Margaret Conrad, A Concise History of Canada. Cambridge University Press, New York, NY, USA, 2012.Kanadalainen Margaret Conrad on historioitsija ja professori emerita, joka on kirjoittanut erityisesti Kanadan Atlannin rannikkoalueen menneisyydestä ja naisten historiasta Kanadassa. A Concise History of Canada on nimensä mukaisesti tiivis, lähdeluetteloineen ja hakemistoineen yli kolmesataasivuinen johdanto Kanadan historiaan. Se kuuluu Cambridge University Pressin Concise History -kirjasarjaan, joka kattaa valikoiman maita ja on tarkoitettu sekä oppikirjaksi että maallikon lukemistoksi.
Ennen eurooppalaisia Uutta mannerta asuttivat aboriginaaliheimot, joilla oli alueelle sopiva elintapa, kehittynyt kaupankäyntiverkosto ja hyvä tuntemus maatieteestä. Nimen Kanada arvellaan tulevan irokeesin sanasta 'kanata', joka tarkoittaa kylää tai asutusta. Eurooppalaiset ottivat nimen käyttöön jo 1500-luvulla viitatessaan nykyisen Quebecin alueen siirtokuntiin. Samaan tapaan monet muutkin nimet ovat periytyneet alkuperäiskansoilta.
Eurooppalaiset toivat muassaan, paitsi tykkejä ja terästä, myös tauteja, joille aboriginaaleilla ei ollut vastustuskykyä. Esimerkiksi isorokon arvioidaan tappaneen 50-75% altistuneesta populaatioista. Jotkin eristäytyneet inuiittiheimot, jotka eivät olleet törmänneet eurooppalaisiin, kuolivat ensikosketuksesta viimeiseen jäseneen 1900-luvun alussa. Eurooppalaisten siirtokuntatoiminta oli alkuun surkeaa. Keripukki katkaisi monta yritystä pysyvästä asutuksesta, ja pitkä kylmä talvi saneli pitkään elinolot ja populaation koon. Britannia piti hallussaan itärannikkoa, Espanja Floridaa ja Meksikoa ja Ranska vyöhykettä Mississippin suistolta Appalakkien länsipuolta St. Lawrencen lahdelle. Siirtomaasodissa Britannia kitki Ranskan jalansijan Pohjois-Amerikasta, ja kun Yhdysvallat itsenäistyi, lojalistit muuttivat pohjoiseen Britannian hallitsemalle alueelle.
Näin 1800-luvun alkuun mennessä Kanadassa kävi jo englantilaisten ja ranskalaisten köydenveto. Alkuun siirtolaisten kielijakauma oli melko tasainen, mutta maahanmuuton kiihtyessä ranskankieliset jäivät vähemmistöön. Samalla katoliset jäivät protestanttien jalkoihin, mutta siirtomaahallinto teki poikkeuksia sallimalla katolisille laajemmat oikeudet Kanadassa kuin muualla Imperiumin alueella. Siirtomaasodissa aboriginaalit olivat olleet vaihtelevine liittolaisuuksineen merkittävä voima, mutta sotien päätyttyä hekin jäivät siirtolaisten jalkoihin. Heidän maasta tehtävät sopimukset olivat usein kyseenalaisia.
Kanadaan ei kehittynyt perinteistä yläluokkaa vaan kiinteitä kauppiaiden, ammattikiltojen ja poliitikkojen muodostamia klikkejä. Valta keskittyi pienen piirin käsiin (family compact), mikä jarrutti uudistuksia. Kuitenkin vääjäämättä rautatie toi preerian lähemmäksi ja teollistuminen muutti tuotantotapojen ohella viestintää ja yhteiskuntaa ylipäätään. Omaisuutta syntyi ja sitä jaettiin uusiksi. Kuten muuallakin, nationalismi alkaa heräillä 1800-luvun puolen välin tietämissä. Vuonna 1869 perustetaan provinssien muodostama konfederaatio, joka oli hienompi nimitys liittovaltiolle, ja Ottawasta tehdään pääkaupunki. Uusia provinsseja luotiin pikku hiljaa ja suurin vaikeuksin (etäisyydet, paikalliset erot ja vastustus). Yhdysvaltojen kanssa oli käyty 1800-luvun alussa lyhyt sota, ja voimistuvaan etelään luotiin huolestuneita katseita (monet olisivat halunneet irti Britanniasta ja liittyä Yhdysvaltoihin).
Politiikan rintamalinja kulki alkuun liberaalien ja konservatiivien välissä. Maasta tuli virallisesti kaksikielinen 1877, mutta aboriginaalipolitiikka oli käytännössä apartheidia. Politiikkaa vaikeutti ja vaikeuttavat laajan maan eri osien erilaisuus, sekä tasapainottelu Britannian perinnön ja USA:n läheisyyden välillä. Vasta ensimmäisen maailmansodan jälkeen Kanada irtautuu Britannian ulkopolitiikasta. Perustuslain kasaaminen oli pitkä prosessi, jota vaikeutti jälleen maan eri osien paikalliset erot, tarpeet ja kulttuurit. Se saatiin kasaan vasta vuonna 1982, mutta silloinkin Quebec jättäytyi ulkopuolelle. Kompromissien vievaaminen on siirtänyt valtaa liittovaltiolta provinssihallinnolla ja toisinaan takaisinpäin.
Kanadan kehitys on myötäillyt länsimaiden kehitystä ylipäätään: naisten emansipoituminen, radiot, elokuvat, kieltolait, äänestysoikeuden laajeneminen, elintason nousu, ihmisoikeudet, feminismi, vähemmistöjen oikeudet ja niin edelleen. Maan kehitykseen toi oman sävynsä kulttuurisesti, taloudellisesti ja sotilaallisesti mahtava naapuri, samoin kielellisesti ja kulttuurisesti poikkeava Quebecin provinssi. Sen separatistiliike turvautui jopa terrori-iskuihin kiihkeimpinä vuosina 1960- ja 1970-luvuilla. Quebecissa järjestetty kansanäänestys itsenäistymisestä kaatui alle kahden prosentinkymmenyksen marginaalin turvin vuonna 1995. Pieniä aboriginaalien aseellisia kapinoita on leimahtanut silloin tällöin.
Conradin kirja on nimensä mukaisesti tiivis paketti. Teksti on siistiä ja kuivaa asiaproosaa. Menestyvien Ontarion ja Quebecin vastakohdaksi nousevat Atlantin rannikon provinssit, jotka kalakantojen romahdettua ovat köyhyyden ja muutoksen kourissa. Maahan on virrannut vuosisatojen ajan uusia asukkaita, nykyisin erityisesti Aasiasta, ja rasismi on ollut ongelma koko sen ajan. Conradin tiiviin historian kautta lukija saattaa huomata, miten tuoreita monet länsimaiset, itsestään selvyyksinä otetut instituutiot ovat.
Kirjassa on kohtalaisen hyviä karttoja ja jonkin verran kuvitusta. Lisää Kanadaa jatkossa.
