tiistai 13. toukokuuta 2014

Susimessu

Mirkka Lappalainen, Susimessu: 1590-luvun sisällissota Ruotsissa ja Suomessa. Kustannusosakeyhtiö Siltala, Helsinki, 2009.

Nuijasotaan liittyvää akateemista keskustelua on käyty verkkaisesti. Sitä käsittelevä 1970-luvulla julkaistu Ylikankaan perusteos reagoi Renvallin 1940-luvun lopulla esittämiin argumentteihin, jotka haastoivat 1800-luvulla esitettyjä teorioita. Arkistomateriaalin ohella monet relevantit lähteet ovat 1900-luvun alkupuolelta, osa vielä kauempaa, mikä luonnontieteiden piirissä tarkoittaisi kuollutta tutkimusongelmaa (tai paradigmamuutosta). Historian piirissä keskustelua käydään ilmeisesti sukupolvien välillä.

Historioitsija Mirkka Lappalaisen vuonna 2009 julkaistu Susimessu on viimeisin kirjaksi koottu puheenvuoro tähän 1600-luvun taitteen talonpoikaiskapinaan. Kirja on odottanut muutaman vuoden hyllyssäni Ylikankaan Nuijasodan lukemista, mihin ihminen sodassa -lukuhaaste antoi viimein riittävän kipinän. Kipinästä on kasvanut lievä innostuminen: silmäilyn sijasta suorastaan syynään lähdeviitteitä ja -luetteloita ensimmäistä kertaa pitkään aikaan.

Lappalainen kokoaa käydyn keskustelun, nyökkää kohteliaasti aikaisemmalle tutkimukselle, mutta kiinnittää Suomeen keskittyneen kapinan sen laajempaan kehykseen: Kustaa Vaasan jälkeiseen perimyskiistaan, kruunun ja aatelin väliseen taisteluun (vaikutus)vallasta ja samanaikaiseen uskonpuhdistuksen ja vastauskonpuhdistuksen kädenvääntöön pohjoismaisista sieluista. Siinä sivussa taistellaan vielä Itämeren herruudesta. Näkökulma asettaa nuijasotaan liimatut myytit uudenlaiseen valoon, joka pikemmin sovittaa aikaisemmat näkemykset yhteen kuin kumoaa niitä. Klaus Fleming pelasi luonteensa mukaista valtaistuinpeliä laillisen kuninkaan miehenä. Kaarle-herttua pyrki maanisesti valtaan. Talonpojat reagoivat linnaleirien rasituksiin. Osapuolet etsivät liittolaisia suunnasta, joka palvelisi kunkin omia etuja. Kaikki turvautuivat propagandaan oikeuttaakseen tekonsa aikalaisten ja historian silmissä.

Ruotsalainen ja siten suomalainen aatelisto näyttää keskiaikaiselta, köyhältä ja tietämättömältä; se tuntee vain sodan. Talonpoikien verotus saatiin käyntiin, mutta ei heidän hengensä tai omaisuutensa suojaa. Ylipäätään yhteydenpito oli vaikeaa ja epävarmaa.
Marskin ja herttuan vainoharhaiselta tuntuva pelko vihollisen palvelijoita kohtaan selittyy osin sillä, että 1500-luvun oloissa oli hyvin vaikea päästä perille siitä, mitä maassa todella tapahtui. Valepuvussa liikkuminen oli yleistä, ja äärettömissä erämaissa oli helppo piileskellä. Postia ei ollut, kirjeet kulkivat palvelijoiden tai kauppiaiden mukana. Tiet olivat ratsupolkuja, ja kelirikkoaikaan kulkukelvottomia. Huhut kulkivat kirjeitä nopeammin, velloivat kylästä toiseen ja muuttuivat matkatessaan yhä hurjemmiksi.
Renessanssiloisto, jota Kustaa Vaasan pojat pyrkivät Ruotsiin tuomaan, jää hovien piiriin. Kaarle-herttuan armeijan haastaessa Riian edustalla puolalaiset eliittisotilaat erikoistumisen ja vaurauden edut tulevat selviksi: Laatu korvaa määrän. Herttua kokee miesylivoimastaan huolimatta murskatappion. Lappalaisen maalaamaa ajankuvaa vasten onkin suoranainen ihme, että Ruotsi on rakentamassa suurvaltaa seuraavan sadan vuoden aikana.

Susimessu on taiten kirjoitettu, eikä ole vaikea yhtyä kustantajan sivuille koottuun ylistykseen. Lappalaisen kerronta on jäsenneltyä, sujuvaa, monipuolista ja pohjattoman mielenkiintoista. Teksti ottaa muutamia askelia poispäin kuivasta tieteellisestä proosasta: Metsät ovat kuuraisia, ja luterilaisuus juurtuu routaiseen maahan. Lopputulos toimii.

8 kommenttia:

  1. Juuri luin Lappalaisen kirjan sata vuotta myöhemmistä tapahtumista, Jumalan vihan ruoskan, jossa muutamaan kertaan vertailtiin tilannetta nuijasodan aikoihin (paljon oli muuttunut mutta kaikki ei).
    Ja siinäkin kyllä oli sukupolvien välistä keskustelua eli ehkä tämä sitten on normaalia historiassa.

    Ja oli sekin sen verran vetävästi kirjoitettu että jäi hotsittamaan tämä Susimessukin jossain vaiheessa lukea, varsinkin kun en nuijasodasta oikein mitään muuta tiedä kuin pari nimeä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jumalan vihan ruoska on myös erinomainen.

      Susimessu ei käsittele nuijasodan taisteluita tai siihen johtanutta väkivaltaa kuin ohimennen. Kerronta keskittyy laajempaan näyttämöön. Ylikangas on pureksinut kapinan vaiheet tarkemmin. Susimessun ansiot (kerronta, jäsennys, aineisto, näkökulma) näkyvät terävinä Ylikankaan Nuijasotaa vasten, vaikka sekin on hyvä. Suosittelen molempia. :-)

      En tiedä, ehkä suomalaisia nuoria historioitsijoita ei ohjata/kouluteta samalle apajalle, poislukien ehkä sotahistoria. Nuijasotaa ei tutkita juuri muualla, joten historioitsijalla on edeltäjänsä keskustelukumppaninaan.

      Poista
  2. Hitto, tämän lukemisesta on tosi kauan, mutta muistan, että olin todella vaikuttunut Lappalaisen taidosta kirjoittaa historiaa. Aihepiiri ei tosiaan ole minulle se läheisin saati tutuin, mutta voisi hyvinkin lukea tämän uudelleen muistinvirkistykseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On käynnissä semmonen lukuhaaste, johon tämä menee kuin jugurtti pajatsoon. :-)

      Olin huomaavinani, että Siltalan katalogi lupaili lisää Lappalaista tänä vuonna. Oi iloa!

      Poista
  3. Pirulauta, tämähän kuullostaa mielenkiintoiselta kirjalta. Kiitokset vinkistä. Itse en ole päässyt Suomen historiassa näin pitkälle. Lähin taitaa olla Peter Englund joka sivuutti Suuren Sodan Vuosissa Suomen tapahtumia, jotka olivat Nuijasodan jälkeistä aikaa. Omalta osaltani voisin heittää lukuvinkiksi hiukan tuoreempaa historiaa eli Stig Ramelin Kustaa Mauri Armfelt. Kirja suomalaisesta kosmopoliitista tai harmaasta eminessistä joka sulavasti vaikutti niin Kustaa III:n ja Aleksanteri I:n hoveissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä. Kunhan taistelukentät ensin hiljenevät, voi siirtyä hämmästelemään sulavapuheista hovielämää.

      Poista
  4. Mielenkiintoisen kuuloinen kirja. Mieheni kiinnostui kirjasta kovasti, mutta kirjaa ei ole enää saatavilla mistään. Sattuisikohan sinulla olemaan kyseinen kirja ja olisitkohan mahdollisesti kiinnostunut myymään sen, mikäli sellainen löytyy?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole valmis luopumaan omastani. Lappalainen on niin hieno. :-)

      Kannattaa kokeilla nettidivareita, kuten Antikka.fi ja Antikvaari.fi (tosin niillä ei näytä olevan kirjaa). Niille voi tehdä myös puutelistan, joka hälyttää, kun kirja tulee jonnekin saataville.

      Nettihuutokauppoja kannattaa nuohota myös tämän tästä. Huuto.netissä näyttäisi olevan yksi kaupan juuri nyt.

      Poista

O niin kuin oikeus

Kun entisen aviomiehen (so., ensimmäisen entisen aviomiehen) pienvaraston sisältö päätyy huutokaupattavaksi maksamattomien laskujen vuoksi,...