiseksi vyyhdiksi, johon oli vaikea tarttua.
Evans pitää natsismia sotilashankkeena eikä uskontona. Jotkut halusivat rakentaa kansallissosialismin ympärille muinaiseen teutoniseen mytologiaan perustuvan uskonnon, mutta natsijohto irtisanoutui siitä ja lakkautti sen. Hitlerin päämäärä oli sota, jota hän piti väistämättömänä. Koko yhteiskunta valjastettiin sotavalmisteluihin.
Hitlerin julkiset hankkeet ovat saaneet mainetta työllisyystilanteen parantamisesta. Työttömyys toki laski, mutta se oli aikaisempien hallitusten käynnistämien toimien ja tilastokikkailun ansiota. Lisäksi natsit suosivat naisten jäämistä kotiin, mikä vähensi työmarkkinoilla liikkuvien ihmisten määrää. Sosiaaliavun saamisen edellytys oli usein julkisiin hankkeisiin osallistuminen. Ammattiliitot oli nujerrettu, jolloin palkka oli pieni, ruoka huonoa ja työturva heikkoa. Niinpä natsien esittämä toipuminen ei vaikuttanut ostovoimaan. Toisaalta työpaikkojen luominen olikin tarkoitettu Saksan uudelleen aseistamiseksi, joka -- kuten keynesiläinen elvytyskin -- maksettiin alijäämin.
Hallinnon keskeinen ajatus oli, että talous kääntyisi kasvuun, kun Saksa hankkisi itselleen lisää elintilaa. Natsi-ideologian mukainen autarkia tarkoitti, että Saksa pyrki omavaraisuuteen lannoitteiden, keinokumin ja polttoaineiden suhteen. Seurasi säännöstelyä ja pulaa esim. metalleista.
1930-luvun mittaan juutalaisiin kohdistuva hiillostaminen kiihtyy. Heidän taloudellinen toimintansa vaikeutui asteittain, kun omistamiseen ja liiketoimintaa tuli rajoituksia samalla, kun valtio kehoitti kansalaisiaan juutalaisvastaiseen ostoboikottiin. Seurasi pakkomyyntejä, arjalaistamista ja rankkaa verotusta. Monille yrittäjille juutalaisvainot olivat tuottoisaa; juutalaiset eivät saaneet viedä omaisuuttaan ulkomaille, joten yrittäjät pääsivät ostamaan yrityksiä, kiinteistöjä ja tuotantolaitoksia pilkkahintaan. Virkamiehet kiristivät lahjuksia paperitöistä ja erityisesti ulkomaille muuttamiseen vaadittavista luvista. Vainoista nauttivat myös ruskeapaidat ja muut natsit, jotka takavarikoivat tai ottivat muuten haltuunsa juutalaisten omaisuutta aina huonekaluja myöten. Pohjimmiltaan natsit olivat väkivaltainen rosvojoukko ylintä johtoa myöten. Göring oli kuuluisa taidekokoelmastaan, josta puolet oli takavarikoituja teoksia. Hitler nosti rojalteja valokuvistaan (joita valtion oli pakko ostaa) ja kirjoistaan mutta vältti maksamasta veroja.
Evansin kertomus sotaa edeltävistä vuosista vie mukanaan. Läpileikkaus väkivaltaisen poliisivaltion synnystä ja sotavalmisteluista on kiehtova. Maallikko ei tunne Natsi-Saksan historian tutkimuksen kiistanalaisia tulkintoja tai ongelmia, joten Evansin näkökulman arviointi jää ammattilaisille, mutta monipuolisuus, yksityiskohtien paljous, niitä jäsentävät suuret linjat ja tilastot sekä kerronnan sujuvuus punoutuvat herkullisesti lukukokemukseksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti