Pitkä kirje

Mariama Bâ, Pitkä kirje. Ranskankielisestä alkuteoksesta Une si longue lettre (1980) suomentanut Annikki Suni. Kirjayhtymä, Jyväskylä, 1981.

Senegalilainen Mariama Bâ (1929-1981) syntyi Dakarissa hyvin toimeentulevaan perheeseen. Asemasta huolimatta tyttöjen koulutus perusteita pidemmälle ei sopinut häntä kasvattavien perinteitä kunnioittavien  isovanhempien maailmankuvaan. Bâ kuitenkin pääsi opiskelemaan ja valmistui aikanaan opettajaksi. Hänestä tuli aktiivinen naisasianainen, jota kiusasi sukupuolten eriarvoinen asema Afrikassa, missä perinne, uskonto ja lait rajaavat naisten mahdollisuuksia ja oikeuksia.

Pitkä kirje on leskeksi jääneen naisen Ramatoulayen kirje ystävälleen Aissatolle. Heidät molemmat on sysätty syrjään vuosien avioliiton jälkeen. Aissaton kiilasi hänen anoppinsa junailema avioliitto nöyrään ja perinteitä kunnioittavaan sukulaistyttöön. Mies yritti pelata kaksilla korteilla: ajaa maan modernisointia päivisin ja jatkaa perinteiden sallimaa moniavioista elämää iltaisin. Aissato erosi miehestään ja muutti ulkomaille. Ramatoulayen mies otti toisen vaimon yli kahdenkymmenen avioliittovuoden jälkeen. Toinen vaimo oli nuori, miehen vanhimman tyttären ikäinen nainen, joka ulosmittasi katkennutta nuoruuttaan huviloin, autoin ja kallein lahjoin. Ramatoulaye ei kuitenkaan eronnut miehestään; hän joutuu pohtimaan päätöstään moneen kertaan.

Hautajaiset ovat sekoitus islamia ja afrikkalaista perinnettä. Käärinliinaan verhottua ruumista kuljettavan hautajaissaattueen ylle heitellään kolikoita pahojen henkien karkoittamiseksi. Sukulaisia ja tuttavia saapuu paikalle läheltä ja kaukaa usean viikon ajan. Kun suruaika on lopuillaan, kuolleen miehen nuorempi veli kosii leskeä -- perinteen mukaan leskihän kuuluu jo suvulle (vrt. Hamlet). Ramatoulaye torjuu tämän samoin kuin kosivan nuoruuden ihastuksensa. Kumpikin olisi tarjonnut paikkaa muiden vaimojen rinnalla. Torjuminen tuottaa hänelle kyseenalaista mainetta.

Bâ kuvaa itsenäisen naisen vaikeuksia, moniavioisen suhteen ongelmia ja länsimaisten ajatusten ja tapojen virtaamista Senegaliin. Päähenkilön vanhimman tyttären avioliitto näyttääkin uudenlaiselta, tasaveroiselta, mutta tytär irtisanoutuu politiikasta: "Toimin mieluummin siellä, missä ei ole kilpailua, erottelua, panettelua, eikä tönimistä." Ramatoulaye on nähnyt maansa itsenäistymisen, mutta jo seuraava polvi tuntuu jättävän vallan miesten käsiin.

Aihe on ehkä polttava, eikä asetelmassakaan ole vikaa, mutta romaanin muoto ei ole sen vahvuuksia. Kirjeellään nainen hakee tietenkin tukea toiselta naiselta (ja kirjailija toisilta naisilta), mutta Ramatoulaye lukee auki ystävälleen tämän oman historian, vaikka se on molempien tiedossa ja siihen olisi riittänyt viitata.