Siru Kainulainen, Kaisu Kesonen ja Karoliina Lummaa (toim.), Lentävä hevonen: Välineitä runoanalyysiin. Vastapaino, Jyväskylä, 2013.Tavallisenkin auton konepellin alla istuu sukupolvien kokoama teknologinen neuvokkuus, joka ei useimmille aukene pelkästään ihailemalla moottoria. Polttomoottorin teoreettinen ja metalliseksi koneeksi konkretisoitu kauneus aukenevat ehkä niille, jotka tuntevat sen osat ja ymmärtävät niiden toimintaperiaatteet.
Runous ei tietenkään ole konetekniikkaa, mutta se on lähiöiden käytännöstä etäännyttämälle maallikolle samaan tapaan vierasta. Vaikka luonnollinen kieli tekee runoista helposti lähestyttäviä, epätavallisten tai vieraiden sanayhdistelmien takana istuu inhimillinen kielellinen neuvokkuus ja vuosituhantinen perinne, joka ei useimmille aukene pelkästään pintamuotoa ihailemalla. Esteettinen kokemus syvenee, jos osaa lukea runoja, tunnistaa niiden liikkuvat osat ja ymmärtää osien toiminnan.
Siru Kainulaisen, Kaisu Kesosen ja Karoliina Lummaan toimittama erinomainen kirjoituskokoelma Lentävä hevonen tarjoaa välineitä ja ohjeita runojen lukemiseen. Kirjoittajat, joukossa kriitikkoja, runoilijoita, tutkijoita ja opettajia, johdattelevat vuoronperään runojen keskeisiin piirteisiin, rytmiin, sana-ainekseen ja erilaisiin kielikuviin. Mikä on synestesia? Mitä tarkoittaa metonymia? Miten kielikuvia pitäisi lukea? Mikä on symbolin ja vertauskuvan suhde?
Hylsysarja ei tee kenestäkään mekaanikkoa eikä Lentävä hevonen tee kenestäkään runoanalyytikkoa, mutta runojen kanssa kirja auttaa ainakin alkuun. Esimerkkien kautta avautuu väylä tai väyliä runojen lukemiseen. Tulkinnoissaan kirjoittajat ovat mukana omina persooninaan (olen tulkinnut, olen ajatellut jne.), mikä korostaa tietynlaista epävarmuutta, joka runojen analysointiin liittyy: oikeaa vastausta ei ole. Lähiöiden runoilloista etäännyttämä maallikko kohottaakin kerran tai kaksi kulmakarvojaan, kun lyhyestä katkelmasta puristetaan merkitystä niin, että runoilijankin voi kuulla ulvahtavan. Tuota kaikkeako runoilija sanoillaan haki? Ehkä.
Jos tavoitteena on, kuten minulla, ylipäätään opetella lukemaan, runoanalyysi ei liene huono paikka aloittaa.
--
Tämä oli nyt viidessadas kirjoittamani kirja-arvio ja siten hyvä kohta miettiä jatkamista: lukemista en tietysti lopeta, mutta mitä seuraavalta sadalta tai viideltäsadalta kirja-arviolta on odotettavissa? Toistoa? Motiivini on vaihtunut pariin otteeseen vuosien varrella, mutta kirjoittelu on ollut pääosin lepsua. Ajoittainen terävämpi kirjoittaminen on vienyt enemmän aikaa ja vaatinut tiukempia muistiinpanoja. En ole kuitenkaan leipomassa itsestäni kirjallisuuskriitikkoa, joten sentyyppinen kirjoittaminen/ajankäyttö ei tunnu houkuttelevalta. Pidemmän päälle se myös himmentäisi asiantuntemattomuuden sädekehääni.
Bloggaaminen on tietenkin paitsi kirjoittamista myös ajattelua, jonka kautta lukeminen jäsentyy paremmin. Ajattelusta on ollut suunnattomasti iloa, samoin uusista, hauskoista tuttavuuksista. Iloa on ollut myös vanhan kirjallisuuseliitin vaikeuksista kohdata sosiaalisen median välittämä ja tallentama kansalaismielipide, mutta näinä aikoina keskisormea voisi näyttää niin moneen muuhunkin suuntaan.
Ehkä harvennan kirjoitustaajuutta, ehkä lyhennän kirjoituksia, ehkä siirryn kirjoittamaan sarjakuvista, ehkä teen jotain muuta. Muutoksia luvassa. Ehkä.
Anna mennä vaan, kyllä täällä lukijoita riittää. :) Sarjakuvat ovat aina mukava lisä blogeissa, ja tee vaikka jokunen sivuaskel siitä sotahistoriasta vähemmän kuljetuille poluille..
VastaaPoistaKiitos, kiitos. :-) Ihminen sodassa -lukuhaaste päättyy tämän kuun lopussa, joten se aihe rauhoittuu pian muutenkin. Sarjakuvistahan kirjoittelen nytkin harvakseltaan toiseen blogiin.
PoistaRunoja lukiessa on lohduttavaa ajatella, että tulkintoja voi olla monenlaisia ja ne kaikki voivat olla yhtä oikeita.
VastaaPoistaToivon, että jatkossakin saan tällä areenalla bloggauksia lukea. Sarjakuvista tai muusta.
Runot ovat monimerkityksellistä, arkikielestä poikkeavaa kielenkäyttöä. Tulkinnoista jotkin ovat paremmin perusteltavia kuin toiset, mutta ei sekään tee niistä oikeita. Siksi runot ovat kiinnostavampia kuin polttomoottorit. :-)
PoistaAinakin vuoden loppuun tässä jatketaan ihan tavalliseen tapaan. Sitten ehkä.
Onnittelut komeasta arviomäärästä. :) Johan olet laajentanut reviiriä chick litin puolelle, joten... :D Sarjakuvajuttuja on aina mukava lukea, niitä ei ole liikaa tarjolla kirjablogeissa. Kirjoitteluintoa. :)
VastaaPoistaKiitos. Suosittelen muuten Fieldingin Bridget Jonesia, jos siis et sattumoisin ole sitä jo lukenut. :-P
PoistaLentävä hevonen on ollut joskus Tampereen yliopiston kirjallisuuden pääsykoekirjana. En ole sitä itse lukenut, mutta ehkä pitäisi. Jospa saisin innostuksen lukea enemmän runoutta. Voin vain kuvitella tuon kulmakarvojenkohotus-efektin. Sen verran lennokasta runoanalyysia olen joskus itsekin tällaisista oppaista lukenut.
VastaaPoista500 kirja-arviota on huikea määrä. Onnittelut! Laskeskelin, että omalla bloggausvuositahdillani saan kirjoitella noin 16 vuotta, että yllän samaan. :) Toivottavasti blogisi elämä jatkuu vielä jossain muodossa. Mielelläni olen juttujasi lukenut. Vanhan kirjallisuuseliitin ahdinko on muuten viihdyttänyt minuakin suuresti. :)
En tiedä, tarjoaako Lentävä hevonen innostusta. Omalla kohdallani on kyse enemmän epävarmuuden hälventämisestä ja alkeellisista työkaluista. :-)
PoistaKirjoittaminen on paitsi kirjoittamista myös ajattelua. Ajattelu, epämääräisten aavistusten pakottaminen kirjalliseen muotoon, on tässä bloggaamisessa se paras juttu. Julkaiseminen pakottaa edes jonkinlaiseen huolellisuuteen ja lukupäiväkirjamuoto säännöllisyyteen. Lisäksi toisinaan syntyy keskustelua.
Vaikka haluaisin oppia lukemaan, en, kuten sanoin, mieli kirjallisuuskriitikoksi (tai esseistiksi) edes unissani. Miten sitten kirjabloggaamista pitäisi kehittää nimenomaan kirjabloggaamisena? En ole keksinyt kuin kevyen yhteisöllisyyden ja ohjelmallisuuden: jaetut lukuhaasteet, ajankohtainen kirjallisuuspöhinä, teemat ja tempaukset. Niitä voisi lisätä, mutta persoonani ja kirjamakuni eivät tarjoa suunnattomasti tilaisuuksia, enkä kumpaakaan haluaisi muuttaa. :-D
Tuo ajattelun työstäminen on itsellänikin varmasti yksi suurin motiivi kirjoittaa kirjablogia. Aloin alun perin blogata, koska koin laiskistuneeni lukijana. Nyt lukeminen on jälleen skarpimpaa, kun kirjasta on valmistauduttava myös kirjoittamaan jotakin. Kirjan herättämiä ajatuksia tulee todella työstettyä enkä vain seilaile kirjasta toiseen jäämättä pohtimaan sen tarkemmin, mitä luin. Tokihan itselleni harjaantuminen kirjallisuudesta kirjoittamisessa on ammatillisesti hyödyllistä, mutta toisaalta pidän esimerkiksi kritiikkiä aivan erilaisena tekstilajina kuin kirjabloggausta.
PoistaKirjabloggaamisen kehittäminen on hankala kysymys. Olen samaa mieltä, että tuohon sosiaalisuuteen ja jakaamiseen liittyy blogien vahvuus. Itse toivoisin, että voisin tulevaisuudessa luoda enemmänkin aitoa keskustelua kirjoista eikä vain yksittäistä kommentointia. Se toki on hirvittävän haasteellista jo siksikin, että kommenttiboksien keskustelua ei pystytä käymään reaaliajassa. Toisaalta viittaavathan postaukset usein toisiinsa, mikä on jo itsessään eräänlaista keskustelua.
Oma bloggaamiseni lähti samantyyppisestä ongelmasta. Se on nyt sitten tullut ratkaistuksi, mutta, kuten tavallista, ratkaisut synnyttävät (koomisia) uusia ongelmia. :-)
PoistaKirjablogien ja kritiikkien ero on usein tunnustettu, mutta sitä on ollut vaikeampi muotoilla. Jos kirjablogit ovat oma tekstilajinsa, millainen on hyvä kirjablogikirjoitus kirjablogikirjoituksena (eikä kritiikkinä tai kolumnina)? En tiedä. Yksittäisenä kirjoituksena mieleen tulee Hanna Pudaksen Georges Bataillen Madame Edwardaa koskeva Kirja, joka oli bussimatkaa tylsempi. Se ei ole selkesti kritiikki tai kolumni mutta hyvinkirjoitettu ja hauska lukukokemuskuvaus.
Näkisin, että keskeisin kritiikin ja kirjablogitekstin ero on siinä, että kritiikki pyrkii jonkinlaiseen objektiivisuuteen eli arvioimaan kirjaa vallalla olevan maun ja esteettisten kriteerien näkökulmasta. Kritiikissä keskiössä on kirjan sisällön ja muodon käsittely. Kirjablogeissa sen sijaan keskiössä on lukukokemus ja näkökulma on subjektiivinen. Kirjablogin kirjoittaja voi sanoa, että "varmasti tämä kirja on laadukas teos, mutta henkilökohtaisesti en kyllä pidä novelleista". Kritiikkiin tällainen arvio ei kuulu. On myös hienoa, että kirjablogiteksti tietenkin tekstilajina on hurjan paljon eläväisempi kuin kritiikki, jolla on paljon muodollisempi rooli kirjallisuusinstituutiossa. Kirjablogit ovat vapaampia institutionaalisista määritelmistä ja siksi ne voivat olla erilaisia ja värikkäitä, kuten juuri tuo mainitsemasi Hanna Pudaksen hieno teksti.
PoistaHyvä kirjablogiteksti on omasta näkökulmastani täysin makukysymys. Itse pidän teksteistä, joissa kirjoittaja pyrkii juuri henkilökohtaisen lukukokemuksen kuvaamiseen, mutta perustelee, miksi kokemus on ollut negatiivinen tai positiivinen. Turhaudun "tää ei vaan ollut mun kirja" -tyyppisestä perustelusta. Pidän myös siitä, että kirjoittaja tuo esiin tulkintojaan kirjasta. Tämä usein vaatii kyllä jonkin verran juonen ja sisällön paljastamista. Itse olen sitä lajia, joka ei häiriinny juurikaan spoilauksista. Ymmärrän kuitenkin, että tämän asian suhteen varmasti mielipiteet vaihtelevat. Pidän lisäksi kontekstualisoinnista eli kirjoittaja selventää hieman kirjailijan ja kirjan taustoja. Blogitekstien yksi upea vahvuus on myös tuo aikaisemmassa kommentissani mainitsema keskustelevuus, eli on mielenkiintoista myös, jos blogiteksti osallistuu kirjasta käytyyn yleiseen keskusteluun Tämä on myös helppo toteuttaa verkkoympäristössä hyperteksti-rakenteen vuoksi.
Näyttää siltä, että tämä aihe olisi muuten kokonaisen blogipostauksen arvoinen. :) Olen miettinytkin, että olisi mielenkiintoista keskustella laajemminkin, mitä kirjablogien lukijat arvostavat blogiteksteissä.
Selkeä institutionaalinen ero kirjallisuuskritiikin ja kirjallisuusbloggaamisen välillä on, että arvostelukappale on edelliselle työväline mutta jälkimmäisen kirjoitukset se tahraa mainoksiksi. Kuluttajaviraston mukaan bloggaajan tulisi erikseen mainita arvostelukappaleet, etteivät lukijat erehdy pitämään kirja-arvioita mielipiteinä.
PoistaOlen jotenkin ajatellut, että kirjallisuuskritiikin ero bloggaamiseen on ennemmin tiedollinen ja taidollinen -- vähän samaan tapaan kuin ammattilais- ja sunnuntaifutaajan ero. Ammattilaisfutaaja tekee samaa asiaa kuin sunnuntaifutaaja, mutta hän on erikoistunut, kunnianhimoinen, taitava, valmennettu ja kilpailuhenkinen. Hän nauttii institutionaalista asemaa, hän futaa työkseen monta tuntia päivässä. Hän jäsentää pelejä, pelaamista, pelitapoja ja lajin muutoksia herkemmin ja analyyttisemmin kuin sunnuntaifutaaja.
On tottakai sunnuntaifutaajia, joiden ero ammattilaisiin on pieni. Samaan tapaan on bloggaajia, jotka liikkuvat blogikirjoittamisen ja sanomalehtikritiikin välillä luontevasti, joilla on sama koulutus kuin ammattikriitikoilla, jotka toimivat kirja-alalla jne. Toisaalta sanomalehtikritiikki näyttää oirehtivan blogien suuntaan kokemuksellisuutensa ja juonireferaattiensa kanssa.
Kritiikki tapaa sitoa teoksen ja tekijän laajemmin kirjallisuuteen, mutta lopultakin kirjallisuuskritiikki on lukukokemusta samaan tapaan kuin kirjablogitkin. Kirjallisuuskriitikot (ja monet kirjailijat) ovat vain taitavampia lukijoita, he lukevat ja jäsentävät lukemaansa eri tavalla ja osaavat arvottaa teoksia ja autorisoida mielipiteensä ikään kuin "objektiivisesti". (Miten teos lytätään objektiivisesti?)
Nyt herää ajatuksia kirjamausta ja identiteetistä, mutta taidan säästellä ruutia. :-)
Olen täysin samaa mieltä, että kirjablogikirjoittajan ja kriitikon välillä on toki useimmiten olemassa myös tuo institutionaalisen aseman, kokemuksen ja mahdollisesti koulutuksenkin synnyttämä ero. Toisaalta se ei mielestäni liity siihen, miksi kirjablogiteksti on tekstilajina eri kuin kritiikki. Myös kriitikko voi kirjoittaa kirjablogitekstin ja kirjabloggaaja kritiikin. Tekstilajista puhuttaessa puhun siis ainoastaan tekstin sisäisistä piirteistä, en kirjoittajien koulutus- tai ammattitaustoista, jotka ovat tekstin ulkopuolisia tekijöitä.
PoistaKuluttajaviraston näkemys siitä, että kirjabloggaajan tulisi mainita, jos kirja on saatu arvostelukappaleena, on minustakin täysin naurettava. Vaikka kirjabloggaajan näkemys olisikin värittynyt siksi, että hän on saanut kirjansa ilmaiseksi kustantamolta, viime kädessä vastuu sen tuomisesta esiin ei ole mielestäni hänellä (vaikka toki se olisi hyvän maun mukaista mainita, jos näkemykset ovat jollain tavalla puolueelliset) tai kuluttajavirastolla. Pikemminkin meidän tulisi kannustaa (ja kasvattaa) lukijoita itseään suhtautumaan lähtökohtaisestikin kriittisesti netissä julkaistuun materiaalin. Eli he osaisivat ihan itse ilman kuluttjaviraston holhousta arvioida, voiko kirjabloggaajan näkemykseen ihan täysin luottaa, koska hän saattaa saada ilmaisia arvostelukappaleita eikä häntä sido kriitikon ammattietiikka. On todella huolestuttavaa, jos kuluttajavirasto tuudittaa ihmiset siihen käsitykseen, että netissä julkaistun materiaalin puolueellisuutta tai propagandistista ainesta voisi jotenkin tällaisilla säädöksillä hallita.
Tarkoitukseni ei ollut kytkeä toisiinsa kirjoittajaa ja tekstilajia (vaikka taiteen piirissä joskus tyydytään pitämään taiteena sitä, mikä kasvaa taiteen kukkaruukussa ja vaikka epäilen, että monille kritiikin lukijoille keskeistä on, kuka kritiikkiä kirjoittaa).
PoistaKirjallisuuskritiikki on tuskin mikään majakkana hohtava linnake, jonka tunnistaa, kun sen näkee. Sillä on pitkä perinne, sitä on monenlaista jne. Kirjallisuuskritiikki käsittelee nähdäkseni enimmäkseen lukukokemusta, joten sen objektiivisuus on harhaa. Kuten jalkapallossa, kaikki pelaavat samaa peliä, mutta ammattilaiset ovat amatöörejä taitavampia.
Jos kritiikki ja blogikirjoitus ovat eri tekstilajeja, miksi eroa on niin vaikea luonnehtia? On tietenkin selviä tapauksia, mutta niiden ulkopuolella kaikki alkaa minusta muuttua harmaaksi. Mikä tekee Nipvetistä kirjablogin? En käsittele tavattomasti omaa lukukokemustani (olen ylipäätään enimmäkseen kuvaileva), en ole suunnattoman verkostoitunut, en lue uusia/ajankohtaisia teoksia tai osallistu tempauksiin kuin satunnaisesti. Mitä jää? Julkaisualusta? Kirjoittajan asiantuntemattomuus? Tekijän intentio? Muuttuisiko blogini (huonoksi) kirjallisuuskritiikiksi ihan vaan ilmoituksen kautta?
--
Kuluttajavirasto on luultavasti tehnyt päätöksensä joidenkin lifestyle- ja muotiblogien perusteella. Jotkut kirjoittajat tekevät käytännössä suoraa markkinointityötä tavaraa ja rahaa vastaan. Mielipiteellä on yht'äkkiä arvoa.