Michael Axworthy, Iranin historia: Mielen valtakunta. Englanninkielisestä alkuteoksesta Iran: Empire of Mind. A History from Zoroaster to the Present Day (2007) suomentanut Tapani Kilpeläinen. Into Kustannus, Riika, Latvia, 2013.Michael Axworthy on brittiläinen Iranin historiaan ja kulttuuriin erikoistunut tutkija, joka on toiminut myös diplomaattina. Hän on kirjoittanut muutaman tietokirjan Iranin historiasta, jota käsillä oleva vuonna 2007 julkaistu Iranin historia: Mielen valtakunta kattaa laajimmin.
Irania ovat miehittäneet vuorollaan kreikkalaiset, roomalaiset, arabit, turkkilaiset ja mongolit, ja lisäksi se on ollut kehittyneempien suurvaltojen puristuksissa, mutta silti iranilainen kulttuuri ja identiteetti ovat säilyneet. Tähän kirjan alaotsikkokin viittaa: iranilaisen kulttuurin keskus on siirtynyt seudulta toiselle vuosisatojen aikana, se on yhdistänyt eri kansoja ja sen vaikutus on ulottunut kauas sen rajojen ulkopuolelle. Kiinteän valtakunnan sijaan Axworthy esittää Iranin ajatuksena, mielen valtakuntana.
Iranin historia alkaa kysymyksin: Keitä iranilaiset olivat ja mistä he tulivat? Nykyisen Iranin aluetta on asuttanut ja asuttaa kansojen tilkkutäkki, joka puhuu osin eri kieliä ja tunnustavat eri identiteettejä. Kun indoeurooppalaiset iranilaisia kieliä puhuvat paimentolaiset saapuivat pohjoisesta 1000 eaa, alueella oli asuttu jo tuhansia vuosia. Jossain vaiheessa assyrialaisten aikakirjoissa heihin alettiin viitata meedialaisina tai persialaisina, joita ensin verotettiin, sitten heitä vastaan tapeltiin, ja lopulta vuonna 612 eaa meedialaiset tuhosivat mm. Niniven. Valtaistuimelle vuonna 559 eea noussut persilainen prinssi Kyyros otti asiakseen korjata kansansa asemaa. Hän käänsi hallitsevien meedialaisten ja hallittujen persialaisten valtasuhteen päälaelleen ja valloitti laajoja alueita Vähässä-Aasiassa ja Lähi-Idässä. Hänen rakentamansa Akhaimenidien valtakunta ulottui Indus-joelta Makedoniaan ja Egyptiin. Sittemmin aluetta hallitsivat kreikkalaisten jälkeläiset, parthialaiset ja sassanidit.
Axworthy ei mainitse 500-luvun ruttoa, joka niitti kansaa Välimeren itäosissa, mutta Bysantin ja Persian valtakunnat hakkasivat toisiaan, kunnes edellinen vetäytyi ja jälkimmäinen jäi arabivalloittajien käsiin. Arabivaltakunnan sisällä sassanidien virkamieskoneisto ja kulttuuri levisivät nopeasti, joskin valloittajat painostivat käyttämään arabian kieltä. Identiteetti kuitenkin säilyi, ja puoli-itsenäisten dynastioiden jälkeen hallitsija toisensa jälkeen korosti persialaista kieltä ja kulttuuria. Tältä ajalta on peräisin mm. Ferdowsin kirjoittama Shahnameh, Kuninkaiden kirja, joka kokoaa persialaista historiaa, kansanperinnettä ja tarustoa. 1200-luvulla loisto katkeaa raakaan mongolimiehitykseen.
Aina viime vuosisadan alkuun Iran pysyi takapajuisena. Modernisointi- ja keskittämisyritykset saivat muutaman kerran hyvän lähdön mutta kaatuivat lopulta syystä tai toisesta. 1800-luvulla, kun muualla maailmassa teollistuminen lähti komeaan nousukiitoon ja perustuslaillinen hallinto levisi kulovalkean tavoin, pysyi Iran yhtäältä itsevaltiusperinteen ja toisaalta Venäjän ja Britannian suurvaltapolitiikan lyhytnäköisten etujen kahlitsemana.
Öljy tietenkin muutti kaiken ja tavallaan ei. Britannian onnistui hankkia toimilupia öljynporaukseen maan lounaisosissa, mistä kehittyi yritys, joka otti myöhemmin nimekseen BP eli British Petroleum. Toisen maailmansodan jälkeen pelko Iranin aikeista kansallistaa kansainvälisen talouden kannalta merkittävät öljyvaransa ja toisaalta riski lipsahtaa kommunistiseen leiriin herätti myös Yhdysvaltain kiinnostuksen. Alkuun USA nautti kansan ja hallinnon suosiota, mutta epätasainen modernisaatio, heikko talouskehitys, perinteisen elämäntavan ja länsimaisen kaupungistumisen välille kasvava juopa ja länsimaiden tukema raaka sortohallinto kasvattivat vastustusta, joka purkautui vuoden 1979 vallankumouksena. Vallankumouksen voimahahmon ajatollah Khomeinin johdolla Iranista tuli teokratinen tasavalta. Heti perään lännen tukema Saddam Hussein hyökkäsi Iraniin, mistä alkoi verinen melkein kymmenen vuotta kestänyt sota.
Axworthy käsittelee vallankumouksen jälkeistä Irania lyhyesti. Vallankumouksen jälkeen välit Yhdysvaltoihin ovat olleet kireät. Iranin johto tuomitsi jyrkästi vuoden 2001 terrori-iskut ja yritti liennyttää maiden välejä, mihin Yhdysvallat ei tarttunut vaan teippasi maan pahan akselille. Iran kärvistelee kauppasaarrossa, sen presidentti laukoo mielettömyyksiä holokaustista ja Israelista, ja se toivoo voivansa tuottaa edes osan 70 miljoonaisen kansansa energian tarpeesta ydinvoimaloin. Ydinasekaan ei haittaisi kansainvälisessä neuvottelupöydässä. Silti sen kansa on koulutetumpaa kuin koskaan, mutta hallinto ei ole ottanut avosylin vastaan ajatusta kansalaisyhteiskunnasta.
Uskonnolla on tietenkin ollut suuri merkitys Iranin kehitykselle. Axworthy esittelee esi-islamilaisia uskontoja kuten zarahustralaisuutta ja mazdalaisuutta ja niiden vaikutusta Lähi-Idän uskontoihin. Hän pureutuu myös jo myöhäisellä keskiajalla valtionuskonnoksi muodostunutta šiialaisuutta, ja sen vaikutusta sisä- ja ulkopolitiikkaan.
Iranin historia on erittäin mielenkiintoinen johdanto erikoisen korkeakulttuurin historiaan. Länsimaisen maallikon näkökulmasta Axworthy käsittelee historiaa tasapuolisesti: hän ei peittele länsimaiden, erityisesti Britannian ja Yhdysvaltojen, syntejä muttei esitä Irania onnettomana suurvaltapolitiikan uhrinakaan. Paikoin kirjoittajan persialaisten runoilijoiden ja kulttuurin ihailu paistaa teoksesta.
Kirjassa on muutamia kuvia, joitain karttoja, joukko lähdeviitteitä ja hakemisto.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti