Anarkistit

Joseph Conrad, Anarkistit. Englanninkielisestä alkuteoksesta The Secret Agent (1907) suomentanut Kristiina Kivivuori. Saatesanan kirjoittanut Otto Mattsson. Otava, Keuruu, 2004.

Adolf Verloc pitää suhruista krääsäkauppaa Lontoon Sohossa 1860-luvulla. Verloc on myös vieraan vallan agent provocateur, mistä lankeaa lisätuloja. Sitten vastoin kaikkia tapoja hänet kutsutetaan lähetystöön keskellä päivää. Siellä ollaan tyytymättömiä hänen tehottomuuteensa. Verloc saa tehtäväkseen toteuttaa pommiattentaatin, mikä on shokki tälle mukavuuteen ja laiskuuteen tottuneelle miehelle. Hän värvää tehtävään vaimonsa heikkolahjaisen ja herkän veljen, ja pommi räjähtää liian aikaisin. Se järkyttää paitsi Verlocia myös anarkistipiirejä ja poliisilaitosta.

Joseph Conradin Anarkistit on hidas kirja: dramaattisesta aiheestaan huolimatta toimintaa on vähän (rohkeus ja kyky toimia tulevat sitten yllättävältä suunnalta). Ulkoisen toiminnan sijaan Conrad keskittyy henkilöiden sisäiseen maailmaan, ja kerronta kuljettaa molempia tasoja henkilöiden kohtaamisissa. Tapausta tutkivan ylitarkastajan ja tämän esimiehen välinen miekkailu on herkullista luettavaa. Mitään ei tietenkään sanota suoraan, mutta loukkaukset ovat suoria.

  Apulaispäällikkö veti kätensä, joka tuki hänen kallellaan olevaa päätään, niin äkkiä pois, että olisi luullut koko hänen vartalonsa kaatuvan raukeasta asennostaan. Mutta päinvastoin, hän suoristautui erittäin valppaan näköisenä suuren kirjoituspöydän takana, jolle hänen kätensä oli pudonnut terävästi kolahtaen.
  "Sen haluaisin tietää, miksi te ette muistanut sitä ennen kuin nyt."
  "Muistanut", ylitarkastaja toisti hyvin hitaasti.
  "Niin. Ennen kuin teidät kutsuttiin tähän huoneeseen."
  Ylitarkastajasta tuntui kuin ilma olisi ikävällä tavalla kuumentunut hänen vaatteidensa ja ihonsa välissä. Sellaisen tuntemuksen voi arvaamaton ja uskomaton kokemus aiheuttaa.

Conradin anarkistit ovat tunareita mutta eivät millään koomisella tavalla. Suoraan toimintaan sitoutuneet välttävät suoraa toimintaa. Terrori-iskun motiivitkaan eivät liity pelon luomiseen vaan anarkismin profiilin kohottamiseen poliisin silmissä. Kaikki on hillittyä, keskinkertaista ja harmaata.

  "Kuule, mitä sinä tiedät hulluudesta ja epätoivosta?"
Professori lipaisi kielensä kärjellä kuivia, ohuita huuliaan ja sanoi opettavaisesti:
  "Sellaista ei ole olemassakaan. Kaikki intohimo on mennyttä. Maailma on keskinkertainen, veltto, vailla voimaa. Ja hulluus ja epätoivo ovat voima."

Pidinkö kirjasta? En ole varma. Conradin kerronta on rönsyilevää ja ilmaisuvoimaista, henkilöt hevosajureista lähetystövirkailijoihin kiehtovia, mutta kohtaamiset ovat paikoin puuduttavia. Henkilöitä kuvataan, he vaihtavat vuorosanoja, mutta on vaikea nähdä, mitä kohtaamisessa on panoksena. En ehkä ole vielä tarpeeksi kärsivällinen lukija.