Catch-22

Joseph Heller, Catch-22. Simon & Schuster, 2004 (1961).

Joseph Heller (1923-1999) oli yhdysvaltalainen kirjailija, novelisti ja näytelmäkirjailija. Hän palveli toisessa maailmansodassa Yhdysvaltain ilmavoimissa pommikoneen miehistössä. Sodan jälkeen hän opiskeli ja opetti kirjoittamista. Hellerin tuotannosta Catch-22 on tunnetuin teos. Kirjan nimi on jäänyt englannin kieleen tarkoittamaan ristiriitaisten ehtojen säätelemää ongelmaa.

Yhdysvaltalain ilmavoimien 256. lentue on sijoitettu Italiaan Pianosan saarelle, mistä se tekee pommituslentoja eri puolille Etelä-Eurooppaa vuonna 1943. Tapana on, että tietyn pommituslentokiintiön täytyttyä miehet kotiutetaan. Lentueen everstit kuitenkin nostavat miehistöltä edellytettyä kiintiötä jatkuvasti. Kyseessä on miesten kannalta vaarallinen toistokoe, ja väistämättä osa heistä kuolee ennemmin tai myöhemmin.

Kirjan päähenkilö kapteeni John Yossarian haluaa elää ikuisesti (tai kuolla sitä yrittäessään). Hän ottaa sodan henkilökohtaisesti ja etsii kuumeisesti tapoja tulla tavalla tai toisella kotiutetuksi. Hän viettää aikaa sairaalassa muka maksatulehduksen kourissa, ja, kun se ei tuota tulosta, hän sanoo tulleensa hulluksi.

"They're trying to kill me," Yossarian told him calmly.
"No one's trying to kill you," Clevinger cried.
"Then why are they shooting at me?" Yossarian asked.
"They're shooting at everyone," Clevinger answered. "They're trying to kill everyone."
"And what difference does that make?”

Armeijan byrokratia on kuitenkin absurdi ja siten ylivoimainen. Jos henkilö väittää olevansa hullu,  se tarkoittaa, että henkilö on terve, koska vain terve ihminen väittäisi itseään hulluksi näin välttääkseen lentämästä pommituslentoja.

There was only one catch and that was Catch-22, which specified that a concern for one’s own safety in the face of dangers that were real and immediate was the process of a rational mind. Orr was crazy and could be grounded. All he had to do was ask; and as soon as he did, he would no longer be crazy and would have to fly more missions. Orr would be crazy to fly more missions and sane if he didn’t, but if he was sane he would have to fly them. If he flew them he was crazy and didn’t have to; but if he didn't want to he was sane and had to. Yossarian was moved very deeply by the absolute simplicity of this clause of Catch-22 and let out a respectful whistle. “That’s some catch, that Catch-22,” he observed. “It’s the best there is,” Doc Daneeka agreed.

Hellerin esittämä maailma on hullu. Yossarian ennen pitkää pelkää omaa komentajistoaan enemmän kuin saksalaisia. Sotakoneiston logiikka on epäjohdonmukaista, ja ihmishenkiä haaskataan kasvottoman byrokraattisen koneiston asettamien yhdentekevien päämäärien tai pelkästään komentajien uraa edistävien tavoitteiden vuoksi. Kapitalismia edustava messiupseeri Milo Minderbinder pyörittää absurdia, ensin koko Välimerelle ja sitten koko Eurooppaan levittäytyvää  mustaa pörssiä eli "syndikaattia" ja onnistuu puhumaan kenet tahansa ympäri samastamalla syndikaatin edut, henkilökohtaiset edut ja kansalliset edut. Opportunistinen kapitalismi nousee sodan ja politiikan yläpuolelle, mutta virheet ja ongelmat päätyvät miehistön maksettaviksi. 

Heller kirjoitti kirjaa kahdeksan vuotta. Hän on myöhemmin nimennyt satiirin kohteekseen muutaman yhdysvaltalaisen teollisuuspampun, Korean sodan ja McCarthyn vainot, ei niinkään toisen maailmansodan upseeristoa tai tapahtumia. Catch-22 ei etene kronologisesti vaan täydentyy sieltä täältä kuin palapeli. Kerronta kiertää kehissä, ja lukuja yhdistää vapaa assosiaatio. Yossarianin lentueessa palvelevan miehistön taustat ja tarinat muodostavat lukuisia sivujuonia.  

Catch-22 on kuitenkin ensisijaisesti hauska. Heller rakentaa virkkeisiin ja kohtauksiin odotuksia, jotka hän kääntää päälaelleen. Absurdi byrokratia ja sen mielipuolinen logiikka saavat nauramaan ääneen. Kerronta kuhisee kauttaaltaan vitsintynkää.

The Texan turned out to be good-natured, generous and likable. In three days no one could stand him.

Build-up. Payoff.