Count Zero

William Gibson, Count Zero (1986). Ace Books, New York, NY, USA, 1987.

Vuonna 1984 William Gibson käynnisti kirjallaan Neuromancer (suom. Neurovelho) postmodernistisen cyberpunk-kirjallisuusgenren, joka maalasi pitkän nousukauden luomat tulevaisuuden unelmat ja teknofantasiat synkin sävyin. Cyberpunk-päähenkilöt elävät jälkiteollisen yhteiskunnan marginaalissa, ja arkea hallitsevat teknologinen muutos ja valtavat informaatiojärjestelmät. Kone ja liha ovat sulautuneet. Kova tekoäly on todellisuutta.

Count Zero on jatkoa Gibsonin esikoisteokselle, vaikka se ei suoraan jatkakaan siitä, mihin Neuromancer jäi. Tarinassa on vain viittauksia, mutta ilmeisesti ekosysteemit ovat pitkälti tuhoutuneet, sodat ovat pyyhkineet kansallisvaltiot ja suuryhtiöt hallinnoivat kaupunkeja. Yhtiöelämän ulkopuolella elää kapea riippumattomien freelancereiden joukko, joka joko asemansa, taitojensa tai työskentelytapojensa vuoksi ei ole yhtiöiden palkkalistoilla tai keskiluokassa. Kaupunkikulttuurin rinnalla elää virtuaalimaailma, Matrix, joka Gibsonin  visioissa on ikään kuin toisinto fyysisestä maailmasta. Tietokoneet on yhdistetty käyttäjän aivoihin, joten virtuaalimaailmassa surffataan, liikutaan ja ollaan läsnä kaikein aistein.

Kirja kuljettaa kolmea tarinaa. Turvallisuusasiantuntija Turner junailee Maas Neotekin huippututkijan loikkausta toiseen yhtiöön. Työntekijöiden sitoutuminen suuryhtiöön on turvattu monenlaisin teknologisin ja kemiallisin kepein ja sosiaalisin porkkanoin. Turnerin hyvin valmisteltu operaatio menee nopeasti kiville. Marly Krushkhova on taidegalleristi, jonka ura kärsi pahoin väärennöksen myymisestä. Siitä huolimatta upporikas Josif Virek palkkaa hänet etsimään Cornell-laatikkoteosten tekijän. Näköalattomassa slummissa asuva nuori Bobby Newmark haaveilee urasta maineikkaana hakkerina. Hän saa käsiinsä murtosoftaa, joka kuitenkin toimii yllättävästi ja melkein käräyttää hänen "dekkinsä" (ja siinä samassa hänet). Kaikki kolme päähenkilöä tulevat tavalla tai toisella takaa-ajetuiksi.

Gibsonin maailmassa epäluottamus on endeemistä: ihmisten välinen luottamuksen piiri on pieni. Väkivalta on yllättävää, voimakasta ja usein (jälkikäteen katsottuna) tarpeetonta. Raha on epäpyhä mahti, joka miltei herättää kuolleita, avaa kaikki ovet ja vääntää uskollisuudet sijoiltaan. Siten henkilöiden kasvavalle vainoharhaisuudelle on vankka perusta. Maailma on hyvin kaupallinen ja erityisesti uudella mantereella rikki. Kirjassa näkyy 1980-luvun pelko japanilaisten yritysten hegemoniasta: käsitteet ja korkeakulttuuri tulevat japanista. Ehkä Gibson näkee eurooppalaisessa perinteessä arvoa, koska Eurooppa - tai ainakaan Pariisi - ei näyttäydy samanlaisena murheen alhona kuin Pohjois-Amerikka.

Tartuin Count Zeroon hetken mielijohteesta -- tai ehkä nostalgiasta. Neuromancerin lukemisesta on kauan, ja jotenkin oletin kirjojen menettäneen tehonsa, mutta Count Zero on huomattavasti parempi kuin odotin. Ihastuin kerrontaan, joka kulkee hahmojen tekeminä havaintojen virtana. Vieras maailma ei tunnu päälleliimatulta vaan aidolta. Se kuitenkin vyöryy lukijaa kohti rauhallisemmin kuin edeltäjässään (muistaakseni).